Teemu Laaksonen
Yle
Mitä tapahtuu kun samaan elokuvaan laitetaan kaksi isoa teemaa, teiniraskaus ja rasismi? KulttuuriCocktail vei kirjailija Tua Harnon katsomaan Hölmö nuori sydän -elokuvaa. Artikkelin lopussa elokuvan ohjaaja Selma Vilhunen vastaa Harnon kysymyksiin.
Elokuvaohjaaja Selma Vilhusen osaamista on kunnioitettu viime vuosina monin eri tavoin: Oscar-ehdokkuus, Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto ja Jussi-palkinto. Nyt saapuu nähtäväksi teiniraskaudesta ja rasismista kertova Hölmö nuori sydän.
Kirjailija, käsikirjoittaja Tua Harnolle se on elokuva toiveista ja ennakkoluuloista. Ja siitä, miten helposti ne molemmat syntyvät.
– Elokuvassa näkyvät sekä nuorten mieletön toiveikkuus että nopeasti virittyvät ennakkoluulot. Molemmat perustuvat tietyllä tavalla yhtä vähään.
Harno myöntää, että pohti etukäteen, miten tällainen “Leijonasydän meets Juno”-asetelma toimisi, mutta elokuvan jälkeen epäilys oli tiessään.
Hyvin toimi, ja viitepisteeksi nousi pikemminkin Zaida Bergrothin Miami (2017). Kummassakin elokuvantekijä katsoo päähenkilöitään rakastavasti ja raikkaasti. Hölmön nuoren sydämen alun tanssikohtaus on tästä oiva esimerkki.
– Siinä iloitaan kauneudesta, tyttöydestä ja hyvästä pop-musiikista. Se on elämäniloista, eikä siitä tule lainkaan olo, että nuoria tyttöjä olisi objektivoitu.
Harnon mielestä elokuvan vaikuttavimpia hetkiä olivat kohtaukset, joissa raskaana oleva Kiira (Rosa Honkonen) raahaa yksin pinnasänkyä ja Lenni (Jere Ristseppä) saa yllättävää tukea naapurin taksikuskilta (Abshir Sheikh Nur).
Kiira työntää ostamaansa sänkyä kotiin itku kurkussa ja kiukkuisena. Hän ei pyydä apua, eikä kukaan sitä tarjoa.
– Hän kieltäytyy olemasta avuton. En tiedä, onko se perisuomalainen tapa, mutta ainakin itse tunnistin ajatuksen, että hei, en ole avuton, vaikka olen raskaana.
Toinen papukaijamerkin ansaitseva kohtaus on se, jossa raivostunut naapuri juoksee Lennin luo, mutta leppyykin sitten. Harno sanoo, että hänen “dramaturginen vaakansa” heilahti sillä kohtaa, koska uhkaava konflikti kääntyi joksikin ihan muuksi.
– Se oli tosi hieno kääntö. Ehdin jo vähän pelätä, että elokuva muuttuu rankisteluksi, jossa kaikki menee vikaan, Harno kertoo.
Ihmiset nähdään elokuvassa sekä hyvinä että pahoina. Esimerkiksi päähenkilöiden äidit ovat toisaalta välinpitämättömiä lastensa elämästä, toisaalta tosipaikan tullen valmiita tarjoamaan lämpöä. Harnon mukaan tällainen on hyvin tunnistettavaa ja tuntuu aidolta.
Myös maailma ja yhteiskunta vaikuttavat nuorten näkökulmasta ristiriitaiselta. Toisena hetkenä byrokratia painaa yksilöä alas, toisena viranomainen ojentaa auttavan kätensä.
Ihmiset nähdään elokuvassa sekä hyvinä että pahoina.
Harnon mielestä Hölmön nuoren sydämen henkilöiden maailmassa tytöillä ja pojilla on omat selkeät roolinsa. Kiiran on oltava kaunis ja vastuuntuntoinen, kun Lennin pitää näyttää vahvalta ja sekoilla kavereiden kanssa. Lähestyvä vanhemmuus kuitenkin myllää heidän identiteettejään uuteen asentoon.
Osa prosessia on Lennin hengailu äärioikeistolaisessa miesporukassa.
– Häntä ei vetänyt sinne ideologia, vaan ryhmässä oli jotain jota hän tarvitsi, Harno kuvailee.
Myös elokuvan loppupuoli tekee vaikutuksen. Tua Harno muistelee vanhaa kritiikkiä siitä, miten suomalaisista elokuvista usein puuttuu kolmas näytös. Siis se, jossa alun kehittelyn ja keskivaiheen käsittelyn jälkeen pohditaan, että mitä sitten. Hölmössä nuoressa sydämessä ei ole tätä ongelmaa.
– On todellakin kolmas näytös, ja tosi uljas näytös onkin.
Tua Harno kysyy, Selma Vilhunen vastaa:
1. Miksi juuri tämä tarina juuri nyt?
Vastaan ensin käsikirjoittaja Kirsikka Saaren puolesta. Hän on jo hyvin pitkään halunnut kirjoittaa teiniraskaudesta. Hänen paras ystävänsä sai lapsen 16-vuotiaana, ja samanikäisestä Kirsikasta tuli kummitäti. Ystävän nuoresta iästä huolimatta raskaus ei ollut mikään katastrofi, vaan tosi positiivinen kokemus. Kaikki olivat innoissaan, ja asiat menivätkin hyvin.
Lisäksi kävi niin, että Kirsikan nelikymppinen kampaaja kertoi hänelle teini-isästä, jonka hän oli kohdannut sairaalassa. Kampaaja oli siellä oman ystävänsä synnytysapuna. Hän tapasi tupakalla 15-vuotiaan skinhead-pojan, joka tarmokkaasti vakuutti hoitavansa tulevat isähommat, kuten miehen pitää.
Nuoret oppivat ennakkoluulot aikuisilta.
Kirsikassa kampaajan kertomus herätti halun kirjoittaa tällaisen pojan tarina ja liittää siihen myös mieltä paljon painanut äärioikeistoteema.
Itse luin käsikirjoituksen ensimmäisen version viisi vuotta sitten. Ihastuin siihen, miten suorastaan nerokkaalla tavalla yksilön kautta nähdään kuva ajasta ja yhteiskunnasta. Mielestäni elokuvan eri teemat liittyvät aidosti toisiinsa. Päähenkilö on eksyksissä, häneltä puuttuu aikuisen miehen malli, ja se ajaa hänet äärioikeistoporukoihin.
2. Kun olet tutustunut nuoriin näyttelijöihin ja heidän maailmaansa, onko sinulla toiveikas olo?
Kyllä, on toiveikas olo. Näen ennakkoluuloisuuden ja rasismin aikuisten ongelmina. Nuoret oppivat ne aikuisilta. Kun juttelee nuorten kanssa, huomaa että he ovat melkeinpä järjestään avarakatseisia, älykkäitä ja kykeneviä kohtaamaan muita ihmisiä. Erilaisuus ei ole heille mikään uhka.
3. Elokuvassa on paljon lähikuvia, joissa tarkennetaan päähenkilöiden kasvoihin ja silmiin. Kuin vastinpariksi niille, välillä hypätään kuviin, joissa korkeat lähiökerrostalot törröttävät keskellä metsää kuin isot hautakivet. Niitä katsoessa ajattelin, että kaikissa noissa asunnoissa eletään samanlaisia tarinoita kuin tässä elokuvassa. Mikä on teidän tekijöiden ajatus panoraamakuvien merkityksestä?
Käsikirjoitus on pitkälti kirjoitettu Myllypuroon, vaikka ihan koko ajan ei siellä ollakaan. Joka tapauksessa elokuva sijoittuu Itä-Helsinkiin. Laajat kuvat tulivat halusta antaa tarinalle kotipaikka, näyttää se maisema missä ollaan. Ne ovat myös hetkiä, jolloin katsojalla on aikaa miettiä näkemäänsä.
Lisäksi halusin näyttää lähiön kauneuden. Monelle valkoiset neliskulmaiset talot voivat olla lohduttomia, mutta minusta ne ovat aika kauniita. Ylipäätään suomalaiset lähiöt ovat kivoja, niitä rakennettaessa on ajateltu ihmistä, on paljon tilaa ja vihreää. Tosin oli vaikeaa löytää paikka, jossa olisi niin paljon taloja, että se myös kuvassa näyttää lähiöltä.
