Hyppää pääsisältöön

2020-luvulla sinullakin on digitaalinen kaksonen

Teknologian ilmiökartta
Teknologian ilmiökartta Teknologian ilmiökartta teknologia,teknologian ilmiökartta

Millaista on arki 2020-luvulla? Tuttua ja turvallista, helppoa ja sujuvaa. Kauempaa 2020-luvun menneisyydestä katsottuna se näyttää kuitenkin kaikkea muuta kuin tutulta. Jotta arki ei yllättäisi meitä, kannattaa tulevaa miettiä etukäteen. Nyt, vuonna 2018, on jo paljon merkkejä tulevasta. Pieniä tai vähän isompia asioita, joista voi tulla mullistavan totta 2020-luvulla.

Mekin Ylessä haluaisimme nähdä tulevaisuuden arkeen. Mikä luo muutosta ja mistä silloin on kysymys? Mikä on muutoksen merkitys ihmiskunnalle, medialle, Ylelle?

Tulevaisuus on jo täällä, se on vain epätasaisesti jakautunut, sanoi tieteiskirjailija William Gibson. Koetamme löytää noita tulevaisuuden hippusia, joista voi kasvaa pieniä tai suuria ilmiöitä. Yritämme tunnistaa mistä ilmiöissä on kyse, ja pohdimme mikä merkitys noilla ilmiöillä voisi olla ihmisille. Ja lopuksi, mitkä ilmiöistä ovat merkityksellisempiä kuin toiset, mihin olisi herättävä ajoissa. Tämän systemaattisen tekemisen tulokset olemme koostaneet kartaksi. Kolme aurinkokuntaa - käyttöliittymien murros, älykkyys ja verkostot - joissa kussakin kiertää satelliitin lailla tulevaisuuden ilmiöitä. Max kolmen vuoden kiertoradalla, viiden vuoden tai 10+ vuoden kiertoradalla. Osa asioista on jo nyt aika kypsää nautittavaksi, osa vielä raakileita, kuten banaanit, keltaisia tai vihreitä. Ja kaikkiin voi törmätä kaiken muuttava komeetta, teknologian etiikka.

Jos näet kartassa pientä provokatiivisuutta, se on tarkoituksellista. Kartan tarkoitus on herättää, synnyttää ajattelua ja keskustelua, kokeiluja ja oppimista, puolestapuhumista ja vastaväitteitä. Päivitämme karttaa tarvittaessa, pari kertaa vuodessa on tuntunut sopivalta tahdilta. Prosessi sen taustalla pyörii jatkuvasti. Juuri tällä hetkelläkin joku voi kirjata pienen hippusen näkyviin, synnyttämään keskustelua ilmiöstä, ja sen merkityksestä.

Tässä ajatuksiamme teknologian ilmiöistä, jotka mielestämme ovat huomion arvoisia nyt, 2020-luvulla ne ovat jo tuttua arkea.

Käyttöliittymien murros

Puettava teknologia
Mistä on kyse: Teknologia integroituu osaksi ihmisen vaatteita, koruja, keholla pidettäviä esineitä.
Miksi on tärkeää: Puettava teknologia on ihmisen iholla ja lähellä, koko ajan läsnä arjessa. Kehittymässä oleva ympäristö, jossa ihmistä voi myös koskettaa ja jossa ihmisen kehon liikkeitä ja reaktioita voi seurata. E.g. urheilusisältöihin lisää dataa.
Näkyy arjessa: 2019

Lisätty todellisuus
Mistä on kyse: Lisätyn todellisuuden avulla tuodaan käyttäjälle saumattomasti näkökentässä olevaan kohteeseen liittyvää lisäinformaatiota. Todellinen ja lisätty näkymä näkyvät yhtä aikaa.
Miksi on tärkeää: Uusi sisällön tekemisen tapa läpi ketjun tuotannosta käyttäjälle. Ensimmäisiä kokeiluja tehty, ovi vasta aukeamassa. Kiinnostavin vaihe alkaa, kun päästään nykyisistä päätelaitteista seuraaviin versioihin.
Näkyy arjessa: 2020

Älykkäät seinät
Mistä on kyse: Uusi teknologia mahdollistaa seinän kokoiset älykäyttöpinnat. Kuva, ääni, kosketus, henkilön ja kehon kielen tunnistus. Virtuaalitodellisuutta ilman laseja. Fotorealistiset ikkunat haluttuun maailmaan.
Miksi on tärkeää: Huoneen kokoisia palveluita. Käyttöpinta seuraa käyttäjää paikasta toiseen. Reaaliaikaisia etäikkunoita. Virtuaaliympäristöjä.
Näkyy arjessa: 2020

