Hyppää pääsisältöön

Jüri Reinvere: Through a Lens Darkly

Närbild på Ingmar Bergman.
Närbild på Ingmar Bergman. Kuva: Yle & Bengt Wanselius Ingmar Bergman

Virolaissäveltäjä Jüri Reinvere oli Ingmar Bergmanin ystävä ja keskusteli hänen kanssaan paljon musiikista. Reinveren teos Through a Lens Darkly on sävelletty Göteborgin sinfoniaorkesterin tilauksesta Ingmar Bergmanin juhlavuoden kunniaksi, ja se kuullaan Radion sinfoniaorkesterin konsertissa perjantaina 12.10.2018. Teoksen nimi viittaa Bergmanin elokuvaan Kuin kuvastimessa (Såsom i en spegel), joka on englanninkieliseltä nimeltään Through a Glass Darkly. Sen voisi suomentaa "Kuin objektiivin läpi".

Säveltäjä Jüri Reinveren muotokuva
Säveltäjä Jüri Reinveren muotokuva Kuva: Eleanor Boileau Clarke Radion sinfoniaorkesteri,Jüri Reinvere

Säveltäjä Reinvere kirjoittaa teoksestaan näin:
"Ingmar Bergmanin suhde musiikkiin oli intohimoinen – jopa intohimoisempi kuin elokuvaan ja teatteriin, väittäisin. Se muistutti tietyllä tavalla munkin elämää – rukoilevaa, ehdottoman yksityistä, toisilta kätkettyä, melko vaistonvaraista mutta suunnattoman uskollista.

Läpi koko elämänsä hän etsi jotain, mitä nimittäisin "musiikin salaisuudeksi" – olen melko varma, ettei Ingmar itse olisi käyttänyt noita sanoja – mutta yhtä kaikki hän halusi ymmärtää, miksi musiikki on mitä on ja mistä se koostuu. Tunsin hänen kokevan myös jonkinlaista kateutta: sitäkään hän ei koskaan sanonut, mutta se tuntui aina ilmassa – kuvitellessaan, mitä on kertoa tarinoita ilman sanoja.


"Ingmar kuvitteli muusikoiden olevan siunattuja, koska heidän ei tarvinnut käyttää sanoja"

Sanat olivat myös yksi hänen intohimoistaan, hän käsitteli jokaista sanaa kuin jalokiveä, mutta samalla ne olivat hänen arkisia työkalujaan, toisinaan äärimmäisen hankalia, oikukkaita kuin hevonen – hän kuvitteli muusikoiden olevan siunattuja, koska heidän ei tarvinnut käyttää kertomiseen sanoja – tai vieläkin parempaa: he voivat kertoa sanoja enemmän. Sanoa jotain, mikä on sanojen tuolla puolen. Ingmarista tuntui, että hän vain hyvin harvoin ylsi samaan – kuvillaan ja sanoillaan.

Mutta hän oli varma siitä, että tämä salaisuus, tämä "jokin", piili käsityössä, hän ei uskonut jumalallisiin ilmestyksiin. Tuskin edes musiikissa. Hän vaikutti uskovan, että jos Jumala mahdollisesti ilmoittaisi itsensä, niin se tapahtuisi vain Hänen palvelijoidensa kautta – taiteilijoiden huolellisen, pikkutarkan työn kautta. Heidän siveltimiensä, kyniensä ja pölyisten pianoidensa – ja niiden käyttämisen taidon kautta. Ennen muuta niiden käyttämisen, yksityiskohtia, pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Ingmar Bergmanin musiikillisessa maussa oli kolme juonnetta: ensin mestarit – joiden joukossa Johann Sebastian Bach hallitsi kuninkaana. Sitten romantikot ja heidän "kamaritunteensa" – näistä keskiössä olivat Schubert ja Schumann. Ja lopulta hänen oman aikansa suurmiehet – eräänlainen 1900-luvun puolivälin menestyksekkään taiteilijan kuvitteellinen hahmo – ja erityisesti Stravinsky Ingmarin alter egona. Suhde Bachiin oli samanlainen kuin munkin suhde Jumalaan. Suhde romantikoihin oli paljon epämuodollisempi: se muistutti hänen omista teatterituotannoistaan ja kertomuksista, joita hän tahtoi välittää. Suhde Stravinskyyn ja Bartókiin oli hyvin kollegiaalinen, voisi sanoa hänen suhtautuneen heidän musiikkiinsa toverillisesti. Aina ystävällisesti muttei erityisen kiihkeästi.

Kuitenkin Ingmarin kiinnostus musiikkiin näiden kolmen päälinjan ulkopuolella oli valtavan suurta: monien hänen tuntemiensa muusikoiden tavoin minäkin sain jatkuvasti toimittaa hänelle uusia nimiä, uusia tulkitsijoita, uusia säveltäjiä, uusia levytyksiä. Joka kerta hän ahmi saamansa tiedot kuin ei olisi musiikkia koskaan ennen kuullutkaan. Olin nähnyt nuoren, vain 16-vuotiaan Hélène Grimaud'n Moskovassa, missä hän soitti Messiaenia Tšaikovski-kilpailussa. Muistin, kuinka hänen selkänsä huojui hänen soittaessaan Messiaenin ankaria ja synkkiä sointuja. Sitten Grimaud'n tekemä CD-levy sattui yhtäkkiä eteeni Helsingissä, missä asuin kymmenen vuotta myöhemmin. Sen seurauksena Ingmar kiinnostui suunnattomasti Hélène Grimaud'n soitosta. He olivat yhteydessä toisiinsa, ja Grimaud kirjoitti Ingmarista kirjassaan, jossa hän vertasi omia susiaan Ingmarin "suden hetkeen".

"Monet Ingmarin elokuvien tärkeät oivallukset syntyivät musiikkia kuunnellessa"

Ingmarin elokuvien kohtaukset, joissa joku roolihenkilö kokee elämänmuutoksen musiikkia kuunnellessaan, muistuttavat myös kohtauksia hänen omassa elämässään. Hänellä oli tapana musiikkia kuunnellessaan ajatella ja siirtää kuulemansa kirjoittamiinsa tarinoihin. Monet hänen myöhemmin elokuvissaan käyttämänsä tärkeät oivallukset syntyivät musiikin kuuntelemisen yhteydessä. Ingmar saapui aina konsertteihin viimeisenä – jottei kukaan huomaisi ja lähestyisi häntä – ja poistui aina paikalta ensimmäisenä. Lähinnä käytännön syistä; hän ei yksinkertaisesti halunnut tavata ihmisiä, joille hänellä ei ollut mitään sanottavaa.

Ingmarin musiikkisuhteeseen vaikutti suuresti hänen avioliittonsa Käbi Laretein kanssa, ja sitäkin enemmän Käbin opettaja Marialuisa Strub-Moresco – Berliinin filharmonikkojen ensiviulistin leski, joka asui Stuttgartissa ja antoi yksityisiä pianotunteja. Käbi oli epävarma soittotekniikastaan ja etsittyään vuosien ajan turhaan opettajaa hän päätyi Marialuisan tunneille. Naisista tuli hyvät ystävykset. Ingmar tuki heidän ystävyyttään – ja oppi samalla itse. Juuri Marialuisan aikana musiikin käyttö Ingmarin elokuvissa alkaa näkyä yhä selvemmin. Nyt kyse ei enää ole vain tunnelman luomisesta – musiikista tulee sen sijaan oma roolihahmonsa, joka ajaa elokuvien ihmisiä yhä lähemmäs kohtaloaan. Eräänlainen yliluonnollisia voimia omaava deus ex machina, jos niin tahtoo sanoa.

Marialuisalle kysymys oli vain tekniikasta: vaikka hän olikin italialainen – ja langennut katolilainen – valtaosan osaamastaan hän oli oppinut Saksassa asuessaan. Niinpä hän piti kaikkea yliluonnollista ikään kuin johonkin kaukaiseen maailmaan kuuluvana; tässä maailmassa elämme vain esineiden, arkisten askareiden ja kykyjemme kanssa. Niin hän opetti Käbille, ja saman häneltä oppi Ingmar, joka usein oli mukana seuraamassa oppitunteja.


"Elämänsä viimeisinä päivinä Ingmar pyysi minua paljastamaan Bachin Kunst der Fugen salaisuuden"

Marialuisan viileä mielenlaatu – vaikkei hänen sydämensä ollut kylmä – on läsnä paitsi Ingmarin myöhemmässä tavassa käyttää musiikkia myös monissa roolihahmoissa. Fannyn ja Alexanderin isoäiti Helena on kuin Marialuisan ilmetty kopio, ja vahvaa yhdennäköisyyttä on myös Sarabanden ikääntyvässä Mariannessa, vain pari esimerkkiä mainitakseni. Fanny, Alexander ja Emilie eivät olisi voineet kasvaa koko mittaansa ilman isoäitiä – eikä Ingmar ilman Marialuisaa, mitä musiikin salaisuuteen tulee.

Elämänsä viimeisinä päivinä Ingmar pyysi minua paljastamaan, missä Bachin Kunst der Fugen – Bachin testamentikseen säveltämän monumentin – salaisuus oli. Samoihin aikoihin Ingmar puhui omasta testamentistaan, maallisesta sellaisesta, päivästä toiseen. Musiikissa oli tauko, josta emme päässeet yksimielisyyteen. Minusta tauko oli kirjoitettu siksi, että Bach oli eksynyt omaan fuugaansa; Ingmar oli varma, että Bach oli liikuttunut liikaa ja musertunut omien tunteidensa alle. Uskon, että oikeastaan puhuimme tuolloin ensisijaisemmasta kysymyksestä – onko musiikki vain musiikkia, moniäänisyyden käsityötä, vai onko jotain enemmän, jotain, minkä voi nähdä vain hämärästi objektiivin läpi."

Suomennos: Lauri Itäkannas. Kirjoitus on alun perin julkaistu ruotsiksi Göteborgin sinfoniaorkesterin Podiet-konserttilehdessä. Jüri Reinveren teos Through the Lens Darkly on Ingmar Bergmanin juhlavuoden ohjelmaa ja sai ensiesityksensä Göteborgissa helmikuussa 2018.

  • Tuore Grammy-ehdokas Yuja Wang RSO:n solistina tammikuussa

    Kevätkaudella kuullaan myös Fagerlundin uusi sellokonsertto.

    Häikäisevän tekniikkansa, vahvojen tulkintojensa ja säihkyvän lavapersoonallisuutensa ansiosta suursuosikiksi noussut Yuja Wang esittää Schumannin pianokonserton RSO:n solistina 25.1. Kevätkaudella nähdään myös nuoremman kapellimestaripolven kärkinimiä Klaus Mäkelästä Nicholas Colloniin.

  • RSO:lle ja Hannu Linnulle kaksi Emma-ehdokkuutta

    Lutoslawski- ja Fagerlund-levyt ehdolla.

    RSO:n ja ylikapellimestari Hannu Linnun Witold Lutoslawskin sinfonioita sisältävä levy sekä Sebastian Fagerlundin teoksia sisältävä levy ovat molemmat ehdolla kotimaisen Emma-palkinnon saajaksi.

  • RSO kantaesittää Sebastian Hillin orkesteriteoksen 6.12.

    Kuluvalla kaudella RSO kantaesittää neljä kotimaista teosta.

    RSO kantaesittää kuluvalla kaudella neljä Yleisradion tilaamaa kotimaista teosta. Ensimmäisenä kuullaan Sebastian Hillin orkesteriteos Snap Music itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa 6.12. ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla. Konsertti nähdään suorana lähetyksenä Yle Teemalla ja Yle Areenassa.

  • Muutama aikalaismuisto Gustav Mahlerista

    Alfred Roller ja Otto Klemperer muistelevat Mahleria.

    Kuvataiteilija Alfred Roller ja kapellimestari Otto Klemperer muistelevat Gustav Mahleria Outi Paanasen artikkelissa.