Hyppää pääsisältöön

Radion feature-ohjelmissa otetaan käyttöön kuraattorimalli

Kuvassa Yle Radio 1:n Radio Variaation ohjelmapaikan kuraattori v.2018 Saara Kanerva Tamminen.
Saara Kanerva Tammisen kuratoima Kummia kaikuja käynnistää lokakuussa 2018 kuratoitujen kokonaisuuksien sarjan Yle Radio 1:ssä Kuvassa Yle Radio 1:n Radio Variaation ohjelmapaikan kuraattori v.2018 Saara Kanerva Tamminen. Kuva: Johanna Kannasmaa, Yle Kuvapalvelu radio,feature,Yle Radio 1

Millaiseen suuntaan ihmiskäsityksemme on muuttumassa ekologisen murroksen myötä, ja miten se vaikuttaa ajatuksiimme lisääntymisestä? Tätä kysyy dramaturgi Elina Minn (s.1984) featuressaan Äitini on alien, joka käynnistää sunnuntaina 14.10.2018 uuden kuratoitujen kokonaisuuksien sarjan Yle Radio 1:ssä.

Minnin teos kuuluu kolmen ohjelman ryhmään Kummia kaikuja, jonka kuraattorina toimii Saara Kanerva Tamminen. Tuottaja on Yle Draaman Radiogalleria-toimitus.

Radiogallerian lokakuussa käynnistyvässä kuraattorimallissa taiteilijoita tai muita alan toimijoita valitaan hakemusten perusteella suunnittelemaan 3-6 ohjelman kokonaisuuksia. Kuraattorit vastaavat itsenäisesti sisältöjen suunnittelusta ja kutsuvat mukaan yksittäisten teosten tekijät.

Kuraattorimallin tarkoituksena on pyrkiä sisältösuunnittelun ja sukupolvenvaihdoksen vahvistamiseen, moniäänisyyteen ja monialaisuuteen. Malli tähtää myös tekijäjoukon laajentamiseen.

Kolme ensimmäistä kuraattoria on valittu. Saara Kanerva Tammisen, Suvi Sinervon ja Outi Rossin suunnittelemat kokonaisuudet lähetetään Yle Radio 1:ssä syksyllä 2018 ja keväällä 2019. Loppuvuoden 2019 kuraattorien etsintä on parhaillaan käynnissä.

Radiogalleria tuottaa feature-ohjelmia vuosittain n. 13-15. Kuratoidut ohjelmat muodostavat niistä n. 2/3, ja loput valitsee Radiogallerian toimitus itse.

Radiogalleria luotiin vuoden 2018 alusta jatkamaan Harri Huhtamäen luotsaaman Radioateljeen työtä. Radioateljee vastasi radion feature-ohjelmista lähes 40 vuoden ajan aina kevääseen 2017 saakka. Radiogallerian tuottajana toimii dramaturgi Juha-Pekka Hotinen.

Radiogallerian tuottamat teature-ohjelmat lähetetään Yle Radio 1:ssä sunnuntai-iltaisin klo 18.00 Radio Variaatio -ohjelmapaikalla, jossa lähetetään myös Dokumenttiryhmän tuottamia radiodokumentteja. Kaikki ohjelmat ovat kuunneltavissa myös Yle Areenassa ja uusitaan radiossa torstaina klo 22.05.

Kuvassa Yle Radio 1:n Radio Variaation ohjelmapaikan kuraattorit 2018  vas.-oik.: Suvi Sinervo, Outi Rossi ja Saara Kanerva Tamminen.
Radio Variaatio -ohjelmapaikan kuraattorit v. 2018 vas.-oik: Suvi Sinervo, Outi Rossi ja Saara Kanerva Tamminen Kuvassa Yle Radio 1:n Radio Variaation ohjelmapaikan kuraattorit 2018 vas.-oik.: Suvi Sinervo, Outi Rossi ja Saara Kanerva Tamminen. Kuva: Johanna Kannasmaa, Yle Kuvapalvelu radio,Yle Radio 1,feature

Saara Kanerva Tammisen Kummia kaikuja käynnistää kuratoitujen kokonaisuuksien sarjan sunnuntaina 14.10.2018. Joulukuussa kuullaan Suvi Sinervon suunnittelema kolmen radioesseen kokonaisuus Kanssa / With ja vuoden 2019 ensimmäisenä kuraattorina toimii Outi Rossi.