Käyttöliittymätön käyttöliittymä
Mistä on kyse: Häiritsemättömän teknologian avulla ihmisen liityntä digitaaliseen ympäristöön. Eleiden, puheen ja muiden aistien kautta, tai suoraan ohi fyysisten aistien.
Miksi on tärkeää: Käyttöliittymän käyttö “alentumatta” kommunikoimaan koneen kanssa muuttaa ihmisten käyttäytymismalleja. Millaista on tarinankerronta kaikille aisteille? Tai ohi aistien?
Näkyy arjessa: 2022

Aktiivinen avustaja
Aktiivinen avustaja avustaja

Aktiivinen avustaja
Aktiivinen avustaja avustaja

Aktiivinen avustaja
Aktiivinen avustaja, Kuva Johanna Aulen / Yle Aktiivinen avustaja avustaja

Aktiivinen avustaja
Mistä on kyse: Kehittynyt avustaja, joka tuntee käyttäjän ja osaa ennakoida tilanteita. Aina hereillä. Viestii käyttäjän kanssa inhimillisellä tavalla. Tekee asioita käyttäjän puolesta, pyynnöstä ja pyytämättä.
Miksi on tärkeää: Antaa ihmisille mahdollisuuden olla offline, avustaja on aina online. Tulevaisuudessa nämä laitteet ovat tie kuluttajien tietoisuuteen. Entä jos nämä valikoivat kuluttajalle tarjottua sisältöä kuluttajan puolesta? Aktiivisten avustajien lobbaaminen?
Näkyy arjessa: 2025

Ajatusten tunnistaminen
Mistä on kyse: Tunteita voi mitata. Laitteita voi ohjata pelkillä ajatuksilla. Tunnemaailma avautuu aivosensoreilla, ilmeistä, äänestä, pulssista, ihon sähkönjohtavuudesta, tai välillisesti tekemisistä, e.g. aktiivisuudesta sosiaalisessa mediassa
Miksi on tärkeää: Laitteiden ohjaus toimii kuin ajatus, ilman fyysisesti käytettävää ohjainta. Ihmisen tunteita voi mitata suoraan, ilman ihmisen omaa tietoista päätöstä siitä, että mitä hän kertoo tunteistaan. Onko opittava uusi taito, joka erottelee omat syvät tuntemukset siitä mitä haluaa kertoa ulos?
Näkyy arjessa: 2026

Ihmisen parantelu
Mistä on kyse: Ihmisten puutteiden korjaaminen ja jopa normaalien kykyjen ylittäminen. Apuvälineitä, jotka integroituvat ihmiseen, ovat aina mukana. Tehostetut aistit, sokealle silmälasit joilla näkee, kuurot kuulemaan.
Miksi on tärkeää: Ihmisten fyysisistä puutteista johtuvia toimintakyvyn alenemia voidaan paikata. Mediaa ihmisryhmille, tavoilla joilla se ei ole aiemmin ollut mahdollista. Voidaan hakea myös luonnolliset kyvyt ylittäviä kokemuksia.
Näkyy arjessa: 2027

Älykkyys

Tekoälyn tuottama sisältö
Mistä on kyse: Automaattista sisällöntuotantoa ja sisällön rikastusta. Sisällön luonti ja koostaminen suuresta määrästä lähtömateriaaleja.
Miksi on tärkeää: Sisältöversioita tuotetaan nopeasti, automaattisesti. Henkilökohtaisesti sovitettuja versioita tarinoista. Aikaslottiin sovitettuja sisältöjä. Interaktiivisesti tuotettu, keskustelunomainen sisältö. Lähdetietojen tarkistus.
Näkyy arjessa: 2019

Puheen ymmärrys
Mistä on kyse: Kone ymmärtää suomenkielistä puhetta, ja puheen todellisia merkityksiä.
Miksi on tärkeää: Ihmisen ja koneen välinen rajapinta toimii ihmisen ehdoilla puheen välityksellä. Puhetta voi käyttää rajatta erilaisissa palveluissa. Kone tulkkaa sanasta sanaan tai tulkitsee merkityksiä sanojen taustalta. Automaattinen tekstitys, reaaliaikainen kielenkäännös.
Näkyy arjessa: 2020

