Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Eläinsairaala pääkuva

Yliopistollinen eläinsairaala - uusi jakso joka torstai Areenassa ja TV2:lla klo 20.

Tiesitkö, että myös kissoja ja koiria kaivataan kipeästi verenluovutukseen?

Pertsa-koiran omistajansa kanssa.
Sankarikoira Pertsa on tullut viimeiseen verenluovutukseensa. Pertsa-koiran omistajansa kanssa. Yliopistollinen eläinsairaala

Yliopistollisen eläinsairaalan uusissa jaksoissa tutustutaan muun muassa Pertsa-koiraan ja Upi-kissaan, jotka auttavat tehohoitoon ja päivystykseen joutuneita lajitovereitaan selviytymään luovuttamalla verta eläinsairaalan veripankkiin.

Niin loogiselta kuin se kuulostaakin, harvoin tulee mieleen, että ihmisten lisäksi myös eläimet toimivat verenluovuttajina.

Viikin Yliopistollisessa eläinsairaalassa toimii vapaaehtoisuuteen perustuva kissojen, koirien ja hevosten veripankki.

Luovutettua verta ja siitä erotettua plasmaa saatetaan tarvita paitsi onnettomuuksissa loukkaantuneiden, myös käärmeen pureman saaneiden, rotanmyrkkyä syöneiden tai vakavasta anemiasta kärsivien eläinten hoitoon.

Sankarikoira Pertsa hälytetään hätäverenluovutukseen.

Yliopistollisen eläinsairaalan uusissa jaksoissa tutustutaan kahteen luovuttajaan: Upi-kissaan ja Pertsa-koiraan. Pertsa hälytetään hätäverenluovutukseen, koska teho-osastolle on tuotu akuutisti tuoretta verta tarvitseva koirapotilas.

9-vuotias Pertsa on verenluovuttajaksi jo iäkäs ja tämä luovutuskerta onkin viimeinen. Eläkkeelle jäädessään sankarikoira Pertsa on ehtinyt luovuttaa verta 10 kertaa ja pelastanut sillä monen eläimen hengen.

Myös 6-vuotias Upi on kokenut verenluovuttaja.

Kissa odottamassa  hoitopöydällä.
Upi-kissa on jo tottunut verenluovuttaja. Kun toimenpide on ohi, Upi saa palkinnoksi herkkuja. Kissa odottamassa hoitopöydällä. Yliopistollinen eläinsairaala

– Kissojen veren menekki vaihtelee. Viime aikoina verta on tarvittu poikkeuksellisen paljon. On tärkeää saada myös kissaluovuttajia. Luovuttajat pelastavat teho-osaston ja sairaalan kissojen henkiä. Upi on yksi meidän hienoista sankarikissoista, erikoislääkäri Jenni Sukura sanoo.

Orvokki-laama, 10 dalmatialaispentua ja Elastinen

Sankarikoira Pertsan ja sankarikissa Upin lisäksi Yliopistollisen eläinsairaalan uusissa jaksoissa 6-10 tutustutaan tiineenä olevaan, väsyneeseen ja raskaasti hengittävään Orvokki-laamaan, joka on Yliopistollisen eläinsairaalan hevossairaalassakin harvinainen hoidettava.

Miten käy Orvokin ja Orvokin etuajassa syntyvän vasan?
Orvokki-laama tutkittavana.
Orvokki-laama kärsii väsymyksestä ja raskaasta hengityksestä. Orvokki-laama tutkittavana. Kuva: Yle Kuvapalvelu Yliopistollinen eläinsairaala

Söpöstelyä on luvassa runsain määrin, kun 10 hurmaavaa dalmatialaispentua saapuu eläinsairaalaan kuulokokeisiin. Rodun yhtenä rasitteena on perinnöllinen kuurous, joka liittyy turkin valkoiseen väriin.

Dalmatiankoirien roturasitteena on perinnöllinen kuurous.

Pentujen kasvattaja haluaa testata pennut tämän varalta. Dalmatiankoirien rotuyhdistys suosittelee kokonaan kuuroja pentuja lopetettavaksi – mutta miten käy näiden pienten hännänheiluttajien?

dalmatiankoiran pentuja häkissä nukkumassa.
Kuulotutkimuksiin tulleet dalmatialaispennut ottavat torkut ennen testejä. dalmatiankoiran pentuja häkissä nukkumassa. Kuva: Yle Kuvapalvelu Yliopistollinen eläinsairaala

Heppa Elastinen puolestaan saapuu hevossairaalaan jalkaleikkaukseen ja ruunattavaksi. Visiitti Viikkiin ei ole Elastisen ensimmäinen – sieltä se on ponnistanut myös elämänsä alkumetreille, jotka olivat koitua pikkuvarsalle kohtalokkaiksi.

Lisäksi, muiden muassa, tavataan sydänviasta kärsivä Hugo-koira, syöpää sairastava Kuuppa-kissa ja lonkkaproteesileikkaukseen tuleva nuori bordercollie Aune.

Katso uudet jaksot Yle Areenasta!

Verenluovuttajaksi? – tällaiset koirat, kissat ja hevoset sopivat verenluovuttajiksi

Kissa sopii verenluovuttajaksi, jos se on:

  • terve ja kiltti, helppo käsitellä
  • 1-8 vuoden ikäinen
  • vähintään 5 kg painoinen
  • sisäkissa (saa ulkoilla kytkettynä valjaissa ja ulkotarhassa)
  • rokotettu ja loishäädetty säännöllisesti
  • FeLV- ja FIV-negatiivinen, jos tiedossa (HUOM: nämä virussairaudet testataan juuri ennen luovuttamista kaikilta kissoilta)
  • asunut Suomessa viimeiset 12 kuukautta
  • ei ole saanut koskaan verensiirtoa

Koira sopii verenluovuttajaksi, jos se on:

  • terve
  • 2-7 vuoden ikäinen
  • yli 30 kilon painoinen
  • säännöllisesti rokotettu ja loishäädetty
  • asunut Suomessa viimeiset 12 kuukautta
  • ei ole saanut verensiirtoja
  • kaiken rotuiset koirat voi ilmoittaa mukaan veripankkitoimintaan. Koiran ei tarvitse olla rekisteröity

Hevonen sopii verenluovuttajaksi, jos se on:

  • terve
  • 2-16 vuoden ikäinen
  • yli 300 kg painoinen
  • ei ole koskaan ollut tiineenä
  • rokotettu ja loishäädetty säännöllisesti
  • ei ole itse saanut verensiirtoa tai plasmaa
  • ei ole todettu veritauteja (esim. piroplasmoosia)
  • asunut Suomessa viimeiset 24 kk

Lisätietoja Yliopistollisen eläinsairaalan veripankista löydät tästä!

Muokkaus 18.10.2018: lääkärin sukunimi korjattu.

  • Milloin on aika hyvästellä lemmikki viimeisen kerran?

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo.

    Päätös lemmikin eutanasiasta ei ole milloinkaan helppo. Tämä hetki tulee kuitenkin jokaisen lemmikin omistajan eteen ennemmin tai myöhemmin. Silloin eläimen etu pitää asettaa oman luopumisen tuskan edelle.

  • Näillä neljällä asialla teet lemmikkipupusi onnelliseksi

    Kani tarvitsee heinää, vettä, ystävän ja tilaa.

    Heinää, vettä, ystävä ja tilaa — näihin neljään asiaan lemmikkipupujen hyvinvoinnin tiivistää Yliopistollisen eläinsairaalan eläinlääkäri Jenni Ranki, pupujen omistaja itsekin.

  • Lemmikin voi rakastaa hengiltä — ruualla

    Lemmikin ruokinnassa määrä ei korvaa laatua.

    Koiralle luita, kissalle maitoa, hiirelle juustoa — nämä satukirjoista ja sarjakuvista tutut kliseet voivat olla lemmikille jopa hengenvaarallisia. Lemmikin hyvä perusruoka voi olla ihmisen mielestä tylsää, mutta karvakaveri ei ruuan ulkonäöstä tai värikkyydestä piittaa.

  • Itserakas laamarouva sylkee ja omii orhin hommat

    Kanta pomottaa laamalaumaa ja mielistelee ihmisvieraita.

    Kanta on Hutkon tilalla asustelevan laamalauman ehdoton johtaja ja matriarkka. Hän on kaksinaamainen hurmuri, joka ei kaihda keinoja valtansa säilyttämiseksi.

Eläinsairaala

Sarjassa esiintyvät eläimet löytyvät somessa tunnisteella #yleeläinsairaala: