Yle Uutisvahti-sovellus tuo uutiset kännykkään ilman, että sinun tarvitsee niitä etsiä. Sen avulla voit seurata uutisia reaaliajassa ja räätälöidä uutisaiheiden tarjontaa oman kiinnostuksen ja tarpeiden mukaan.
Artikkelia ei enää päivitetä, joten sen tiedot ovat vuodelta 2018.
Ihan ensimmäiseksi Uutisvahti-sovellus pitää ladata laitteesi sovelluskaupasta. Hakusanalla Uutisvahti sovellus löytyy Android-, iOS- (iPhone ja iPad) sekä Windows -laitteille.
Uutisvahti toimii mainiosti perusasetuksillakin
Lataamalla sovelluksen ja hyväksymällä ilmoitukset Uutisvahti toimii ns. perusasetuksilla. Tällöin käyttäjä saa ilmoituksia Poikkeuksellisen isoista uutisista, Pääuutisista, Herätyksen, Viikon kiinnostavimmat uutiset ja Vaaratiedote.
Etusivulla yläpalkissa on valmiiksi jaoteltuna Sinulle, Pääuutiset, Tuoreimmat, Läheltä ja Urheilu. Näiden valikoiden alle on siis eritelty jo valmiiksi tiettyjä uutisia.
Uutisaiheita saa valita oman kiinnostuksensa mukaan
Uutisvahtia voi muokata omien tarpeiden mukaan, mutta jos haluaa välttää ns. kuplautumista, sitä voi myös käyttää ilman profilointia. Uutisvahdin käyttäminen ei vaadi rekisteröitymistä. Mikäli haluaa käyttää samoja asetuksia useilla laitteilla, kannattaa luoda Yle Tunnus.
Sen jälkeen kannattaa valita lähteet, joista uutisia haluaa.
Valinta löytyy Asetuksista (ratas-kuvake) > Valitse lähteet.
Paikallisuutiset saa sujuvasti sijainnin mukaan
Läheltä-toiminto kertoo uutisia paikallisesti, jos sovellukselle on annettu lupa käyttää sijaintietoja, joista tässä Digitreenit-artikkelissa lisää. Myös säätiedot näkyvät paikallisesti Läheltä-valikon alla.
Sijaintitiedot vaikuttavat ainoastaan Läheltä-valikkoon, eivät muihin uutisvalikoihin. Vaihda-toiminnolla voi myös muuttaa paikkakuntaa, josta uutisia lajitellaan.
Sinulle-valikosta sovellus pyrkii arvioimaan, mitkä uutiset kiinnostavat sinua eniten. Valikko painottaa valintoja, jotka olet tehnyt Lähteissä ja Aihealueissa.

