Hyppää pääsisältöön

Mennään metsään -kolumni: Valokuvaaja Arno Rafael Minkkiselle puiden on oltava vapaita, metsien aitaamattomia

"Rakastan tunkea varpaani metsän maaperään ja suunnistaa siirtolohkareiden seassa pitkin järvenrantoja paljain jaloin munasillani kuin apina taivaassa", kirjoittaa valokuvaaja Arno Rafael Minkkinen.

Amerikansuomalainen Arno Rafael Minkkinen pohtii Mennään metsään -kolumnissaan puita ja luontoa sekä omistajuutta.

Kuvassa kädet ja puu.
Kyoto, Japan, 2016. Kuvassa kädet ja puu. Kuva: ©Arno Rafael, Courtesy Edwynn Houk Gallery, NY Mennään metsään (kampanja),Tree of Life, Ryosukuin House, Kyoto, Japan, 2016

Kolumni: Valokuvaus ja puiden keksijä

Rakas 2 778-sivuinen ja seitsemänkiloinen tiiliskiveni ja kirja-aarteeni, Merriam Websterin sanakirja, joka julkaistiin yli vuosisata sitten, määrittelee sanan ”invention”, ”keksintö”, jonkin uuden, ennennäkemättömän ja -tekemättömän luomisena – jota itse sanakirjankin keksiminen aikoinaan oli.

Voidaankin todeta, että keksintöjen historia on lähes aina myös omistajuuden historiaa, kuten tässä Websterinkin tapauksessa: sanakirjan keksijä sai osakseen paitsi mainetta ja kunniaa mutta patenttien, rojaltien ja lisenssien myötä myös mammonaa.

Kuvassa kädet ja puita.
Tennessee, 2016. Kuvassa kädet ja puita. Kuva: ©Arno Rafael, Courtesy Edwynn Houk Gallery, NY Mennään metsään (kampanja),North Toe River, Tennessee, 2016

Löydöt, kuten Tyynimeri, joka velloi paikallaan jo ennen löytämistään, johtavat usein keksintöihin, kuten höyrylaivoihin ja lentokoneisiin.

Ensimmäinen pyörä ei ollut pyörä lainkaan vaan tukki tai oikeastaan monta rinnakkain aseteltua tukkia painavien esineiden liikuttamista varten – keksintö, jonka ansiosta savenvalajat lopulta kehittivät dreijan kauan ennen kuin Ben-Hurin kärrynpyörät kumisivat tanteretta pölisyttäen.

Tuli, toinen peruselementti, oli sekin ensin löydettävä, ennen kuin tulitikut voitiin keksiä. Vuosituhansia myöhemmin pyörät keksittiin asettaa vesiputousten alle tuottamaan sähköä ja Zippo-sytyttimet korvasivat tulitikkuaskit. Miljonääritkin ovat erilaisten paperiliitinten, vetoketjujen ja hulavanteiden tuotteita.

Keksijöiden – ja heidän tukijoidensa – harjoittamassa kaupallisessa hyväksikäytössä poikkeukset ovat harvinaisia. Ajatellaan vaikkapa kameraa. Kemian ja fysiikan oli lyötävä kättä jo useita vuosisatoja aiemmin, ennen kuin valokuvaus voitiin keksiä (vuoden 1839 tietämillä) ja Ranskan hallitus saattoi sen maailmalle. Valokuvaus oli siis keksinnön sijaan pikemminkin löytö, aivan kuten tuli tai Mount Everest. Jotakin, jota ei voitu keksiä, sillä se oli jo olemassa.

Kuvassa puita ja ihmisen jalka sekä vesistö.
Stranda, Norja, 2007. Kuvassa puita ja ihmisen jalka sekä vesistö. Kuva: ©Arno Rafael, Courtesy Edwynn Houk Gallery, NY Mennään metsään (kampanja),Stranda, Norway, 2006

Tässä vaiheessa herää kysymys, ”The Great Gig in the SkyPink Floydia mukaillen: eikö myös puiden voitaisi ajatella olevan valtamerten tapaan vapaita ihmisen omistuksesta – eiväthän ne ole ihmisen keksintöjä? Puut, sellaisina kuin me ne tunnemme, ovat kautta aikojen kohonneet yksittäisten ostajien mailla tai joutuneet suuna päänä muualta rynnänneiden uudisasukaslaumojen ja kolonialististen tyrannien tai patrioottisten ja vallanhimoisten hallitusten jalkoihin.

Tässäkin kohtaa se, että puilla ei ole keksijää, puoltaa näkemystä, jonka mukaan puut ja metsät tulisi vapauttaa omistajuuden käsitteestä. Eikö niiden – kaiken muotoisten, kokoisten ja tuntuisten, eri väreissä hehkuvien suloisten aarteiden – tulisi kuulua kaikille? Eikö ne tulisi lahjoittaa koko maailmalle yhtä vapaasti kuin Daguerren löytämä valokuvauksen lahja?

Kuvittele, jos Jumala, jos sellaista hahmoa tai ilmiötä onkaan, kaivertaisi ©-symbolin ja kirjaimen ”J” puun kylkeen tekijänoikeutensa merkiksi.

Kuvassa koivun runkoja ja jalka.
Väisälänsaari, Suomi, 1998. Kuvassa koivun runkoja ja jalka. Kuva: ©Arno Rafael, Courtesy Edwynn Houk Gallery, NY Mennään metsään (kampanja),Väisälänsaari, Finland, 1998
Kuvassa käsi, puu, vesistö.
Burnsville, Pohjois-Carolina, 2013. Kuvassa käsi, puu, vesistö. Kuva: ©Arno Rafael, Courtesy Edwynn Houk Gallery, NY Mennään metsään (kampanja),Halfway Up Mt. Mitchell, Burnsville, North Carolina, 2013

Ei. Puiden on oltava vapaita, metsien on oltava aitaamattomia.

Ja entä jos sanan ”maanomistaja” sijasta alettaisiinkin puhua ”maanhoitajasta”, mikä vapauttaisi metsät ja puut kaikkien yhteiseksi iloksi ja virkistykseksi?

Tähyän ylös puiden latvoihin kotonamme Massachusettsissa ja kuvittelen, kuinka aikoinaan pienten taimien, nyt jo pisimpien mäntyjen latvat huojuvat ylhäällä haukan lentokorkeuksissa. Kuka omistaa sen tilan? Ei kukaan muu kuin haukat, pöllöt ja oravat, jos ne kiipeävät niin korkealle, ja kotkat.

Minkä vuoksi meidän sitten tulisi omistaa myöskään pienet puuntaimet, jotka kasvaa ponnistavat maan pinnalta?

Se mielipuolinen käsite, jonka mukaan ihmisellä olisi ylivalta luonnosta, on kumottava, tai valtamerillä ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin vallata takaisin rantaviivamme, auringon on kärvennettävä metsämme, ja tornadojen ja hurrikaanien on kieputettava talomme vääjäämättä kuolevan planeettamme tuulen mukaan.

”Hoitaja”, siksi meidän on kutsuttava itseämme nyt.

Kuvassa puu, alaston mies ja vesistö.
Hope, Maine, 2015. Kuvassa puu, alaston mies ja vesistö. Kuva: ©Arno Rafael, Courtesy Edwynn Houk Gallery, NY Mennään metsään (kampanja),Hope, Maine, 2015

Luontoa rakastavat saavat nauttia planeettamme mittaamattoman arvokkaista aarteista samaan tapaan kuin voisi kuvitella dinosauruksen aikoinaan kuorsanneen onnellisesti ruusupedillä. Minä saatan olla tuollainen eläin.

Kuten kirjoitin kirjassani ”Suomen kuvat – Homework” (Like, Ltd., 2008):

Ensimmäiset Suomessa, Nauvossa, ottamani valokuvat vahvistivat minulle alastomuuden pyhyyden. Luonnossa kaikkea ympäröivä, olennainen paljaus ympäröi myös meitä. Suomessa, missä luonto voi olla loistokkaimmillaan, voi alasti ja yksin metsässä tai rantamaisemassa olemalla päästä lähemmäksi luomiskokemusta kuin koskaan. Rakastan tunkea varpaani metsän maaperään ja suunnistaa siirtolohkareiden seassa pitkin järvenrantoja paljain jaloin munasillani kuin apina taivaassa. (Suomennos: Petri Stenman)

Puu, vettä, ihmishahmoa puun takana.
Fosters Pond, 2017. Puu, vettä, ihmishahmoa puun takana. Kuva: ©Arno Rafael, Courtesy Edwynn Houk Gallery, NY Mennään metsään (kampanja),Fosters Pond, 2016

Amerikansuomalainen Arno Rafael Minkkinen on kansainvälisesti arvostettu valokuvaaja, akateemikko, opettaja, kirjoittaja ja kuraattori. Minkkinen tunnetaan erityisesti siitä, että hän ei käytä minkäänlaista manipulaatiota kuvanottotilanteessa tai sen jälkeen. Minkkinen on palkittu Pro Finlandia -kunniamerkillä vuonna 2017. Hän asuu Massachusettsissa, Yhdysvalloissa.

Kolumnin käännös englannista suomeen: Mari Karhunen
Toimittaja: Ulla Vuorela

Valokuvaaja Arno Rafael Minkkinen
100 suomalaista valokuvaajaa - Arno Rafael Minkkinen
Edwynn Houk Gallery - Arno Rafael Minkkinen

Mennään metsään

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Syksyn herkullisin kakku syntyy kaarnikasta

    Bloggaaja Annin variksenmarjakakku - täydellinen makuelämys!

    Leivontablogia pitävä Anni sai haastavan tehtävän. Hänen piti suunnitella ja leipoa Ylen Mennään metsään -kampanjaa varten helppo, herkullinen ja näyttävä kakku variksenmarjasta eli kaarnikasta – marjasta, jota ei juurikaan poimita. Liekö syynä se, että marja maistuu monen suussa vähän oudolta. Mutta kaarnikka on ihmemarja, ja sen Annikin sai kokea!

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Haapa

    Lue Anni Kytömäen koskettava teksti haavasta

    Haapa huomaa tuulen ensimmäisenä. Sen lehdet ovat puunlehdiksi kovat, niin kovanaamaiset että ovat vaatineet oman verbinkin – haavat eivät suhise kuten muut, ne havisevat.

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Koivu

    Anni Kytömäen upea teksti koivusta

    Koivu on nuorena vaalea ja heleä, hento ja keveä. Syystä tai toisesta sitä väitetään naiselliseksi, mutta todellisuudessa koivu on koivu, kuten ihmisetkin ovat ensi sijassa ihmisiä.

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Pihlaja

    Kirjailija Anni Kytömäen herkkä luonnehdinta pihlajasta.

    Kotipihan pihlaja on lapselle usein ensimmäinen puu: siinä on monta haaraa, oksia alhaallakin, sen syliin on helppo kiivetä. Jos putoaa, putoaa matalalta

  • Metsän viisi vihreää veljestä – Kuusi

    Lue Anni Kytömäen upea teksti kuusesta.

    Kuuset pistelevät ohikulkijaa, levittävät tummia siipiään polun päälle, seisovat apeina auringossakin. Niin meidät on opetettu näkemään, koska se mitä on paljon, on rumaa ja ikävää.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Miksi laskemme luontokäyntejä Mennään metsään -kampanjassa?

    Unescon listalle pääsevät vain arvostetut, elävät perinteet.

    Mennään metsään -kampanjassa luonnossa käynnit halutaan laskea, sillä Unescon listalle pääsevät vain ne perinteet, joita kansalaiset aidosti käyttävät ja arvostavat. Merkkaa siis Mennään metsään -laskuriin jokainen koiralenkki, iltakävely, soutelu, uiminen, työmatka, onkireissu, sieniretki… Kaikki ne kerrat, kun olet poikennut luontoon kahden viikon aikana!

  • Minne katosivat luonnonlähteet ja metsäpurot?

    Luonnonlähteiden tila on romahtanut Suomessa.

    Jos metsään haluat mennä nyt, ota vesipullo mukaan. Luonnonlähteiden tila on romahtanut, eikä kaikista lähteistä ja metsäpuroista voi enää ottaa juomakelpoista vettä. Lähteiden suojelu voi vielä pelastaa jäljelle jääneet pulputtajat.

  • Katoavat metsäpolut

    Perinteiset polkureitit ovat kovaa vauhtia katoamassa.

    Perinteiset polkureitit ovat kovaa vauhtia katoamassa. Samaan aikaan kansallispuistojen ja retkeilyalueiden suosituimmilla reiteillä polut levenevät, kun retkeilijät väistelevät kovassa kulutuksessa esiin tulleita kiviä ja juuria. Perinteisille poluille tarvittaisiin kipeästi lisää kulkijoita, varsinkaan kun lehmätkään eivät niitä enää ole tallomassa. On aika ryhtyä poluntallaustalkoisiin – maastopyöräillen, ratsastaen, patikoiden.

  • Metsä vastaa sille, joka osaa kuunnella

    Minkä opetuksen voisit metsästä poimia?

    Suomessa ei kovin montaa matkaa voi tehdä ohittamatta metsää tai kulkematta sen läpi. Se tulee kaupunkilaisenkin arkeen vähintään pieninä metsäisinä alueina tai junasta vilisevänä maisemana. Euroopan metsäisin maa kätkee sisäänsä kansan, jolla on pakostakin suhde metsään. Ja vaivihkaa metsä myös hoitaa meitä.

Uusimmat sisällöt - Mennään metsään