Hyppää pääsisältöön

Ilmastonmuutosrokkia pelottomasti runttaa Toivo Susi - Euroopan syvimmässä kaivoskuilussa äänitetty kappale ponnahti pinnalle Levylautakunnassa

Tarja Närhi, Pasi Ruohonen ja Yona nojaavat vanhaan radioon
Tarja Närhi, Pasi Ruohonen ja Yona nojaavat vanhaan radioon Kuva: Yle Tarja Närhi,Yona,Levylautakunta,Pasi Ruohonen

Enemmän kuin ajankohtainen on Toivo Suden uusi kappale. Vaikka teksti on täysin tätä päivää, kappale ei musiikillisesti ole ajan orja. Monta muutakin ajatonta ja historian tunnustavaa biisiä käytiin läpi Levylautakunnassa, jossa viikon uutuuksia kuuntelivat Yona, Pasi Ruohonen ja Susanna Vainiola.

Tulos ja kommentteja

1.Toivo Susi #74100: Evoluution pää 25 pistettä

(Toivo Susi)

Yona: En ikinä hakeutuisi vapaaehtoisesti tällaisen musiikin pariin, mutta nyt tapahtui jotain, tämä vei mukanaan. Tää oli pelotonta, kaipaan varmaan elämääni tällaista voimaannuttavaa äijäenergiaa. Pystyin samastumaan tekstiin. 9 p
Pasi: Ihan kasarisoundit, kolahti nuoruuden diggailuista johtuen. Alku ihan mahtava, kuin livekeikalla. Nostan hattua, että ei olla musiikissa ajan orjia. 8 p
Susanna: Tässä oli sanomaa ja tosi tuoretta sellaista. Oli yritetty ja onnistuttu enemmän kuin sille normitasolle. Aika kasaria soundeiltaan. Onnistunut, makea rokkibiisi. 8 p

2. Alma: Cowboy 24 pistettä

(Alma Miettinen, Justin, Tranter, Sarah Hudson, Michael Diamond)

Yona: Anteeksipyytelemättömän hyvät sanat. Yhdisti akustisia soittimia ja 'läskibeatia', ite oon tällaisesta aina tykännyt. Hieno miksaus ja pidin myös kertsistä. Kaipasin kuitenkin C-osaa tai jotain muutosta välillä. 8 p
Pasi: Ihana soundi tällä daamilla, se vei huomion. Ja kertsi jäi kyllä päähän. Rytmillisesti ei menny ns. tossun alle. 7 p
Susanna: Tää ääni on niin makea! Kertsi jäi kertalaakista päähän, tarinan kelkkaan hyppäsi heti ekoilta riveiltä. Roolit ei ilmiselvät, tyttö on cowboy, siitä pidin ja tästä tulee varmaan nuorten tyttöjen voimalaulu. 9 p

3. Macy Gray: Over You 23 pistettä

(Macy Gray, Johan Carlsson, Thomas Limpkins)

Yona: Laulajan soundi ihan älytön, uniikki. Biisi ei nykymusaa, soundeissa mentiin -90-luvulle. Hyvä mieli tästä kokonaisuutena jäi, vaikka vihaan tuota 'släppibassoa', siitä tuli miinuksia. 7 p
Pasi: Pidin laulusoundista, ihan tällainen gospel-kirkko tunnelma. Rummut ja basso sais kuulua kovemmin, tulisi vankempi pohja. Avoautolla Amerikassa kohti auringonlaskua, siihen sopii. 8 p
Susanna: Tällä naisella on maileja takana. Teksti oli hyvä, tuli röyhkeällä asenteella sisään. Ja mahtava ääni. Kokonaisuus vähän liian valmiiksi paketoitu, kaipasin verta ja lihaa sovitukseen. 8 p

4. Pepe Ahlqvist: Yolkotellen 22 pistettä

(Pepe Ahlqvist, Seppo Sillanpää, Kalle Jämsen)

Yona: Laulaja uskoi juttuunsa, oli innoissaan ja se on laulamisessa tärkeää. Tällainen jolkottelu fiilis sopi elämään, tätähän vois vaikka tanssia. Sovituksessa olisi voinut olla nousuja ja laskuja, samoin tekstiin odotin jotain viimeistä käännettä. 7 p
Pasi: Tällaista kuuntelisin todella mielelläni autossa. Sovituksen dynamiikassa olisi voinut tapahtua välillä jotain. 8 p
Susanna: On perinne ja osaaminen hallussa. Aikuisten miesten leikkiä. Paljon kuvattua keski-ikäisten miesten maailmaa, mutta tuliko tuohon kuvaan mitään uutta tässä laulussa. 7 p

5. Marzi Nyman: Rakkaani 21 pistettä

(Marzi Nyman)

Yona: Alussa kaunista, inhimillistä, levollista. Sanoja olisi voinut kuitenkin vielä viilata, se yksi arkinen sana 'sämpylä' muuten romanttisessa tekstissä pudotti tunnelman. Ja mulle se C-osa meni liian isoksi. 6 p
Pasi: Juttu kolahti omaan nilkkaan hyvällä tavalla. Aikuisen rakkauden teksti. Sovituksenakin hieno, järjetön paisutus välillä ja koko kappaleen kaari oli hyvä. 9 p
Susanna: Pidin alussa, kuuntelin tarinaa ihan tuolin reunalla istuen. Tämä olisi kuitenkin tarvinnut kustannustoimittajaa, vähän vähemmillä aineksillakin voidaan kertoa tarina. Mulle meni pateettiseksi. 6 p

5. Sanni: Kaunis koti 21 pistettä

(Sanni Kurkisuo, Jurek)

Yona: Mahtava muija, tekee täysillä. Ei yhtään mun musaa, mutta aloin löytää hyviä juttuja, riipaiseva teksti. Tulee vaan tunne, että abstraktin ajattelun taito katoaa, kun tekstit näin konkeettisia asioita luettelevia. Tuotanto meni tukkoon, sävyt häviää. 6 p
Pasi: Ikävä tunne, kun huomaan olevani aika pihalla tämän päivän musiikista. Taitava artisti, kaunis melodia. Tekstissä pureskellaan kaikki kovin valmiiksi kuulijalle. 7 p
Susanna: Hämmentävä. Tekisi mieli sanoa artistille, että tervetuloa elämääni, olen luvannut rakastaa häntä aina. Hän on parhaimmillaan silloin, kun laulaa sydänverellä tehdyistä aiheista. Mutta voisko joskus kirjoittaa muustakin, kuin parisuhteesta? 8 p

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi