Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemen 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarjan lähtökohtana on hänen oma perintömetsänsä. Kolumnissaan Kahilaniemi pohtii suomalaista metsää ja luontoa sekä ristiriitoja, joita kokee suhteessa metsän omistamiseen.
Pidän luontoa elintärkeänä ekosysteemimme kannalta. Se, kuinka vastuuntunnottomia me ihmiset olemme – myös minä – ärsyttää: kaksinaismoraali näkyy kuluttamisessa ja matkustamisessa. Lennän työni takia enenevissä määrin ja tiedostan sen olevan iso ympäristöhaitta. Ja siitä seuraa ympäristöahdistusta.
Taideprojektini 100 Hectares of Understanding, joka on edelleen työn alla, on saanut minut ajattelemaan laajemmin omistajuutta, metsää, luontoa ja ympäröivää maailmaa. Koen olevani taiteilijana myös tutkija. Perintömetsäni on alue, jonka olen perinyt tutkittavaksi.
Vierailen usein luonnossa, joko tekemässä taiteellista työtä – materiaalien keräystä, inspiraation hakemista, dokumentointia – tai ihan vain vaeltelemassa ympäriinsä ja etsimässä uusia paikkoja, joita kokea ja tallentaa omaan muistiin.
Olin alle kouluikäinen, kun olimme perheemme perintömetsässä istutustalkoissa. Olin ehkä viisi–kuusivuotias, enkä ollut kykenevä ymmärtämään metsänhoidon merkitystä ympäristölle tai luonnolle.
Minulle annettiin tehtäväksi istuttaa toistasataa taimea metsään. Heittelin taimet pitkin poikin, halusin työn äkkiä alta pois. En halunnut tehdä ”oikeita töitä” vaan jotain mielenkiintoisempaa, luovempaa. En tiennyt silloin vielä mitä se olisi.
Nykyään työskennellessäni taiteeni parissa metsässä koetan altistaa itseni lapsenmieliselle kokeilulle ja uteliaisuudelle, joka aikuisilta monesti unohtuu. Koen tämän olevan tärkeä syy, miksi töistäni ollaan kiinnostuneita. Koetan etsiä aina uusia lähestymistapoja työskentely-ympäristöäni ja -materiaaliani tutkimiseen.
Metsäsuhteeni on ristiriitainen. On outoa omistaa luontoa, jotain mikä on ollut ennen sinua ja tulee olemaan kauan sinun jälkeesi. Teoriassa voisi kysyä, omistanko siis myös metsässäni vaeltavat eläimet ja pieneliöt? Entä ilma, voiko sitä omistaa? Tiedän vastauksen, mutta taiteilijana pohdin tällaisia asioita.
Luonnon omistaminen on absurdi ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille.
Ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin ylläpitämiseksi on oleellista, että luonto kuuluu kaikille.
Koen, että kaikkien ihmisten suhde luontoon on ristiriitainen. Asiassa ei ole valkoista ja mustaa vaan harmaan eri sävyjä. Ihmiset liikkuvat luonnossa, mutta ovat kuitenkin valmiit joustamaan luonnon hyvinvoinnin suhteen monissakin arkisissa valinnoissaan.
Suomalainen metsä on ristiriitainen termi. Se, miten metsä tuntuu olevan ainoa mainosvaltti Suomen markkinoinnissa, on ärsyttävää. Toisaalta jo laskeutuessa Helsinki-Vantaan kentälle näkyy lentokoneen ikkunasta laajoja metsäalueita. Ei ihme, että metsäsuomalaisuutta mainostetaan. Kuitenkin hallitus on valmis hakkaamaan alueita, joilla ei tarvitsisi metsähakkuita suorittaa ja samalla he myyvät Suomea luontokohteena. Erikoista ja ristiriitaista.
Aika ajoin tuntuu kuin emme muuta olisikaan kuin pelkkä maailman laidalla oleva metsäpläntti, jota Suomeksi kutsumme. Uskon meidän olevan paljon muutakin, kuten edelläkävijöitä innovaatioissa, esimerkiksi.
Ilman ympäristöämme ja luontoamme emme olisi olemassa. Luonto rauhoittaa kiireisen arjen sekä raikas ilma saa aivot toimimaan paremmin, sulavammin.
Luontosuhteeni on parantunut aloitettuani 100 Hectares -työni; aloin liikkua paljon enemmän metsässä ja tutkia luontoa. Nyt koen tarvitsevani luonnossa liikkumista, jotta stressaava ja kiireinen arkeni pysyisi paremmassa tasapainossa. Huomattavasti paremmassa tasapainossa.
Jaakko Kahilaniemi (s. 1989) on tamperelaislähtöinen valokuvaaja ja kuvataiteiija, joka pyrkii ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja ihmisen vaikutusta siihen. Kahilaniemi on kansainvälisesti palkittu ja tunnettu erityisesti 100 Hectares of Understanding -sarjastaan.
Kaikki kuvat sarjasta 100 Hectares of Understanding.
Toimittaja: Ulla Vuorela
