Hyppää pääsisältöön

Marja Keskitalo: Koko maailma kuuntelee

Marja Keskitalo kahvilassa
Marja Keskitalo kahvilassa Kuva: Tuuli Laukkanen / Yle henkilökuvat (valokuvat),radio

“En koskaan ajatellut, että radio häviäisi jonnekin. Yllätys oli se, että audion ympärillä on tällä hetkellä kuumin pöhinä.”

Ystäväni kahvilakeskustelukommentti kiteytti monen radiolaisen tunnelman juuri nyt, syksyllä 2018. Radion ja radio-ohjelmien parissa töitä tehneet ovat aina uskoneet mediaansa, vaikka välillä tuulee ja kuuntelijaluvut heittelehtivät.

Yle Areenan Audio-Areena uusittiin reilu vuosi sitten. Sen jälkeen palvelun käyttäjämäärä on ollut tasaisessa nousussa. Tänä kesänä pamahti miljoonan startin raja rikki yhdellä ohjelmalla. Itkisitkö onnesta? Tarina Gösta Sundqvistista löysi kuulijakuntansa paitsi Radio Suomessa, myös Areenassa. Audio-Areenan vahvuuksia ovat mahdollisuus kuunnella ohjelmia suorana tai silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Tarjolla on myös podcasteja: pieniä tarinoita tai suuria kertomuksia perinteisiä radio-ohjelmia intiimimmällä tavalla toteutettuna.

Muutos radion kuuntelutavassa ja laitteissa on tehnyt tuloaan muutaman vuoden, jonkin aikaa sen on voinut luvuistakin todeta. Nuoremmista kuuntelijoista joka kolmas kuuntelee FM-radiota tai ohjelmia kännykällään Areenasta, vanhemmista joka viides. Kännykkäkuuntelu ja hyvät kuulokkeet haastavat tekijät miettimään myös uusia ohjelmaformaatteja. Millainen on se maailma, johon kuuntelija haluaa upota luurit korvissaan vaikka työmatkallaan tai iltalenkillä – omissa oloissaan?

Kännykkäkuuntelu ja hyvät kuulokkeet haastavat tekijät miettimään myös uusia ohjelmaformaatteja.

Kuuntelijoiden ulottuville on kovaa vauhtia tulossa myös entistä helpompi tapa löytää sisältöjä. Ääniohjattavat älykaiuttimet ovat jo USA:ssa suuri hitti. Suomeen ne tekevät vasta tuloaan – pieni kielialue ei houkuttele valmistajia lisäämään suomen kieltä laitteidensa kielivalikkoon, mutta ruotsia niistä osa jo ymmärtää! Amazon, Google tai Apple eivät ole antaneet aikatauluja suomalaisille kuluttajille. Sen sijaan Radiot.fi-sovellus ymmärtää selvää suomea: mainitse puhelimelle lempikanavasi – ja sieltä se kuuluu.

Moni suomalainen kuitenkin komentaa sujuvasti englanniksi. Esimerkiksi Ykkösaamun kovimman jutun saa kuultavakseen Amazon Alexasta joka arkipäivä. Nähtäväksi jää, miten näköpiirissä olevat älykuulokkeet toimivat.

Takaisin kahvilaan. Keskustelun aikana ihmettelimme peruskuulumisten lisäksi tekoälyn vallankumousta, robottien rajoja ja mm. Tinderin senhetkistä tarjoomaa. Totesimme yhteen ääneen elävämme aikoja, jotka muuttavat ihmistä ja tavanomaisina pidettyjä toimintatapoja. Tähän listaan lisäsimme myös radion kuuntelun: FM-kanavat ovat vielä vuosia yleisin tapa kuunnella ohjelmia, mutta vaihtoehtoisia jakelualustoja syntyy tiivistyvään tahtiin.

Helpottaaksemme hyvän kuunneltavan löytämistä perustimme Kuuntelijaklubin – FB-yhteisön heille, jotka haluavat jakaa kuulemansa. Kirjaihmiset puhuvat lukemistaan kirjoista lukupiireissään, Kuuntelijaklubilla voi kertoa kuuntelukokemuksistaan, jakaa vinkkejä ja vaikka julkaista oman podcastinsa. Klubi on saanut hyvän vastaanoton. Tervetuloa mukaan keskustelemaan, jakamaan ja ilahtumaan!

Marja Keskitalo
Radiopäällikkö, Yle

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Suomen kansallisklassikko Tuntematon sotilas kasvaa näyttäväksi tv-sarjaksi Ylen kanavilla

    Viisiosainen sarja sisältää uutta materiaalia.

    Yle julkaisee ensimmäisenä TV1:ssä ja Yle Areenassa viisiosaisen Tuntematon sotilas -sarjan. Väinö Linnan kansallisklassikoksi muodostuneesta teoksesta kuvattu sarja alkaa TV1:n Kotikatsomossa sunnuntaina 30.12. kello 21.05. Loput neljä jaksoa nähdään tammikuussa sunnuntai-iltaisin kello 21.05. Kaikki viisi osaa julkaistaan kerralla katalogina Yle Areenassa 30.12. Tv-sarja laajentaa lokakuussa 2017 ensi-iltansa saaneen Tuntematon sotilas -elokuvan tarinaa.

  • Lista asioista, joita vihaan nykyajassa

    Asioita, joita vihaan nykyajassa

    Joulun alla ihmiset ovat pahalla päällä. Tähän syynä on koko vuoden patoutunut vitutus. Jos haluat helpottaa oloasi ennen jouluaattoa, laadi lista, johon keräät vihaamiasi asioita. Sen tarkoitus ei ole olla ratkaisukeskeinen. Listan ainoa tehtävä on saada olla vihainen. KulttuuriCocktailin Tuomas Karemo laati malliksi oman listansa.

  • Näkymättömästä säestäjästä tuli arvostettu pianopedagogi ja rakastettu musiikkijulkkis

    Meri Louhos kertoo elämästään laajassa artikkelisarjassa.

    Nuoruudessaan Meri Louhos, 91, oli näkymätön pianisti, säestäjä ja improvisoija, jonka nimeä ei aina edes mainittu. Meristä tuli sekä pianotaiteilija, arvostettu pianopedagogi että rakastettu radioääni ja tv-juontaja. Laajassa artikkelisarjassa Meri muistelee pitkää elämäänsä, josta ei seikkailuja puutu.