FTW Livessä jatketaan perjantaina 19. lokakuuta battle royale -pelien maailmassa. Tällä kertaa pelialueelle ei kuitenkaan hypätä lentokoneesta, vaan lentävästä bussista...
Kyllä – TV2:n, Yle Areenan ja FTW:n tube-tilin valtaa jo nyt aikamme kulttuuri-ilmiöiden joukkoon luettava Fortnite. Epic Gamesin viime vuonna julkaisema hittiräiskintä on tällä hetkellä eittämättä maailman kuumin, suosituin ja pelatuin peli.
Fortniten battle royale -versio on tahkonnut tekijöilleen rahaa jo yli miljardin dollarin edestä ja tuottanut näin enemmän kuin vuoden katsotuimmat Hollywood-elokuvat. Kesällä Fortnite ylitti 125 miljoonan pelaajan rajapyykin, ja Twitch.tv-suoratoistopalvelussa se on jatkuvasti katsotuin ja striimatuin peli.
Fortniten suosiosta kertoo sekin, että peleistä mitään tietämättömätkin tunnistavat nimen. Pelaajakuntaan kuuluvat puolestaan niin nuoret kuin vanhatkin, muista urheilijoista ja julkkiksista puhumattakaan.
Esimerkiksi maaliskuussa suosittu Twitch-striimaaja Ninja keräsi 630 000 silmäparia ruudun ääreen, kun hänen kanssaan samassa tiimissä tahkosivat räppärit Drake ja Travis Scott sekä jenkkifutari JuJu Smith-Schuster.
Fortnite Battle Royale
- Julkaisija: Epic Games (2017)
- Alustat: PC, macOS, PlayStation 4, Xbox One, Nintendo Switch, iOS, Android
- Kaksi pelimuotoa: maksullinen Save the World sekä ilmainen, pelinsisäisiin mikromaksuihin perustuva Battle Royale.
- Fortnite Battle Royalea on ladattu yli 125 miljoonaa kertaa, ja se on tuottanut yli 1,2 miljardia dollaria (kesäkuu 2018).
- Parhaimmillaan yli 80 miljoonaa pelaajaa kuukaudessa (elokuu 2018).
- Pelata voi yksin, duona tai kolmen ja neljän hengen tiimeissä.
- Yksi pelattava kartta, joka muuttu pelikausien mukaan. Nyt käynnissä kuudes pelikausi.
Joo aiemmin FTW Liven turnauspelinä toimineen PlayerUnknown's Battlegroundsin lailla Fortnite on ehta battle royale -peli. Ottelun alussa pelaajat pudotetaan ilman sen kummempia kamppeita valtavalle pelikentälle, jossa määränpäänä on selviytyä mahdollisimman pitkään.
Ympäri maita, mantuja ja aarrearkkuja on ripoteltu erilaisia lisävarusteita, kuten pyssyjä, kranaatteja, ansoja, parannusvälineitä sekä suojaa ja muita erikoiskykyjä tuovia eliksiiriputeleita. Varusteiden ja aseiden avulla on sitten tarkoitus tuhota vastustajat – viimeisenä elossa oleva voittaa.
Erilaisia pyssyjä Fortnitessa on (laskentatavasta riippuen) parisenkymmentä, mutta niiden tehoihin vaikuttaa asetyypin lisäksi rariteetti. "Legendaarinen", huomioväriltään oranssi rynnäkkökivääri on tarkempi ja tekee enemmän vahinkoa kuin valkoinen, "yleinen" rynkky.
Kamojen metsästäminen ja kerääminen eli "loottaaminen" onkin pelissä isossa osassa. Paremmat pyssyt ovat harvinaisempia, joten hyvän aseistuksen löytämiseen pitää käyttää aikaa ja koluta välillä useampikin saaren nurkka. Vaihtoehtoisesti kamppeet voi kerätä talteen nitistetyltä vihulaiselta.

Battle royale -genrelle tyypillisesti ottelun kuluessa myös pelialue pienenee. Sinisenvioletin myrskyseinämän ulkopuolelle jäävät pelaajat ottavat vahinkoa, joten lopussa voitto ratkaistaan pienen pienellä pläntillä.
Selviytymisräiskintä vai torninrakennussimaaltio?
Fortniten yksi valtaisa ero muihin suosittuihin battle royale -peleihin on rakentelu. Kyky kyhätä salamannopeasti suojamuureja ja -torneja on lähes yhtä tärkeä kuin tarkka sihti.
Jo taistelubussista pudotessa jokaisella pelaajalla on virtuaalitaskussaan "pickaxe" eli hakku. Työkalulla voi läimiä pelialueelta löytyvää irtaimistoa palasiksi ja rakennustarpeiksi. Puut muuttuvat puuksi, tiiliseinät kiveksi ja autonromut metalliksi.

Hyvä pelaaja kartuttaakin ottelun edetessä varusteiden ohella myös rakennuspakkiaan. Kiivaas tulitaisto päätyy yleensä sen voittoon, joka pystyy luotisateen keskellä rakentamaan paremmin ja nopeammin. Tarvittaessa seinät, katot ja rampit lennähtelevät pelin tiimellyksessä paikalleen silmänräpäyksessä ja napin painalluksella, tuoden samalla kullanarvoista suojaa ja taktista etua rivakalle rakentelijalle.
Kannusta suosikkitubettajasi tiimi voittoon!
FTW Live tarjoilee perjantai-iltana peliviihdettä suorana töllössä TV2:ssa, Yle Areenassa ja FTW:n YouTube-kanavalla täysipitkän Fortnite-näytösottelun muodossa. Luvassa on kolme toiminnantäyteistä kierrosta ja osallistujajoukkueita tähdittävät suositut kotimaiset tubettajat!
Näyttävätkö pelivideoistaan tunnetut GargeFPS ja Gasoneeh, mistä kana pissii? Osoittavatko deatan ja Herbalistin kaltaiset tubesankarit kyvykkyytensä battle royale -saaren mähinöissä? Vai juhliiko vasta 15-vuotias Uiwenuise Victory Royalea?
FTW Live x Fortnite
FTW Liven studiossa lähetystä isännöi Aleksi "MrJallu101" Koli ja asiantuntijavieraana nähdään CS-ammattilaisuuden Fortniteen vaihtanut Tom "stonde" Glad.
Seuraa FTW Liveä suorana perjantaina 19.10. kello 22 alkaen TV2:ssa, Yle Areenassa ja FTW Liven YouTubessa.