Lokakuussa 2018 Kummia kaikuja - tuntemattoman tutkimista

Ensimmäinen kuraattori Saara Kanerva Tamminen on taiteilija ja kirjoittaja, joka on erikoistumassa taiteelliseen tutkimukseen. Hän on keskittynyt dokumentaarista aineistoa ja fiktiota yhdistäviin projekteihin ja mm. lanseerannut taidekirjoittamisen julkaisun Aalto-yliopistolle.
Tässä artikkelissa hän kertoo, miten hän valikoi ja yhdisti ohjelmat kokonaisuudeksi nimeltä Kummia kaikuja.

Kummia kaikuja -kokonaisuuden teokset
Yle Radio 1 sunnuntaisin 14.10. - 28.10.2018 klo 18.00, uusinta torstaina klo 22.05 + Yle Areena

Kuvituskuva Radio Variaation feature-ohjelmaan Äitini on alien. Kuvassa piirros "alienista" ja siinä lukee Mommy dearest.
Kuvituskuva Radio Variaation feature-ohjelmaan Äitini on alien. Kuvassa piirros "alienista" ja siinä lukee Mommy dearest. Kuva: Elina Minn radio,Yle Radio 1,feature

Su 14.10. ja to 18.10.
Äitini on alien

Miten suhtautua äitiyteen ilmastonmuutoksen aikakaudella? Ihmislajin jatkaminen tuntuu ristiriitaiselta, kun elämä maapallolla on vaakalaudalla lajimme toiminnan johdosta. Teos kysyy, millaiseen suuntaan ihmiskäsityksemme on muuttumassa automatisaation ja ekologisen murroksen myötä ja miten se vaikuttaa ajatuksiimme lisääntymisestä.

Dramaturgi Elina Minn etsii vastauksia lajienvälisestä huolenpidosta. Jos ei saa lapsia, voiko kompostiaan rakastaa yhtä pyyteettömästi? Make Kin, Not Babies! julistaa ekofeministinen teoreetikko Donna Haraway ja kehottaa meitä lisääntymisen sijaan etsimään sukulaisuuksia muista elävistä olennoista. Harawayn spekulatiiviset visiot kuljettavat kohti kiehtovaa ja tuntematonta maastoa, jossa ainoastaan monilajinen yhteistyö voi mahdollistaa elämän jatkumisen vaurioituneella planeetalla.

Radioessee pohtii äitiyden teemaa suhteessa Alien-elokuviin, joissa Sigourney Weaverin esittämä ikoninen toimintasankari Ellen Ripley taistelee holtittomasti sikiävää ja väkivaltaista Alien-kuningatarta vastaan. Alien-äiti vie meidät maastoon, missä elämä näyttäytyy radikaalisti vieraana.

Käsikirjoitus ja puhuja: Elina Minn. Ohjaus: Elli Salo Äänisuunnittelu: Johannes Vartola. Kuraattori: Saara Kanerva Tamminen. Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen.
Kuuntele Äitini on alien

Kuvituskuva Radio Variaation feature-ohjelmaan Jürgensonin taajuus. Kuvassa vanha magnetofoni.
Kuvituskuva Radio Variaation feature-ohjelmaan Jürgensonin taajuus. Kuvassa vanha magnetofoni. Kuva: Katja Lautamatti ja Kirsi Korhonen radio,Yle Radio 1,feature

Su 21.10. ja to 25.10.
Jürgensonin taajuus

“Jos kuiskaukset tarttuvat nauhalle, ne eivät ole minun kuvittelemiani vaan todellisia.”

Vuonna 1959 oopperalaulaja Friedrich Jürgenson vetäytyy kesämökilleen Etelä-Ruotsiin kelanauhurin kanssa äänittääkseen linnunlaulua. Nauhalle tarttuu selittämättömiä ääniä, jotka muistuttavat ihmisen puhetta. Vuosien mittaan Jürgenson nauhoittaa tuhansia viestejä ja kehittelee tekniikkaa, joka nimetään EVP:ksi (electronic voice phenomena). Jürgensonin mukaan EVP todistaa, että pystymme kommunikoimaan tuonpuoleisen kanssa - kuolema ei ole kaiken loppu.

Äänellä on kyky lävistää, sijaita aineellisen ja aineettoman rajalla. Radioessee kysyy, voiko teknologia toimia meidän ja jonkin meille vielä tuntemattoman välikappaleena. Kuulemmeko haamuäänissä jonkin todellisuuteemme vaikuttavan luonnonilmiön, vai ovatko ne omien ajatustemme ja kaipuumme ilmentymiä?

