Aatun ensimmäiset elinkuukaudet olivat hengenvaarallisen munuaissairauden vuoksi täynnä taistelua ja vastoinkäymisiä. Kun vanhemmat eivät sopineet luovuttajiksi, mummo Päivi päätti antaa suurimman mahdollisen lahjan.

Muoviset dinosaurukset ja pehmo-heppa saavat kyytiä, kun kolmevuotias Aatu pistää leikissä menovaihteen päälle. Liikkuvaisesta pikkumiehestä ei arvaisi, että vielä noin puolitoista vuotta sitten poika taisteli elämästään vakavan sairauden kourissa.

Aatu syntyi lokakuun alussa vuonna 2015. Pieni poika oli päättänyt saapua maailmaan kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa ja joutui siksi suoraan tehohoitoon. Alle kaksikiloinen poika taisteli elämästään keskoskaapissa ja vanhemmat kantoivat huolta ennenaikaisesta syntymästä. Pahimmat vastoinkäymiset olivat kuitenkin vasta edessäpäin. Aatun virtsasta löytyi valkuaista, mikä antoi aihetta vakavampiin sairausepäilyihin.

Verinäytteet varmistivat diagnoosin. Viikon ikäisellä vauvalla todettiin synnynnäinen nefroosi eli CNF-munuaissairaus. Ilman hoitoa CNF-lapsi menehtyy muutamassa viikossa, ja sairauden ainoa tehokas hoitokeino on elinsiirto.

Tieto sairaudesta tuli läheisille järkytyksenä.

– En koskaan unohda sitä puhelua, kun poikani soitti ja kertoi Aatun sairaudesta. Olin lentokentällä paluumatkalla kokouksesta. Tuntui ihan kohtuuttomalta, että pienin vauva jonka olen eläessäni nähnyt, oli saanut osakseen vakavan sairauden, mummo Päivi Svensk kertoo.

Diagnoosin saamisen myötä epätietoisuuden tuska kuitenkin vaihtui hiljalleen toiveikkuuteen. Vanhempia huojensi tieto siitä, ettei sairaus ollut kuolemaksi, vaan oli hoidettavissa ensin dialyysilla ja myöhemmin elinsiirteellä.

– Kun pääsin hoitamaan Aatua viikonloppuisin sairaalaan, positiivisuus alkoi vallata mielen, kun näin, mikä pikku taistelija hän olikaan. Myös hoito sujui suunnitelmien mukaisesti. Minua auttoi eteenpäin vahva usko siitä, että tästä selvitään, Päivi kertoo.

Tuntui käsittämättömän pahalta, etten voinut auttaa omaa lastani― Aatun äiti Henna Qvick

Aatun äiti ja isä olisivat kumpikin tahtoneet luovuttaa munuaisen pojalleen, mutta tutkimukset osoittivat, etteivät he olleet sopivia tehtävään.

– Kyllähän se oli kauheaa, etenkin kun oletin, että kyllä meistä jompikumpi sopii. Tuntui aivan käsittämättömän pahalta, etten voinut auttaa omaa lastani, Aatun äiti Henna Qvick muistelee.

Päivi-mummo oli jo aiemmin tehnyt päätöksen siitä, että jos hänen apuaan tarvittaisiin, hän olisi valmis luovuttamaan munuaisensa. Ensin oli kuitenkin selvitettävä tarkasti, oliko hän sopiva luovuttajaksi. Tutkimukset pyörähtivät käyntiin ja kestivät kaikkiaan noin kolme kuukautta.

Sairaalaelämää ja odotuksen tuskaa

Sairaalasta tuli Aatun koti hänen ensimmäisiksi yhdeksäksi elinkuukaudekseen. Aika kului tiputuksessa ja painoa kerryttäen. Kun kiloja oli kertynyt vaadittavat seitsemän, pojan omat sairaat munuaiset poistettiin.

Koitti vihdoin kotiinpääsyn aika. Aatun kanssa sairaalasta kotiin matkasi dialyysilaite, jonka parissa kuluivat seuraavat yhdeksän kuukautta.

Kaikkien onneksi selvisi, että Päivi-mummo oli sopiva luovuttajaksi – ja mikä tärkeintä, hänen munuaisensa sopi juuri Aatulle.

– Muistan aina sen hetken, kun näin, että elinsiirtokansliasta oli vihdoin soitettu. Se oli oikea ilon päivä, Päivi hymyilee.

Sitten asiat lähtivätkin rullaamaan vauhdilla. Luovutukselle sovittiin päivämäärä puolentoista kuukauden päähän ja operaatiota odotellessa Päivi yritti pysyä mahdollisimman terveenä, jotta esteitä luovutukselle ei varmasti olisi.

Matkalla hakemaan uutta munuaista. Aatu matkalla hakemaan munuaista. Kuva: Yle pojat (ikäryhmät),taaperoikäiset

Suurten tunteiden päivä – Kun Aatu sai uuden elämän

Siirtopäivän valjetessa Aatu oli vuoden ja viiden kuukauden ikäinen ja Päivi 47-vuotias.

– Ainakin sairaalassa sanottiin, että olimme ensimmäinen mummo-lapsi -elinsiirtopari, jonka he olivat tavanneet, Päivi kertoo.

Ehdin vain toivoa, että heräisin vielä näkemään, että Aatulla on kaikki hyvin.

Aatu leikattiin Lastenklinikalla ja Päivi Meilahdessa.

– Leikkauspöydällä en enää jännittänyt, vaan oli rauhallinen ja levollinen olo. Ehdin vain toivoa, että heräisin vielä näkemään, että Aatulla on kaikki hyvin. Ja sieltä sairaalasta sitten toimitettiin se munuainen Aatulle.

Leikkauksen jälkeen Päivi kyllä tunsi kehossaan, että jotakin oli tehty, mutta muuten vointi oli hyvä. Myös Aatun leikkaus sujui täysin suunnitelmien mukaan, ja jo seuraavana päivänä Päivi pääsi tapaamaan poikaa Lastenklinikalle.

Siirron jälkeinen ensitapaaminen on painunut Päivin mieleen elävästi, ja ikimuistoinen kohtaaminen nostaa yhä silmiin kyyneleet.

– No olihan se liikuttava hetki. Ehkä eniten jännitti sitä, että se kaikki onnistuu.

Kaksi päivää siirron jälkeen. Aatu kaksi päivää munuaisensiirron jälkeen. Kuva: Yle munuaisensiirto,Sairaala (tv-sarja)

Potkupalloa ja normaalia pikkupojan elämää

Ja hyvinhän sitten kävi. Päivin elämään munuaisensiirto ei vaikuta millään lailla, ja Aatua tapahtuneesta muistuttaa lähinnä päivittäinen hyljinnänestolääkitys.

– Ja Aatulla lähti siirron jälkeen kaikki kehitys huimalla vauhdilla eteenpäin ja voimat paranivat, Päivi kertoo.

Elämäniloa Aatulta löytyy vaikka muille jakaa, ja silmät kiiluvat innosta, kun hän pääsee pelaamaan mummon kanssa palloa, kylpyyn tai läiskyttelemään paljain varpain lätäkössä.

– Aatu kyllä järjestää touhua, että sitä ei tarvitse keksimällä keksiä, Päivi nauraa.

Päivin ja Aatun välinen side on konkreettisempi kuin monilla muilla, mutta Päivi ei silti halua korostaa omaa rooliaan.

“Jos olisi mahdollisuus, lähtisin uudelleen”

Saajalleen elinsiirto antaa mahdollisuuden uuteen elämään. Päivi pohtii, että luovuttajan kannalta operaatiota pidetään usein isompana asiana kuin se lopulta onkaan.

– Loppujen lopuksi kaikki on niin hyvin suunniteltua ja valmisteltua, että siellä ollaan todella hyvissä käsissä. Jos olisi mahdollisuus, lähtisin uudelleen, Päivi summaa ja katsoo hellästi vieressä touhuavaa pojanviikaria.

Katso Akuutin Lahjaksi elämä -jakso kokonaisuudessaan alta!