Kontekstitietoisuus
Mistä on kyse: Palvelua tarjottaessa tunnistetaan käyttäjän käyttökonteksti. Tilanne ja asiayhteydet, ympäristö, tausta ja olosuhteet vaikuttavat käyttäjän saamaan palveluun.
Miksi on tärkeää: Ihminen saa oikeaan aikaan, oikeassa paikassa oikeanlaista palvelua. Kuluttaja kokee olevansa palveluntarjonnan keskiössä. Hän saa keskeytymätöntä palvelua. Kontekstiin sidottu palvelu, tai mediasisältö, on ajanhetkeen sopivaa ja henkilökohtaisesti tärkeää.
Näkyy arjessa: 2019

Manipuloitu video
Mistä on kyse: Kasvonilmeet ja puheen voi vaihtaa livenä toiseksi
Miksi on tärkeää: Elävään videokuvaan ei voi enää luottaa. Myös kuolleen voi tehdä valheellisesti eläväksi.
Muuttaa sähköisen median uskottavuusasemaa. Tuleeko luotettavia sisältöjä vain sertifioiduilta tahoilta ja voisiko laadukkaat väärennöksetkin sertifioida?
Käytetään edullisempia näyttelijöitä tunnetun näyttelijän kasvoilla. Tee itsestäsi elokuvan päätähti.
Näkyy arjessa: 2019

Tekoälypandemia
Mistä on kyse: Tekoäly tulee kapea-alaisina palasina mukaan kaikkiin prosesseihin.
Miksi on tärkeää: Tekoäly oppii eri aihealueiden substanssia ja integroituu osaksi prosesseja. Roolijakoa ihmisen, koneiden ja tekoälyn välillä määriteltävä jatkuvasti uudelleen.
Näkyy arjessa: 2020

Robotiikka
Mistä on kyse: Robottien fyysiset kyvyt kehittyvät hyvin nopeasti. Robottien kokokirjo on laaja, hyönteisistä valtamerialuksiin. Niistä on tullut sujuvasti itsenäisesti sekä laumassa toimivia.
Miksi on tärkeää: Kuvausrobotit tuottavat mediamateriaalia vaikeasta maastosta tai kriisialueilta, etäohjattuna tai autonomisesti. Robottiparvi rakentaa pientalon ja etäkirurgi leikkaa kaukaa antamalla robotille ohjeita. Robottikädet siirtävät kaikki lavasteet täsmälleen oikeille paikoilleen. Hoivarobotit tuovat mediasisällöt lähelle käyttäjää.
Näkyy arjessa: 2021

yleinen tekoäly
Yleinen tekoäly, Kuva Johanna Aulen / Yle yleinen tekoäly Yleinen tekoäly

Yleinen tekoäly
Mistä on kyse: Älykkäät ja ihmisen kanssa luonnollisella kielellä kommunikoivat koneet hoitavat ihmiselle vaativia tehtäviä. Tekoäly osaa hyödyntää vapaamuotoista tietoa ja sisältöä. Ihmisen kaltainen geneerinen tekoäly, joka monilla alueilla voittaa ihmisen. Tekoäly oppii itse.
Miksi on tärkeää: Ihmisille mahdollisuus hyödyntää ääretöntä määrää tietoa. Ihmisen ja tekoälyn välinen luottamus sekä tiedon kumuloituminen mahdollistaa kehityssyklien nopeutumisen vuosien sijasta tunneiksi.
Näkyy arjessa: 2025

Verkostot

Yksityisyyden korostuminen
Mistä on kyse: Yksityisyydestä on tullut luksustavaraa. Päätelaitteet tunnistetaan, ihminen niiden takana voi (yrittää) olla piilossa. Tarve saada yksityinen data omaan haltuun ja mukana kulkevaksi.
Miksi on tärkeää: Kiristyvät tietosuojasäännökset muokkaavat toimintakenttää. Kuinka olla yhtä aikaa sulkeutunut ja maksimaalisen avoin? Yksilön anonymiteetin kunnioituksesta palveluntarjoajan kilpailuvaltti? Tiedoilla voi yksilökin käydä kauppaa.
Näkyy arjessa: 2018

