Hyppää pääsisältöön

Asterix ja Brexit – sarjakuvasankarin seikkailut Britanniassa

Sarjakuvat ja niihin pohjautuvat elokuvat on useimmiten suunnattu lapsille, mutta monet niistä toimivat aikuisillekin. Yksi hyvistä esimerkeistä on Asterix, jonka menestys perustuu etenkin Ranskassa alun perin aikuisten lukijoiden suosioon. Tarinat leikittelevät monilla historian eri kerrostumilla sekoittaen vapaasti antiikin Rooman ja kertomusten julkaisuhetken yhteiskunnallisia tapahtumia. Niitä voi tulkita myös jälkijättöisesti nykyajan tapahtumien näkökulmasta. Ennakoiko Areena-leffa Asterix ja Obelix Britanniassa (2012) Ison-Britannian euroa Euroopan unionista?

Varoitus: artikkeli sisältää jonkin verran juonipaljastuksia

Asterix ja Obelix Britanniassa (Astérix et Obélix: Au Service de Sa Majesté, Ranska 2012) on näytelty elokuva, joka perustuu kahteen vuonna 1966 ilmestyneeseen sarjakuvakirjaan, Asterix Britanniassa sekä Asterix ja normannien maihinnousu. Pääosia näyttelevät Edouard Baer ja Gérard Depardieu.

Sarjakuvat syntyivät Ranskassa presidentti Charles de Gaullen aikakautena 1960-luvulla. Koska Asterix on kotoisin gallialaisesta kylästä, monet aikalaiset arvelivat sarjakuvan viittaavan nimenomaan de Gaulleen (ransk. Gaule = Gallia). Sarjakuvan tekijät Coscinny ja Uderzo kuitenkin kiistivät jyrkästi selityksen.

Asterix ja Obelix Britanniassa
Asterix, Obelix ja Jolitorax Londiniumissa. Asterix ja Obelix Britanniassa Kuva: JEAN MARIE LEROY

Saarivaltion hieman erilainen elämä ja britteihin kohdistuvat ennakkolulot saavat tilaa runsaasti. Sade ja sumu käyvät hermoille, ruoka ja juoma - lämmin olut - epäilyttävät, vasemmanpuoleinen liikenne kaksikerroksisine vankkureineen kummastuttaa, kieli ja käyttäytyminen ovat ärsyttävän kohteliasta ja pidättyväistä, mittayksiköt ja raha tuottavat hankaluuksia. Gallialaisten sankareidemme toteamus ”hulluja nuo roomalaiset” saa uuden version ”nuo britannialaiset ovat hulluja”.

Vuoden 1966 kulttuurinen ilmapiirikin on hyvin esillä. Orastava pop-kulttuuri näkyy kaduilla paikallisten bardien esiintymisessä ja heidän synnyttämästä fanihysteriasta. Nuoriin kohdistuva autoritäärinen ja vapaa kasvatus ovat törmäyskurssilla.

Englanti isännöi vuoden 1966 jalkapalon MM-kisoja ja seikkailuun on otettu mukaan rugby-ottelu. Elokuvaan on ympätty myös muunnelma kidutushoitokohtauksesta Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini-elokuvasta (Iso-Britannia, 1971).

Euroopan valtioliittymän ja Britannian suhde

Tarinan liikkeelle panevana voimana on Caesarin pyrkimys hyökätä ja valloittaa Britannia. Caesar toteaa: ”Tämä valloitus ei ole uusi sakara Caesarin kruunuun vaan Rooman kansan lahja Britannian alkuasukkaille, jotka porskivat tietämättömyydessä ja barbaarisuudessa, ja joille me tuomme länsimaisen sivistyksen.” Olisikohan tässä jotain samaa, mitä brexitin kannattajat kokevat EU:n asenteeksi saarivaltakuntaa kohtaan?

Caesar pitää Britannian kansaa mystisenä: heillä on omituinen tapa pysähtyä joka päivä viideltä iltapäivällä juodakseen kuumaa vettä maitotilkkasen kanssa. Siksi hän päättääkin aloittaa jokapäiväiset hyökkäykset tasan kello viisi.

Catherine Deneuve
Catherine Deneuve näyttelee kuningatar Cordeliaa. Catherine Deneuve Kuva: JEAN MARIE LEROY Catherine Deneuve

Elokuvaversiossa on otettu mukaan myös Britannian kuningatar Reine Cordelia (Catherine Deneuve). Hän käyttäytyy korostetun hillitysti, vaikka katapultit sinkoavat kivenjärkäleitä hänen residenssiinsä.

Aatelinen nimeltä Jolitorax ryhtyy palvelemaan kuningatarta ja hakee apua taikajuomaa omaavilta gallialaisilta. Käyttäytyminen on aina hillittyä ja tunteet pidetään visusti piilossa. Jolitorax kuitenkin kuvaa pyydettäessä Asterixille brittien mielipidettä mannermaan asukeista: ”Teitä pidetään ylimielisinä, kovaäänisinä, riettaina, raukkamaisina, sivistymättöminä ja likaisina.”

Elokuvassa nostetaan esiin myös meidän päiviemme pakolaistilanne. Kaksi roomalaista sotilasta ovat pidättäneet tummaihoisen miehen Ranskan rannikolla. Sotilaat keskustelevat keskenään: ”Haluan lyödä vihollisen ja palvella Roomaa enkä yhtenään käännyttää papyruksettomia.” – ”Caesarin mukaan siirtolaisvirtoja on valvottava valtakunnan vakauden takia.” – ”Mitä se muka tarkoittaa?” – ”Sitä että… käsky on käsky, pulinat pois.”

Elokuvaversiossa nähtävä korruptiokohtauskin saattaa juontua EU:n nykytilanteesta ja epäilyttävistä rahaliikennevirroista. Roomasta on tullut senaattorien delegaatio tarkastamaan Caesarin kirjanpitoa, jossa on havaittu epäselvyyksiä: 20 000 sesterista maksanut yksityismatka Londiniumiin (Lontooseen) Kleopatran kanssa. Delegaatiosta kysytään Caesarilta: ”Eikö hän käytä reittiliikennettä?” – Caesar: ”Egyptin kuningatarko?” – Delegaatio: ”Miksi Egyptin valtio ei sitten maksa?”.

Britannia säilyttää itsenäisyytensä

Kuten arvata saattaa, ei Caesar saa valloitettua Iso-Britanniaa. Britit säilyttävät itsenäisyytensä ja saavat säilyttää omat tapansa syödä ja juoda, pitää liikenteensä vasemmanpuoleisena ja käyttää omaa valuuttaansa. Eipä saanut Euroopan unionikaan muutettua brittien omia käytäntöjä.

Elokuvan lopussa kirjuri tivaa Caesarilta: ”Miten päätän kappaleen Britannian valloitusretkestä? Caesar vastaa: ”Usean piiritysviikon jälkeen Britannian kuningatar ja hänen soturinsa antautuivat Caesarille, joka jalomielisyydessään säästi heidän henkensä ja suuntasi kohti uusia valloituksia. Mutta? Onko se ongelma? Asterixin seikkailut. Kattia kanssa.”

Lue myös - yle.fi:stä poimittua