Hyppää pääsisältöön

“Halusin lapsen, vaikka tiesin raskauden uhkaavan henkeäni” - kaksi elinsiirtoa kokeneen Heini Kallion terveys romahti lapsen saamisen jälkeen

Heini Kallio saa vastasyntyneen lapsensa syliinsä ja itkee onnesta. Poika on pieni, laiha ja heiveröinen, mutta hän on hengissä ja terve.

Lapsi ei ole itsestäänselvyys. Heini on kokenut elinsiirron kaksi kertaa ja lapsen saaminen on suuri riski.

Perhe pääsee kotiin. Heini täyttää kotinsa seinät isoilla Miro-vauvan kuvilla. Kaikki vaikuttaa olevan hyvin.

“Pelkäsin jatkuvasti.”

Heini, 28, on aina tiennyt haluavansa äidiksi. Synnynnäinen munuaisvaurio ja kaksi kertaa tehty munuaisensiirto ovat uhanneet murskata unelman. Moni vakavasti munuaissairas ei uskalla hankkia jälkikasvua terveysriskien vuoksi.

– Keskustelin raskauden tuomista riskeistä lääkärin kanssa vuoden verran. Saattaisin menettää munuaisen ja lapsi voisi syntyä ennenaikaisesti. Päätin silti yrittää, vaikka moni elinsiirtopotilas luopuu haaveesta riskien vuoksi, kertoo Heini

Raskauteen valmistaudutaan vaihtamalla vahvat lääkkeet miedompiin. Muutaman kuukauden päästä Heini on raskaana. Odotusaikaa seurataan tiiviisti, jotta tulevan lapsen ja äidin terveydentilassa ei tapahtuisi yllättäviä muutoksia.

– Fyysisesti raskaus oli helppo, mutta henkisesti raskas. Pelkäsin jatkuvasti, miten munuaissairauteni vaikuttaisi lapseeni. Olisiko hän terve?

Raskausviikolla 32 lääkäri huomaa, että kaikki ei ole kunnossa. Heinin munuaisarvot ovat nousseet ja munuainen on vaarassa lakata toimimasta. Heini passitetaan sairaalaan.

– Vauva olisi viihtynyt mahassa pidempäänkin, mutta terveyteni oli vaakalaudalla. Siksi päädyttiin sektioon.

Miro syntyy helmikuussa 2013 keisarinleikkauksella terveenä keskosena. Painoa hänellä on vain 1 480 grammaa ja pituutta 39 senttiä.

Heinin toive äitiydestä on totta.

“En uskaltanut mennä lääkäriin”

Vauva-arki asettuu uomiinsa, vaikka parisuhde avopuolison kanssa on loppunut neljä kuukautta Miron syntymän jälkeen. Heini totuttelee uuteen tilanteeseen. Miro kasvaa ja vahvistuu. Univelka painaa Heiniä, mutta muuten terveys on hyvä.

Vuoden kuluttua Miron syntymästä tapahtuu äkillinen käänne. Heinin kunto romahtaa.

– Voimat menivät täysin, enkä jaksanut mitään, en edes kävellä. Olisi pitänyt heti mennä lääkäriin, mutta en uskaltanut.

Heinin olo huononee. Ruoka ja juoma eivät pysy sisällä. Hän ei vieläkään uskalla mennä lääkäriin, koska pelkää menettävänsä Miron sairautensa takia. Heini sinnittelee pari viikkoa, kunnes tilanne alkaa olla jo kriittinen. Lopulta läheiset patistivat hänet lääkäriin.

– Lääkäri sanoi, että jos olisin odottanut vielä viikon tai pari, olisin kuollut. Munuaisarvot olivat todella huonot ja hemoglobiini oli pohjalukemissa eli 42.

Munuaisen vajaatoimintaan liittyy usein alhainen hemoglobiini, mutta Heinillä se on ehtinyt mennä vaarallisen alas. Hänelle kerrotaan, että Miroa ei tietenkään viedä pois äidin munuaissairauden vuoksi.

Raskauden vuoksi edessä on kolmas elinsiirto.

Arki vuoden vanhan lapsen yksinhuoltajana on raskasta. Munuainen ei enää toimi ilman apua ja Heini käy kolme kertaa viikossa keinomunuaishoidossa eli dialyysissä. Hoidoissa käyminen vie aikaa, ja niistä tulee paha olo.

Läheiset ja sukulaiset ovat Heinin apuna. Hänen tätinsä ryhtyy tukiperheeksi, jossa Miro käy kerran kuussa.

– Oli helpottavaa tietää, että voin viedä Miron tukiperheeseen myös, jos joudun yllättäen sairaalaan.

Edessä on kolmas elinsiirto, joka tehdään kesällä 2017 kolmen vuoden odotuksen jälkeen. Siirrosta seuraa aluksi hylkimisreaktio, mutta se talttuu kortisonihoidolla.