Pimeä puoli
Mistä on kyse: Verkossa kaikki on käännettävissä pimeiden voimien hyödyksi. Kyberuhka on kaikkialla. E.g. haitanteko, tietojen vääristely, kiristys, varkaus, uskottavuuden murentaminen, valtiollinen vaikuttaminen. Tai odottamattomat ei-aiotut vaikutukset tai pelkkä vahinko, hupsis, kävikin näin.
Miksi on tärkeää: Luotettavuus on mediayhtiölle elinehto. Sen turvaamisesta on pidettävä huolta.
Näkyy arjessa: 2018…

Verkkojen yhdistyminen
Mistä on kyse: Eri teknologioilla toteutetut verkot yhdentyvät käyttäjän kannalta yhdeksi verkoksi, joka tarjoaa katkeamattomia palveluita.
Miksi on tärkeää: Käyttäjän laitteet valitsevat automaattisesti käyttäjän kannalta parhaimman verkon, vaihtuminen tapahtuu taustalla, näkymättä, jopa esim. broadcast-verkkojen ja online-verkkojen välillä. Verkot ja päätelaitteet ovat tietoisia toisistaan ja pystyvät ennakoimaan verkonvaihtotarvetta.
Näkyy arjessa: 2021

Älykäs liikkuminen
Mistä on kyse: Kaikki liikennevälineet ovat älykkäitä, ja verkkoon ja toisiinsa kytkettyjä. Ihmisen henkilökohtaiset tiedot liikkuvat ihmisen mukana, siirtyen automaattisesti liikennevälineestä toiseen.
Miksi on tärkeää: Liikennevälineet huolehtivat sujuvasta ja turvallisesta liikkumisesta. Oma mediaympäristö liikkuu mukana, ja käyttää kyseisen liikkumisvälineen tarjoamia mahdollisuuksia omien lisänä tai niiden sijasta. Henkilökohtaisesta datasta ei jää jälkiä käytettävään liikenneympäristöön.
Näkyy arjessa: 2022

Tekoäly työkaverina
Mistä on kyse: Tekoäly työryhmässä tai prosessissa yhdenvertaisena työntekijänä. Ilmentyy esim. älykaiuttimena, applikaationa tai robottina.
Miksi on tärkeää: Tekoäly on oman alueensa huippuasiantuntija, ja auttaa aina tarvittaessa. Tunnistaa mitä tietoa tai taitoa jonkin tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan ja tuo sen pöytään heti. Tekoäly on arkipäiväistynyt, se on työnantajan tarjoama hyödyke samoin kuin lehtitilaukset nyt.
Näkyy arjessa: 2023

Komeetta

teknologian etiikka
Teknologian etiikka, Kuva Johanna Aulen / Yle teknologian etiikka etiikka

Teknologian etiikka
Mistä on kyse: Ihmiskunnan on tärkeää linjata mihin teknologian mahdollisuuksia on sallittua käyttää.
Miksi on tärkeää: Mikä on päätöksentekoalgoritmien toimintalogiikka? Päättääkö teknologia siitä kenelle myönnetään lainaa. Keitä hoidetaan sairaalassa? Miten tappajarobotteihin suhtaudutaan? Kuinka syvälle ihmisen mieleen voidaan teknologian avulla puuttua?
Näkyy arjessa: 2018-2028...

2020-luvun arjessa

On siis hyvin mahdollista, että aktiivisesta avustajasta kasvaa sinullekin digitaalinen kaksonen, joka kuulee kaiken, näkee kaiken ja muistaa kaiken sen, mitä sinä olet kuullut, nähnyt ja kokenut. Se kuulostaa sinulta, näyttää sinulta ja tekoälykkäänä käyttäytyykin kuten sinä. Aluksi kaksonen elää virtuaalisena, ruudun takana. Vähitellen teknologian kehittyessä hän tulee ruudusta ulos, fyysiseksi olennoksi. Mitä sanoo etiikka silloin?

Ylen systemaattinen tulevaisuustyö on monen ihmisen yhteistyötä. Ilmiökartaksi saakka tämän työn tuloksia kiteyttivät Jari Ruotsalainen, Lauri Mäenpää, Jouni Frilander, Jarkko Korhonen, Tuija Aalto ja Arto Markku.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Yle Beta

Jos sinulla on idea jota haluaisit kokeilla kanssamme tai haluaisit kuulla lisää Yle Betasta, ota yhteyttä!


Tai lähetä sähköpostia info.beta@yle.fi.

Uusimmat sisällöt - Yle Beta

  • Teknologian vastuullisuus, onko sitä? - Tervetuloa Ylen Kånehuone-podcastiin!

    Teknologiavisiotiimi esittää.

    Nosta konepelti ylös ja sukella mukaan Ylen Teknologia- ja kehitysyksikön toimintaan. Kånehuone -podcastissä tavataan mielenkiintoisia ja ajankohtaisia vieraita niin Ylestä kuin talon ulkopuolelta. Yhdessä vieraiden kanssa pohditaan teknologian tulevaisuuden haasteita myös hieman erikoisemmista näkökulmista katsottuna.

  • Chat Beyond The Grave

    Proof of concept for ML-based content.

    Yle Beta exists to try out improbable projects. This article is the post mortem of a one which I still don't completely know what it was all about.

  • The Dead Are Speaking - kokoillan audiodraama älykaiuttimelle

    Tietoa The Dead Are Speaking pelistä.

    The Dead Are Speaking on puheohjattu, epälineaarinen audiodraama Google Home -älykaiuttimelle. Pelaaja pääsee keskelle 30-luvun Helsinkiä selvittämään pahamaineista Tattarisuon ruumismysteeriä sanomalehtitoimittajan roolissa. Tarina on saanut innoituksensa tositapahtumista, mutta materiaalina on käytetty myös tapahtumiin liittyneitä värikkäitä huhuja.

  • The Dead Are Speaking - A Feature-length Audio Drama for Smart Speakers

    Information about The Dead Are Speaking smart speaker game.

    The Dead Are Speaking is a voice-controlled, non-linear audio drama for Google Home smart speakers. In the game, the player takes a role of a newspaper journalist in Helsinki of the 30s, asked to investigate a notorious Tattarisuo body part mystery. The story is inspired by a real life events, but also by juicy rumors around the event.

  • Emma1234 -peliä voi pelata mainoksessa

    Yle Beta tutkii Emma1234-pelin julkaisua mainoksessa.

    Emma1234-peli on mediakasvatuksellinen etsivätarina, joka tapahtuu kuvitteellisessa sosiaalisen median ympäristössä. Yle Beta on mukana pelin julkaisussa, koska se on epätavanomainen - tutkimme vuorovaikutteisen sisällön toimivuutta suoraan Snapchat- ja Instagram-mainoksessa.

  • Ääniohjauksen tulevaisuusnäkymät Suomessa

    Kielitukea odotellaan vielä, mutta muuten etenee nopeasti.

    Älykaiuttimien kielitukea odotellaan osin vielä, mutta muuten kehitys etenee nopeasti. Ja ääniohjaus tulee monelta eri suunnasta yhä lähemmäs arkea.

  • Ilmees ku: Empaattista tarinankerrontaa lisätyn todellisuuden avulla

    Ilmees ku -kokeilu testasi tarinankerrontaa AR-peilissä.

    Toukokuussa 2018 toteutimme Yle Sandbox kokeilun nimeltä Ilmees ku, jossa tutustuttiin Facebook-sovelluksen kamerassa toimivaan, lisättyä todellisuutta hyödyntävään, omilla kasvoilla tapahtuvaan tarinankerrontaan. Sopan ymmärtäminen vaatii hieman pureskelua, mutta helpoimmalla pääsee jos vain avaa kokeilun osoitteessa yle.fi/ilmeesku!

  • Teknologia viekoittelee unohtamaan inhimillisyyden - teknologian ilmiökartta maaliskuussa 2019

    Ajatuksiamme huomionarvoisista teknologian ilmiöistä.

    Tulevaisuus muuttaa muotoaan. Se ei ole vielä toteutunut ja silti se on jo muuttunut. Näkymä 2020-luvun arkeen on kiehtova ja samalla kysymyksiä herättävä. Vieko teknologia ihmiskuntaa vai ohjaako inhimillisyys teknologiaa? Katso tuoreimpia ajatuksiamme teknologian ilmiöistä, joilla on merkitystä - ihmiskunnalle, medialle ja Ylelle.

  • Social Robotics -kokeilu keskuskirjasto Oodissa 23.1.2019

    Mitä opimme IQ_201 robotin Minecraft-pelailusta?

    Sosiaalinen robotti on kone, joka pyrkii luonnollisen oloisen vuorovaikutuksen keinoin vaikuttamaan niihin samoihin hormoneihin ja neuroneihin, jotka aktivoituvat kun me ihmiset olemme vuorovaikutuksissa toistemme kanssa. Yle Beta oli vuoden vaihteessa mukana Futuricen hankkeessa, jossa haluttiin testata robottien tunnetaitoja tosielämässä.