4. Ajankohtaisen teeman, kuten rasismin, käsittely elokuvassa tuntuu hankalalta. Se pitäisi tehdä näyttämättä uutisilta tai sellaiselta, joka on jo kerrottu muualla sata kertaa. Luojan kiitos, että tartuitte aiheeseen! Lenni on hieno hahmo, jonka kautta ymmärtää, että maahanmuuttajien keskellä kasvanut poika ei hae äärioikeistoporukasta ideologiaa, vaan onnistumisen kokemuksia ja isähahmoa. Mitä ajattelet tämän teeman käsittelystä?
Rasismi on ilmastonmuutoksen ohella tämän ajan isoja aiheita. Sen käsittely on vaikeaa, mutta tärkeää.
Kirsikan kanssa mietimme paljon, miten tuomme rasismin esiin. Halusimme välttää teeman glorifioinnin. Draaman osana mikä tahansa aihe voi yleisöstä tuntua hurmaavalta. Yritimme välttää pahimpia stereotypioita ja kliseitä. Halusimme näyttää äärioikeistolaisesti ajattelevat ihmiset yksilöinä. Sen takia Ville Haapasalon esittämä Janne on rasististen näkemystensä ohella myös hyvä tyyppi. Näiden piirteiden välillä piti tasapainotella.
Tämä elokuva on yksi puheenvuoro laajassa keskustelussa. Siinä ei ole mitään opetusta tai vastausta. Tai ehkä tämä: uskomme kohtaamiseen ja dialogiin. Ihmisten tuomitseminen ei vie asioita eteenpäin. Kyseenalaisia ajatuksia voi tuomita jyrkästikin, mutta silmiä ei voi sulkea toisen ihmisen peloilta ja huolilta tai edes ennakkoluuloilta.
Halusimme näyttää äärioikeistolaiset yksilöinä.
Tässä Kirsikan kirjoittamassa tarinassa on onnistuttu kuvaamaan syitä rasismin taustalla. Ihminen hakeutuu yleensä kohti jotain positiivista. Ei Lenni tai Janne halua vihata ja olla väkivaltainen. Elokuva kertoo pikemminkin miehen mallin, identiteetin ja yhteisön hakemisesta.
5. Elokuvasta ei löydy helposti mitään kritisoitavaa. Ainoa mitä mietin, oli rasistiporukan replikointi. Se ei tuntunut ihan yhtä todelta kuin muu elokuva. Henkilöt eivät tuntuneet sydämeltään rasisteilta. Miten kommentoit?
Emme halunneet mehustella rasistisella puheella, emmekä tehdä siitä kovin yksityiskohtaista. Rasistisen toiminnan “screen timea” piti rajoittaa. Mietin myös elokuvan vastaanottoa: miten paljon tulee kritiikkiä, että tässä silitellään rasistien päätä.
On makuasia, vuotaako elokuvasta läpi, että tekijät ovat rasisminvastaisia. Jokainen katsoja näkee sen omalla tavallaan. Itse ammensin enemmän yleisestä äijäkulttuurista. En hengaillut missään rasistiporukoissa. Onko edes olemassa mitään tiettyä rasistityyppiä, jota voisi kuvata? Väitän, että kuka vaan voi olla rasistinen periaatteiltaan. Se ei näy päällepäin, vaan ihmisen valinnoissa ja teoissa.
6) Elokuvan loppunäytös käynnistyy komeasti pitkällä synnytysjaksolla ja sitten siellä pilkahtaa toivo. Millaisen lopun halusit elokuvaasi?
Halusin tietysti sellaisen lopun, kuin elokuvassa onkin. Toiveikkuus on tärkeää, ja se oli mukana jo Kirsikan ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa. Siitä asti loppu on tuntunut tärkeältä. Tuntuu, että elokuva kasvaa viimeisiin sekunteihin asti ja teemat syvenevät.
Teini-ikäisten tarinat kiinnostavat Kirsikkaa ja minua, koska nuorissa ihmisissä on toivo läsnä. Kaikki on mahdollista. Nuoret hakevat rajoja ja tapoja elää, tekevät virheitäkin, mutta ne ovat vielä korjattavissa.