Uutisvahdissa on monia keinoja vaikuttaa, mitä uutisia haluaa nähdä ja kuinka niitä käyttäjälle esitellään
Ota käyttöön ilmoitukset, jolloin kännykän ruudulle tulee valitsemastasi aiheesta ilmoitus. Valittavana on useita erilaisia valmiita ilmoitusasetuksia. Ilmoituksia voi säätää itselle sopivaksi sovelluksen Ilmoitushallinnasta (sovelluksen päänäkymän kello-kuvake > Mistä saat ilmoituksia).
- Poikkeuksellisen isot uutiset, päivittyy muutaman kerran vuodessa.
- Pääuutiset Päivän tärkeimmät uutiset, päivittyy 3-6 kertaa päivässä.
- Urheilun pääuutiset Päivän tärkeimmät urheilu-uutiset, päivittyy 3-6 kertaa päivässä.
- Herätys Päivän uutisaiheet lyhyesti, päivittyy arkisin klo 6.15.
- Viikon kiinnostavimmat Nauti, hämmästy, syvenny. päivittyy la ja su klo 18.00.
- Juuri nyt, Isot kehittyvät uutiset, ilmoituksia tulee uutistilanteen kehittymisen mukaan.
- Läheltä Paikkakuntasi tuoreimmat uutiset, ilmoituksia tulee uutistilanteen mukaan.
- Sää Säätiedot siellä missä olet, arkisin klo 7.00 vkl klo 9.00
- Vaaratiedote Valtakunnalliset ja alueelliset vaaratiedotteet, 1-3 kertaa kuussa.
Laitteelle pitää antaa lupa näyttää ilmoituksia
Jos et antanut käyttöönottovaiheessa lupaa ilmoituksille, ne voi antaa myös myöhemmin. Silloin ne pitää käydä antamassa laitteen asetuksissa.
iPhone Asetukset > ilmoitukset > Uutisvahti. Täältä valitset tavat, joilla sovellus saa ilmoituksia lähettää.
Android Asetukset > Sovellukset ja ilmoitukset > Näytä kaikki sovellukset, mikäli Uutisvahti ei näy listassa > Sovellusilmoitukset > Käytössä. Täältä saat myös määritellä kuinka ilmoituksia voidaan puhelimeesi lähettää.
Aihepainotuksilla voi valita aiheet, joista haluaa enemmän tai vähemmän uutisia
Valitsemalla vasemmasta ylälaidasta Asetukset (ratas-kuvake) > Muuta aihepainotuksia (näet ensin suositukset ja vierittämällä alas jo tekemäsi aihepainotukset.) Täältä voit valita erilaisia painotuksia ja muuttaa jo tekemisiäsi. Aihepainotukset vaikuttavat suoraan vain Sinulle-listaan.
Vetämällä artikkelin alalaidassa olevan aihesana-palkin ilmoitukset-kohtaan (aivan oikeaan reunaan), sovellus lähettää ilmoituksen aina kun valitsemastasi aiheesta julkaistaan juttu.

Haku-toiminnon (suurennuslasi-kuvake) avulla voit kirjoittaa hakukenttään minkä tahansa aiheen, joka kiinnostaa ja tallentaa sen hakusanaksi.
Ylen Uutisvahti on jatkuvan kehityksen kohteena ja uusia ominaisuuksia on odotettavissa jo tänä vuonna.
Yle Tunnuksella voit hallinnoida muitakin Ylen sovelluksia
Yle.fi, Yle Areena ja Yle Uutisvahti on erilaiset käyttötarkoitukset.
Yle Uutisvahti keskittyy uutisiin ja antaa mahdollisuuden tarjottavien uutisaiheiden räätälöintiin.
Yle.fi-sovellus tarjoaa kaikkia Ylen julkaisuja ja toimii ikään kuin etusivuna Ylen palveluille.
Yle Areena tarjoaa katsottavaksi ja kuunneltavaksi Ylen video- ja äänitallenteita sekä radio- ja tv-kanavia.

Voitto-robotti suosittelee uutisia käyttäjän tarpeiden mukaan
Android-laitteissa on nyt mahdollista ottaa käyttöön älykäs Voitto-uutisassistentti. Se on henkilökohtainen uutisavustaja, joka varmistaa, että käyttäjältä ei mene ohi yhtään kiinnostavaa uutista.
Koneoppimiseen perustuva uutisassistentti hyödyntää Yle Uutisvahdin lukuhistoriatietoja. Voit myös kertoa Voitolle suoraan lukitusnäytön uutisilmoituksessa kiinnostavatko sen suosittelemat uutiset sinua.
Voitto-robotti huomioi myös tekemäsi aihepainotukset.
Digitreeneissä voit opetella arjessa hyödyllisiä digitaitoja – verkon hakuvinkeistä tietokoneen näppäinkomentoihin. Pääset mukaan Yle Oppimisen Digitreenit Facebook -ryhmässä tai Twitterissä aihetunnisteella #digitreenit.
EDIT: 3.10.2018 Korjattu kirjoitusvirheitä ja lisätty ilmoituksiin liittyvä ohje.
15.10. Lisätty kappale Voitto-robotista
15.10.18 Tarkennettu Voitto-robotista kertovan kappaleen tietoja.