Hyppää pääsisältöön

Tutustu Paulon sellokilpailun historiaan ja suomalaiskilpailijoihin

Vuonna 1991 ensimmäistä kertaa järjestetty Kansainvälinen Paulon sellokilpailu on vakiinnuttanut paikkansa maailman tärkeimpien sellokilpailujen joukossa. #paulocello

Kilpailu järjestetään nyt kuudetta kertaa ja sen historian saatossa on esiintynyt lukuisia lahjakkaita sellistejä. Moni heistä luo hienoa kansainvälistä uraa konserttilavoilla ja toimii tärkeissä opetustehtävissä.

Toimittaja Heikki Takkula perehtyi radio-ohjelmassaan menneiden vuosien menestyjiin ja haastattelee mm. kilpailun taiteellista johtajaa, sellotaiteilija Arto Norasta. Mukana ovat myös ensimmäisessä kilpailussa neljänneksi tullut Jan-Erik Gustafsson ja vuoden 1996 kilpailuissa kuudenneksi tullut Taneli Turunen.

Haastattelussa sellotaiteilija Arto Noras

Sellotaiteilija Arto Noraksen päivät kuluvat edelleen aamusta iltaan sellon parissa. Hän on ollut perustamassa Paulon sellokilpailua vuonna 1991 ja toiminut siitä lähtien kilpailun taiteellisena johtajana.

Arto Noras toteaakin tyytyväisenä, että kilpailu on siinä mielessä toimiva, että siinä menestyneet ovat hyvin keskeisiä nimiä sellomaailmassa. Mitkä olivat Arto Noraksen oman uran kannalta merkittävät tekijät, se selviää Heikki Takkulan tekemästä haastattelusta.

Suomalaiskilpailijat valmistautuvat Pauloihin

Paulon sellokilpailuun opeteltavan ohjelmiston määrä on valtava. Heikki Takkula kävi tutustumassa suomalaisten Sirja Nirosen ja Leonardo Chiodon tunnelmiin juuri ennen kilpailua. Samalla hän pääsi harjoituksiin, jossa Sibelius-Akatemian sellomusiikin professori Martti Rousi ohjasi heitä. Kolmas suomalaiskilpailija Senja Rummukainen oli tässä vaiheessa vielä opiskelukaupungissaan Berliinissä.

Toimittaja Riikka Holopainen tutustui suomalaiskilpailijoihin ja heidän tunnelmiinsa Musiikkitalossa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kansainvälinen Paulon sellokilpailu 2018