Käsikirjoitus: Katja Lautamatti ja Kirsi Korhonen. Ohjaus: Katja Lautamatti. Äänisuunnittelu: Kirsi Korhonen. Dramaturgia: Riikka Pelo. Kuraattori: Saara Kanerva Tamminen. Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen.
Kuuntele Jürgensonin taajuus

Kuvituskuva Radio Variaation feature-ohjelmaan Lähde. Kuvassa sumuinen peltomaisema.
Kuvituskuva Radio Variaation feature-ohjelmaan Lähde. Kuvassa sumuinen peltomaisema. Kuva: Honkasalo-Niemi-Virtanen radio,Yle Radio 1,feature

Su 28.10. ja to 1.11.
Lähde - surma menee suota myöten

Pohjanmaan Isossakyrössä sijaitseva Leväluhdan lähde on ikiajat kätkenyt sisäänsä rauta-ajalla eläneitä vainajia. Jo 1600-luvulla kirkkoherra Alftanus kirjoitti lähteestä nousevista ihmisen luista, ja kalmistoa on tutkittu vuosisatojen ajan. Kattavaa selitystä siitä miksi ja keitä soistuneeseen lähteeseen on haudattu, ei kuitenkaan ole onnistuttu löytämään.

Taiteilijakollektiivi Honkasalo-Niemi-Virtanen on käsitellyt Leväluhdan lähdettä laajassa poikkitaiteellisessa teoskokonaisuudessa työskennellen yhdessä tieteentekijöiden kanssa. Tämä binauraalinen radioessee kurottaa uudesta, äänellisestä näkökulmasta kohti lähdettä ja sinne haudattua muinaisihmistä.

’Lähde - surma menee suota myöten’ pohtii kriittisesti vallitsevaa kuolemankulttuuriamme ja tutkii ajassamme näkymättömäksi tehtyä kuolemaa. Essee sukeltaa polveilevaan rihmastoon kirjoja ja arkistoita, etsien vastauksia asiantuntijoilta sekä paikoista kuten entisestä ruumiinavaussalista, krematoriosta ja rauta-aikaisesta suokalmistosta. Tieteellisten näkökulmien rinnalle nousevat tekijöiden omakohtaiset ja ruumiilliset havainnot läsnä- ja poissaolosta. Runouden ja historian kerrosten kautta avataan ehkä henkilökohtaisinta ja koskettavinta kysymystä kaikista: kuoleman mahdottomuutta.

Binauraalinen kokemus saavutetaan parhaiten kuulokkeilla kuunneltaessa.

Konsepti, käsikirjoitus ja ohjaus: Honkasalo-Niemi-Virtanen. Äänisuunnittelu: Tatu Nenonen. Esiintyjät: Felicia Honkasalo, Akuliina Niemi, Sinna Virtanen, plastiikkakirurgian erikoislääkäri Patrik Lassus, arkeologi Anna Wessman. Kuraattori: Saara Kanerva Tamminen. Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen.
Kuuntele Lähde - surma menee suota myöten

Kanssa / With - joulukuussa 2018 kuraattorina on Suvi Sinervo

Kuvassa Yle Radio 1:n Radio Variaation ohjelmapaikan kuraattori v.2018 Suvi Sinervo
Suvi Sinervo Kuvassa Yle Radio 1:n Radio Variaation ohjelmapaikan kuraattori v.2018 Suvi Sinervo Kuva: Johanna Kannasmaa, Yle Kuvapalvelu radio,Yle Radio 1,feature

Suvi Sinervo on vapaa toimittaja ja kirjoittaja, joka tutkii tekeillä olevassa väitöstutkimuksessaan äänen dokumentaarisuutta ja mm. radiofonisen materiaalin synnyttämää muotoa. Hän on ohjannut, käsikirjoittanut ja ollut mukana toteuttamassa useita ääniteoksia, jotka liikkuvat dokumentaarisen ja fiktiivisen rajoilla.

Kanssa / With -kokonaisuuden teokset
Yle Radio 1 sunnuntaisin 2.12. - 16.12.2018 klo 18.00, uusinta torstaina klo 22.05 + Yle Areena

Suvi Sinervon kuratoimat kolme radioesseetä tutkivat näkymättömiin jääviä maailman tärkeimpiä asioita - niitä, jotka yhdistävät meitä toisiimme ja vaikuttavat täällä, nyt. Tässä artikkelissa hän kertoo kuratoimastaan kokonaisuudesta.

Nainen seisoo kivisellä rannalla. Kuva liittyy Radio Variaatio -sarjan ohjelmaan Sulamisvesissä
Nainen seisoo kivisellä rannalla. Kuva liittyy Radio Variaatio -sarjan ohjelmaan Sulamisvesissä Kuva: Kaisa Kortekallio radio-ohjelmat,Radio Variaatio

Su 2.12. ja to 6.12.
Sulamisvesissä

Voiko ilmaston lämpenemisen kokea kehossaan? Hengitän jäätä kuin rakastettua, joka on huomenna lähdössä. Kun Arktis sulaa, paljastuu jäähän sitoutunutta mikromuovia, esihistoriallisia viruksia, kauppareittejä, öljy- ja kaasuvarantoja. Ja paljastuu muutakin: riippuvaisuutemme toisista ihmisistä ja toisista lajeista.

Kukaan ei ole saari – edes saari ei ole saari. Olemme yhteydessä toisiimme, hengittäviä soluja, vettä, joka haihtuu ilmakehään ja valuu valtameriin. Vaikka miljoonat erilaiset kehot kokevat lämpenemisen samaan aikaan kanssani, ajattelen tulevaisuutta yksin. En uskalla puhua planetaarisista muutoksista vastaantulijoiden kanssa, koska jaettuna niistä tulisi enemmän totta. Ajatteletko sinäkin jäätä, joka sulaa?

'Sulamisvesissä' on henkilökohtaisiin äänikirjeisiin perustuva radioessee lämpenemisen ja sulamisen kokemisesta. Se on kirjoitettu ja äänitetty Kuvan Residenssiyhdistys ry:n Utön residenssissä vuorovaikutuksessa saaren sääolosuhteiden kanssa. Lisäksi teoksessa kuullaan sulavia jäätiköitä Islannista ja Norjasta. Radioesseen rinnalla toteutetaan ääni-installaatio Sulamisvesissä II, joka on esillä Archipelago Mountain -ryhmänäyttelyssä Kuvataideakatemian Exhibition Laboratory -galleriassa 28.11.-12.12.2018. Essee ja installaatio ovat osa Henna Lainisen tohtorin opinnäytetyötä, jota ovat tukeneet Tiina ja Antti Herlinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Taideyliopisto.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Henna Laininen. Äänisuunnittelu: Eero Nieminen ja Henna Laininen. Kuraattori: Suvi Sinervo. Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen.
Kuuntele Sulamisvesissä

Kuvassa (vasemmalta oikealle) on androidi Erica, Iiris Härmä ja Coco Minaka Homma. Ohjelma liittyy Radio Variaatio -sarjan ohjelmaan Vierasta värähtelyä
Kuvassa vas.-oik.androidi Erica, Iiris Härmä ja Coco Minaka Homma Kuvassa (vasemmalta oikealle) on androidi Erica, Iiris Härmä ja Coco Minaka Homma. Ohjelma liittyy Radio Variaatio -sarjan ohjelmaan Vierasta värähtelyä Kuva: Visa Koiso-Kanttila radio-ohjelmat,Radio Variaatio

Su 9.12. ja to 13.12.
Vierasta värähtelyä

“Kanssani täällä on toisenlainen todellisuus. Sinne päästäkseni tarvitsen älypuhelimen, lähettimen, anturin tai sirun. Teknologia kietoutuu meihin ja menee ihon alle, näkymättömiin. Ihmiskunnalle kehitetään jopa uusia aisteja kuten ultraviolettisäteiden näkeminen ja magneettisen pohjoisen tunteminen kehossa. Omat salaisuutemme alkavat paljastua meille itsellemme, kun tekoälyn avulla voimme muuttaa ajatuksia kuviksi.

Vaikka olen suhtautunut digitaaliseen murrokseen ja tekoälyn kehitykseen yhtä luonnollisesti kuin vaihtuvaan vuodenaikaan, nyt tuntuukin erilaiselta. En ihan näe kaikkia värejä tai huomaa muutoksia ja merkkejä, en ehkä osaa edes katsoa oikeaan suuntaan.

Haluan ymmärtää, mitä täällä tapahtuu. Siksi matkustin tapaamaan tekoälyn kehittäjiä, huippututkijoita, ihmisten mikrosiruttajaa ja kyborgi Neil Harbissonia, joka puhuu itsestään translajisena, osana teknologiaa. Tapaan Erican, joka on robotti. Mitä Erica ajattelee kuolemasta? Mikä on hänen tehtävänsä täällä, ihmiskunnan kanssa?”

Radioessee ’Vierasta värähtelyä’ kertoo ihmisen ja teknologian sulautumisesta ja kysyy, mitä on elää ihmisenä täällä. Teos on syntynyt osittain niistä tilanteista, joita Iiris Härmä on kohdannut kuvatessaan uutta dokumenttielokuvaansa ’Outouden laakso' (Guerilla Films, 2019).

Käsikirjoitus ja ohjaus: Iiris Härmä. Äänisuunnittelu: Jukka Herva. Kuraattori: Suvi Sinervo. Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen.
Kuuntele Vierasta värähtelyä

Tekstigraffiteja seinässä, mm. Update your system. Kuva liittyy Radio Variaatio -sarjan ohjelmaan Kohta rakkaus loppuu
Tekstigraffiteja seinässä, mm. Update your system. Kuva liittyy Radio Variaatio -sarjan ohjelmaan Kohta rakkaus loppuu Kuva: Terhikki Kataja radio-ohjelmat,Radio Variaatio

Su 16.12. ja to 20.12.
Kohta rakkaus loppuu

Mitä näkymätöntä jää valmiiksi kirjoitetun rakkausspektaakkelin taakse? Mitä yhteistä on algoritmin valinnalla, hyönteisellä ja rakkaudella? Mitä tarkoittaa "olla jonkun kanssa”?

“Sukupolveni elää rakkauden dystopiaa vuonna 2018. Olemme siinä saumassa, jossa rakkaustarinasta pitää luopua. Se on ihanaa ja kamalaa, vapaata, turvatonta ja pelottavaa. Samalla kuitenkin tiedän, että omat lapsenlapseni tulevat ihmettelemään minun aikani käsitystä rakkaudesta, koska se on niin poissulkeva.

Olen itsekin ollut mukana pilaamassa rakkautta - kuinkas muuten kuin rakastumalla myös toiseen, jolle olin toinen.

Rakastuminen on kriisi ja muutos, joka kääntää koko kehon uuteen asentoon. Samalla se on luonnonvoima, arvaamaton ja hallitsematon. Se on satuun taivutettu ja tarinaan taipumaton. Se on hormoneja, kulttuuria, evoluution tuottama henkiinjäämistuote - jatkuva muutos. Ja juuri siksi rakkaus on vain mielikuva, kuin unta, josta herään.” Nimim. Terminatorgirl87

Käsikirjoitus ja ohjaus: Suvi Tuuli Kataja ja Aino Kivi. Äänisuunnittelu: Suvi Tuuli Kataja. Kuraattori: Suvi Sinervo. Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen.
Kuuntele Kohta rakkaus loppuu

  • Pyhyyden sanoittaminen on vaikeaa

    Lähes jokaiselle suomalaiselle jokin asia on pyhä.

    Kuuntelin radio-ohjelmaa pyhyydestä toukokuisena torstaina. Jäin miettimään, mitä pyhyys oikein on. Milloin viimeksi itse käytin sanaa pyhä tai kuulin jonkun toisen käyttävän sitä? Lähes jokaiselle suomalaiselle jokin asia on pyhä. Useimmille pyhiä asioita ovat rakkaus, läheiset ihmiset, rauha, turvallisuus, koti ja ihmisarvo.

  • Säveltäjät ja kirjoittajat tutkivat radioesseesarjassa energia- ja tavaratuotannon muutosta

    Kolmiosainen Tieto, valta, muutos -radioesseesarja

    Energia- ja tavaratuotantoon liittyvästä muutostarpeesta vallitsee maassamme kohtalainen yksimielisyys: molemmat on pantava uusiksi. Ongelma on kuitenkin laaja ja monimutkainen ja sitä tarkastellaan Yle Radio 1:ssä sunnuntaisin 19.5. - 2.6.2019 kuultavassa kolmessa radioesseessä. Kipukohtia: tietoa, valtaa ja muutosta tutkii kolme eri säveltäjää ja kirjoittajaa.

  • Kesän kynnyksellä - toivo musiikkia Sävel on vapaa -ohjelmaan

    Toivoa voi jo nyt!

    Toukokuun Sävel on vapaassa lauantaina 18.5. klo 19.02 soi konserttimusiikki laidasta laitaan. Voit lähettää toiveesi jo etukäteen alla olevalla lomakkeella tai sähköpostitse osoitteeseen savel.vapaa@yle.fi. Kirjoita viestiin puhelinnumerosi sekä mahdollisimman tarkat tiedot toiveestasi. Halutessasi voit myös kertoa miksi haluaisit kuulla juuri kyseisen kappaleen.

  • Toivokaa runoja lapsuudesta ja lapsuuden loppumisesta

    Yle Radio 1:ssä kuunnellaan toiverunoja.

    Koulut loppuvat, valkolakit painetaan päähän ja Yle Radio 1:ssä kuunnellaan toiverunoja lapsuudesta ja lapsuuden loppumisesta. Millaisesta lapsuudesta sinun toiverunosi kertoo? Viekö se ikuisesti kestäviin kesiin ja huolettomaan leikkiin vai onko mukana myös tummempia sävyjä?