YleX:n kanavapalkintojen lisäksi Uuden Musiikin X:n Ida Karimaa valittiin Vuoden toimittajaksi ja iltapäivälähetysten Jenni Poikelus äänestettiin Vuoden mediapersoonaksi.
Vuotuista Musiikki & Media Industry Awards -gaalaa juhlittiin Tampereella 5. lokakuuta.
YleX:llä oli tänäkin vuonna syytä jännittää etukäteen, sillä kanava oli ehdokkaana yhteensä kuudessa kategoriassa.
YleX voitti Vuoden radio ja Vuoden musiikkimedia kategorioissa. Kanavapalkintojen lisäksi Uuden musiikin X -ohjelman Ida Karimaa palkittiin Vuoden toimittajana ja iltapäivälähetyksistä tuttu Jenni Poikelus valittiin Vuoden mediapersoonaksi.
– YleX on satsannut paljon musiikkisisältöihin kaikilla eri alustoilla. Olemme muun muassa aloittaneet uusia musiikkiohjelmia radiossa ja tulemme julkaisemaan uusia musiikkiaiheisia Youtube-sarjoja. Tavoitteemme on tukea kotimaisia artisteja, tahdomme varsinkin auttaa tuoreita lahjakkuuksia ja yleisöä löytämään toisensa. Tämä on paras mahdollinen kiitos, jonka voimme työstämme saada, YleX:n kanavapäällikkö Hanne Kautto kiittelee.
– Palkinto tuntuu erityisen hyvältä juuri tänä vuonna, koska YleX:llä on tehty monia uudistuksia musiikin tiimoilta. Koska YleX:llä duunia musan parissa tehdään yhdessä, niin haluaisin kiittää ja hehkuttaa koko meidän tiimiä, Uuden Musiikin -ohjelmien tekijöitä, musiikin erikoisohjelmien tekijöitä, musakoordinaattoria, musiikkitoimittajia ja DJ:tä, joiden kanssa kanavan musiikkia mietitään, YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen lisää.
Lisäksi YleX:ltä oli gaalassa oli ehdolla Uuden musiikin rockshow’n Teppo Vapaus oli Karimaan lailla ehdolla Vuoden toimittajaksi ja Tapio “Orkidea” Hakanen Vuoden musiikkipäälliköksi.
Viime vuonna YleX palkittiin Vuoden kotimaisena musiikkimediana ja Uuden musiikin X:n Anne Lainto Vuoden toimittajana.
Lisäksi gaalassa jaettiin kunnianosoituksina elämäntyöpalkintoja sekä 90 vuotta täyttävän Teoston juhlapalkinnot.
Vuoden 2018 Industry Awards -voittajat:
Vuoden mediapersoona: Jenni Poikelus
Vuoden toimittaja: Ida Karimaa (YleX)
Vuoden ohjelma-/musiikkipäällikkö: Henri Pulkkinen (Radio Helsinki)
Vuoden radio: YleX
Vuoden kotimainen musiikkimedia: YleX
Elämäntyöpalkinto: Pekka Sipilä
Vuoden PR-/markkinointihenkilö: Johannes Kinnunen (Fullsteam Agency Oy)
Vuoden tukipilari: Alex Regan (Tampereen Kulttuurikamari Oy)
Tulevaisuuden suunnannäyttäjä: Aino-Maria Paasivirta (Fullsteam Agency Oy)
Vuoden järjestövaikuttaja: Salla Vallius (LiveFIN ry)
Teosto 90 -palkinto: Mariska
Teosto 90 -palkinto: Risto Asikainen
Vuoden tuotantopalvelu: Helsingin Rock and Roll Oy
Vuoden kuluttajapalvelu: Spotify
Vuoden lippukauppa: Tiketti Oy
Vuoden manageri: Carla Ahonius (Manage Me Oy)
Vuoden manageriyhtiö: Fullsteam Management Oy
Vuoden tapahtumatuottaja: Ville Koivisto
Vuoden ohjelmamyyjä: Toni Ritonen
Vuoden promoottori: Rauha Kyyrö (Fullsteam Agency Oy)
Vuoden keikkapaikka: Tavastia
Vuoden festivaali: Ruisrock
Vuoden konsertti / kiertue: Cheekin jäähyväiskeikat
Vuoden ohjelmatoimisto: All Day Agency Oy
Tampere Music Award: Anna Hildur
Vuoden A&R-henkilö: Perttu Mäkelä (Etenee Records)
Vuoden musiikkikustantaja: Kaiku Songs
Vuoden levy-yhtiö: PME Records
Vuoden hyvä teko: Hurstille hynää
Elämäntyöpalkinto: Epe Helenius
Elämäntyöpalkinto: Tapio Korjus