Hyppää pääsisältöön

Näkökulma: Amos Rex on onnistuminen, mutta onko siellä esillä taidetta?

Amos Rex on täällä, ja siitä tulikin hieno. Aplodit sille. Kaikki museot eivät pääse siihen pisteeseen asti. Osa jää lobbauksen asteelle.

Amos Rexin uudisosan muoto on ihan pähkähullu, mutta hyvällä tavalla. Arkkitehtitoimisto JKMM tällaisen kyllä osaa. Amos Rexin avajaisnäyttelytkin ovat olleet melkoinen menestys. Ainakin siinä mielessä, että museoon täytyy edelleenkin jonottaa koko ajan.

En kuitenkaan ole varma, onko museossa esillä oleva teknologisfuturistinen näyttely varsinaisesti taiteellisesti mielenkiintoinen.

Näyttely on 500-henkisen japanilaisen taiteilijaryhmä TeamLabin teos. Mutta he taitavat kyllä olla enemmän insinöörejä kuin taiteilijoita.

Tämä on varmasti teknisin näyttely, joka Suomessa on koskaan järjestetty, mutta aika vähillä ideoilla se on tehty. Se on liikkuvan kuvan ja äänen vyörytystä, mutta mietin, että antoiko se minulle katsojana jotain. En voi sanoa, että olisin tavoittanut kokonaisuudesta mitään erityistä ajatussisältöä.

Olihan se kaunista ja ihmeellistä, mutta ei se silti minusta tuntunut paljon miltään.

No miltä se sitten tuntui?

Olihan se kaunista ja ihmeellistä, mutta ei se silti minusta tuntunut paljon miltään.

Tosin yhdessä tekeminen on päivän sana, ja tässä Amos Rexin näyttelyssä yleisökin pääsee osallistumaan. Yleisön tehtävä on tärkeä. Se on väritystehtävä. Yleisön pitää värittää valmiiksi piiretty lisko.

Päällimmäiseksi jää silti kysymys ’entäs sitten’.

Vertailukohtaa voi hakea esimerkiksi hieman samantyyppisiä projisoituja tiloja tekevän Charles Sandisonin teoksista. Mielestäni niissä on sitä ”taidetta”, mikä Amos Rexin näyttelystä puuttuu.

Onneksi Amos Rexissä on myös toinen näyttely, ja se on parempi näyttely: 1900-luvun alun hienonhienoa värimaalausta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta. Jo moneen kertaan nähtyä, tietysti, mutta silti aina ajankohtaista.