“Mirosta saan voimaa ja toivoa”

On kesä 2018. Heini hassuttelee leikkimällä kuurupiiloa lapsensa kanssa puistossa Haapavedellä. Vilkas poika hakee äidin huomiota koko ajan. Heini jaksaa vastata kärsivällisesti viisivuotiaan jatkuviin uteluihin.

– Mirosta saan voimaa ja toivoa. En kadu hetkeäkään sitä, että raskaus vei munuaisen.

Pojan kanssa telmiessä mieleen nousee oma lapsuus, joka oli silkkaa kamppailua.

Ensimmäisen munuaisensa Heini sai kaksivuotiaana. Sen luovutti oma isä, jolle Heini on ikuisesti kiitollinen.

– Lapsuuteni ei ollut huoletonta eikä rasavilliä. Sitä varjostivat elinsiirron tuomat rajoitteet. Piti olla varovaisempi kuin terveiden lasten. Tuli välttää raisuja leikkejä, joissa voisi tulla iskuja vatsan seudulle.

“Halusin vain tappaa itseni”

Elinsiirto löi leimansa ulkonäköön. Kortisoni pyöristi kasvoja ja toiset lääkkeet lisäsivät karvankasvua. Heiniä kiusattiin koulussa armotta, haukuttiin ja tönittiin koulumatkalla hankeen.

– En muista seiskaluokalta mitään, koska se oli niin rankkaa aikaa. Halusin vaan tappaa itseni.

Heini purki ahdistustaan viiltelemällä itseään. Hänestä tuli sisäänpäin kääntynyt ja ujo. Luottamus ihmisiin karisi. Häpeä oli niin suuri, että hän ei paljastanut itsetuhoisia ajatuksiaan edes vanhemmilleen. He kuulivat asiasta vasta muutama vuosi sitten, kun Heinin elinsiirtokokemuksista tehtiin lehtijuttu.

“En voinut elää tavallisen nuoren elämää”

16-vuotiaana isän luovuttama munuainen veteli viimeisiään. Koulunkäynti kärsi, kun aikaa ja voimia kului dialyysihoitoihin, joita annettiin sairaalassa kolmekin kertaa viikossa.

– Keinomunuaishoidoista tuli huono olo ja ne väsyttivät. En voinut elää tavallisen nuoren elämää.


Heini Kallio puistossa.




Heini Kallio puistossa.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Elinsiirto,Munuaisensiirto,äitiys,Akuutti,Heini Kallio

Heini odotti uutta munuaista elinsiirtojonossa noin vuoden verran. Matkalaukku oli koko ajan valmiiksi pakattuna leikkaukseen lähtöä varten. Eräänä heinäkuisena aamuna soitto sairaalasta vihdoin tuli. Juuri sinä päivänä perhe oli aikonut lähteä pitämään hauskaa läheiseen elämyspuistoon.

– Hetken harmitti, etten päässytkään huvipuistoon, mutta totta kai olin iloinen, kun uusi munuainen löytyi.

“Onneakin on ollut matkassa”

Heini toivoo nyt kolmannen munuaisensa kestävän pitkään ja suojelee tarkoin terveyttään. Hän ei mene paikkoihin, joista voisi saada tartunnan ja sairastua. Heini myös liikkuu ja välttelee alkoholia ja tupakkaa.

– Kyllä tässä onneakin on ollut matkassa, kun en ole ikinä joutunut odottamaan uutta munuaista pitkiä aikoja. Jotkut joutuvat odottamaan jopa kymmenenkin vuotta.

Heinin arkea rytmittävät säännölliset lääkärikäynnit. Hyljinnänestolääkkeitä on otettava päivittäin kolme kertaa, jotta ei tulisi tulehduksia. Niitä Heini pelkää yhä, sillä munuainen voi heikentyä tulehdusten takia.

– Miron päiväkotiin olen sanonut, että ilmoittavat, jos on tauteja liikkeellä. Otan pojan sitten pois sieltä.

“Olen tyytyväinen elämääni äitinä”

Elämä on asettunut vähitellen uomiinsa. Heini on päässyt lähihoitajakouluun, josta hän valmistuu lapsuutensa haaveammattiin. Puhtia arkeen tulee Mirosta, nykyisestä miesystävästä, kavereista, kävelylenkeistä ja musiikin kuuntelusta.

Koulukiusaamisen jäljetkin ovat pikkuhiljaa parantumassa. Äskettäin eräs koulukiusaaja pyysi yllättäen Heiniltä anteeksi tekojaan. Se tuntuu hyvältä ja lisäsi luottamusta ihmisiin.

– Toista lasta en enää uskalla hankkia, vaikka se periaatteessa olisi mahdollista. Pelkään niin paljon tämän kolmannen munuaisen menettämistä. Olen tyytyväinen elämääni äitinä.

Sano KYLLÄ elinluovutukselle! Allekirjoita elinluovutuskortti täällä tai lataa sovellus kännykkään.

Katso Akuutin Lahjaksi elämä -jakso: