Lost In Musicin perjantaina Tampereen valtasi uuden sukupolven räppärit sekä urbaanin musiikin tulokkaat.
Musiikki & Media -tapahtuman rinnalla järjestettävä klubifestivaali keräsi perjantai-iltana joukon läpimurron kynnyksellä olevia artisteja.
Pakkahuoneen ja Klubin YleX Stage -lavoilla keskityttiin perjantaina urbaanin musiikin tulevaisuuden tähtiin.
Pakkahuoneen ohjelmistoa hallitsivat uutta sukupolvea edustavat räppärit Melo, Cledos ja Versace Henrik. Alkuvuodesta nahkansa uudelleen luonut Tippa joutui perumaan oman esiintymisensä viime hetkillä.

Illan perusteella Helsingissä hyvin vireänä elävä soundcloud-räppäreiden skene ei ole levittäytynyt Tampereelle yhtä voimakkaana. Keikkapaikan toisella puolella Klubilla Elias Gouldin ja Onniboin kaltaiset artistit houkuttelevat enemmän yleisöä puoleensa.
Toisaalta määrään nähden Pakkahuoneen puolelle kerääntynyt räp-yleisö heittäytyy keikkojen tunnelmaan sitäkin suuremmalla energialla ja innolla.
Melo vakuutti, Cledos sytytti
Vaikka perjantain räp-keikat keräävät yleisöä niukasti, räppärit vetävät keikkansa alusta loppuun heille ominaisella energialla.
Viikkoa aiemmin debyyttilevynsä Freda 4eva julkaissut Melo valittelee lavalla viikolla vaivanutta kipeyttä, mutta nyt puolikuntoisuudesta ei ole jälkeäkään. Uuden polven räppäreistä Melon tuore debyyttialbumi on harkituin julkaistu kokonaisuus. Myös keikalla uskollisuus omalle tyylilleen onnistuu vakuuttamaan.
Myöhemmin illalla samalla lavalla esiintyvä Cledos on jo aiemmin todistanut kyntensä show’n tekijänä.
Kun puuduttavan DJ-lämmittelyn jälkeen, Cledos vihdoin kirjaimellisesti ryntää lavalle yleisö syttyy liekkeihin. Cledos heittää löylyä, yleisö syö räppärin kädestä ja pakkautuu lähemmäs lavaa.
Keikan kiihtyessä räppäri käskee yleisöä avaamaan moshpitin, jonka keskelle hän vielä myöhemmin Bägi-kappaleen aikana ryntää. Fanimeri löllyy keskellä moshpittia räppäävän ympärillä ja ryntää tallentamaan hetkeä omiin some-kanaviinsa.

Myös Ibe nähdään lavalla jo toistamiseen, sillä aiemmin hän vieraili Melon keikalla Kaikki-kappaleen aikana. Cledoksen keikalla räppärit vetivät Iben Sokeri-kappaleen, jolla Cledos on feattaajana.
Karismaattinen Bess ja kiehtova Onni Boi
Pian Melon perään Klubin puolella esiintyy jo tulokaspoppari Bess. Laulajan esiintymisessä on karismaa, ja hän ottaa luontevasti haltuunsa edelleen hyvin jäistä yleisöä.
Keikan aikana käy nopeasti selväksi, että Bess on upeaääninen ja taitava laulaja, jolla on monipuolinen tausta musiikin parissa. Keikan aikana samanlaista monipuolisuutta alkaa toivoa myös laulajan kappaleilta, siltä pidemmän päälle kaavamaisesti rakennetut kappaleet alkavat hivenen puuduttaa.
Ollessaan lavalla Bess ottaa tilan hyvin luonnollisin ottein haltuunsa. Kokeneen esiintyjän elkein laulaja saa temmattua yleisön mukaan keikan tunnelmaan ja kääntämään alun jäisen vastaanoton lämpimäksi juhlinnaksi.
Illan kiehtovin ja odotetuin esitys koettiin puolelta yöltä, kun laajalti hehkutettu Onni Boi esiintyi kolmen hengen kokoonpanolla Klubilla.
Vielä pinnan alla muhiva, mutta musiikkiväen suosima, elektronisen musiikin artisti veti puoleensa uteliasta ja tarkasti artistia seuraavaa yleisöä.

Onni Boin kappaleet ovat vähäeleisiä tyyliltään ja melankolisia tunnelmaltaan. Artistin upea falsetti peittää alleen kasaria henkivän house-biitin, jossa yhdistyy Jamie xx:n kaltainen elektropop.
Onni Boi julkaisi debyytti-EP:nsä OB vuosi sitten, mutta Uuden Musiikin X -ohjelmassa vieraillessaan muusikko kuitenkin kertoi, että uutta musiikkia työstetään koko ajan ja keikoilla niitä on päässyt jo kuulemaan.
On mielenkiintoista nähdä, mihin Onni Boin tie vielä vie. Artistin otteiden perusteella soisi kulkevan kansainvälistä uraa.