Hyppää pääsisältöön

Karoliina Luodon lapsi kuoli heti synnyttyään – nyt äiti auttaa muita ymmärtämään miltä lapsen menettäminen tuntuu

Karoliina Luoto seisoo kalliolla meren rannalla.
Karoliina Luoto menetti lapsensa synnytyksessä. Karoliina Luoto seisoo kalliolla meren rannalla. Kuva: Maija Ilmoniemi meri

– Lääkäri sanoi yhtäkkiä, että kyllä täällä vielä sydän vielä sykkii. Siitä ymmärsimme, että jotain on todella pielessä, muistelee Karoliina Luoto, 41, puolentoista vuoden takaista aikaa, jolloin hän koki myöhäisen keskenmenon ja joutui synnyttämään lapsen, jolla ei ollut mahdollisuutta eloonjäämiseen.

Ultraäänitutkimuksessa selvisi, että tulehduksen vuoksi sikiökalvo oli puhjennut, minkä takia kohdussa ei ollut enää lapsivettä. Luoto päätyi synnyttämään vailla toivoa lapsen eloonjäämisestä. Lapselle pidettiin ristiäiset ja hänet haudattiin; hän sai nimeksensä Touko.

Toisten auttamisesta voimaa omaan suruun

Lääkärintutkimus tehtiin illalla, mutta sairaalaan Luoto pääsi vasta aamulla. Välissä oli yö, jonka ajan sikiö oli edelleen elossa, ja äidin keho puristi sitä lapsiveden puuttuessa.

– Sen yön etsin netin ylösalaisin tietoa, joka voisi valmistaa edessä olevaan. Olin täysin tuntemattoman edessä, sillä raskauden puolivälin keskenmenosta on puhuttu hyvin vähän. Tuntui, että olin törmännyt seinään.

Vaikkei tietoa ollut paljon, onnekseensa Luoto löysi muutamia käytännön vinkkejä. Joku oli esimerkiksi kirjoittanut, että synnytyksen jälkeen vanhemmat eivät tulisi näkemään lasta enää ja suositteli ottamaan valokuvia muistoksi.

Koska Luoto koki, ettei tietoa ollut riittävästi tarjolla, hän alkoi itse toimia varhaisessa vaiheessa suruprosessiaan kohtalotovereitten eteen ja rakensi internetsivuston, johon kokosi tietoa keskiraskauden keskenmenosta. Toiminta oli Luodolle itselleen myös tapa käsitellä menetystä ja tärkeä osa hänen omaa toipumistaan.

– Jälkikäteen ajateltuna on aika paljon vaadittu shokin keskellä olevalta ihmiseltä, että oman selviytymistaistonsa ohella hän myös auttaa muita. Mutta itsenikin takia minun kannatti auttaa muita; näin ympäristö ymmärsi tilannettamme paremmin.

Ympäristö eristää surevan

Vain hetki lapsen kuoleman jälkeen moni ihminen ympärillä päätti, että Karoliina Luoto puolisoineen oli jätettävä rauhaan toipumaan. Sillä hetkellä kukaan ei enää ottanutkaan yhteyttä ja pariskunta oli yksin menetyksensä kanssa.

– Siinä putosi mustaan kuoppaan; miten elämämme muka tästä jatkuisi ja pääsisimme eteenpäin?

Toinen mieleen painunut muutos ympäristön suhtautumisessa suruun tapahtui puoli vuotta lapsen menetyksen jälkeen. Silloin ihmiset tuntuivat jo unohtaneen koko tapahtuman. Moni ei enää muistanut kysyä miten pariskunnalla menee ja kuinka he pärjäävät.

– Tapahtunut oli muille jo tuossa vaiheessa “viime kevään uutisia”. Pienen Toukomme olemassaoloa ei enää muistettu, eikä lapsemme ollut enää olemassa muille, vaikka meille hän oli edelleen keskeinen osa perhettämme.

Ympäristö alkoi odottaa, että he olisivat alkaneet elää normaalia elämää.

– Eikä minusta tuntunut ollenkaan normaalilta, koska elämäni oli nyrjähtänyt lopullisesti toiseen asentoon kuin aiemmin!

Karoliina Luoto seisoo kalliolla meren rannalla ja ilma on sumuinen.
Karolina Luodon mielestä ihmisten vetäytyminen surevan ympäriltä on inhimillistä. Karoliina Luoto seisoo kalliolla meren rannalla ja ilma on sumuinen. Kuva: Maija Ilmoniemi Kallio,meri

Kuolema on karannut kauas elämästä

Suomalaisten suhde kuolemaan on etäinen. Asiasta on vaikea puhua, ja aihe koetaan hyvin synkkänä.

Karoliina Luodon mukaan lapsensa menettänyttä on vaikea lähestyä erityisesti siksi, etteivät ihmiset usein ymmärrä, mistä on kyse. Kaikki tietävät, miltä tuntuu, kun isovanhemmat tai vanhemmat kuolevat, mutta ihmiset ovat nähneet hyvin vähän, kun joku menettää lapsen.

– Erityisesti meidän kokemuksemme oli suruna kovin outo. Keskiraskauden keskenmeno voi monelle näyttäytyä keskenmenona, siis lääketieteellisenä asiana. Sen kokijalle tämä tuntuu kuitenkin lapsen kuolemana.

Ymmärryksen puuttumisen lisäksi muiden vetäytyminen ympäriltä oli hyvin inhimillistä.

– Ihmiset eivät tiedä, miten asiaan tarttua tai millä sanoilla puhuisi – ja kuuluuko siitä puhua. Tuntui, että muut ympärillämme tarvitsivat apua löytääkseen tavan suhtautua.

Luoto puolisoineen päätti, että Touko on lapsi, joka on esillä, vaikka hän ei ole enää ihmisten keskellä. He kirjoittivat esimerkiksi Facebookiin avoimen julkaisun, jossa kertoivat mitä oli tapahtunut ja kuvasivat, kuinka tilanteen kokivat. Näillä pienillä eleillä ympäristö sai vihiä, että asian saa ottaa esiin ja että he toivoivat sitä. Tällä tavoin suhtautuminen alkoi vähitellen rakentua.

Läheisten ei tarvitse ratkaista surua

– Eräässä lehtiartikkelissa, jonka saimme luettavaksi sairaalassa, oli täydellinen otsikko: “Ei aforismeja, kiitos”, Luoto kiteyttää ohjeensa surevan kohtaamiseen.

Mitä järkyttävämmän asian ihminen on kohdannut, sitä vähemmän hän Luodon mukaan kaipaa kannanottoja tai ratkaisuja.

– Varsinkin synkimmissä hetkissä sureva kaipaa vain sitä, että toinen on hetken aikaa vierellä. Että voimme olla yhdessä vaan sen äärettömyyden äärellä; siinä hetkessä ilman, että meidän tarvitsee ratkaista asiaa tai muuttaa mitään, Luoto kuvailee.

Tämä vaatii rohkeutta läheisiltä, sillä ulkopuolella oleva ajattelee monesti, että pitää puhua paljon ja koettaa ratkaista toisen suru.

– Haluaisin muistuttaa ihmisiä, että läsnäolo välittyy yhden katseen yli. Tuntee vain juuri sillä tavalla kuin itse tuntee, mikään ei ole oikein tai väärin.

Toivo on välttämätön valinta

Nyt, puolitoista vuotta lapsensa menettämisen jälkeen, Luoto kokee, että surulla on hyvä rooli elämässä. Kuolema ei tunnu kaukaiselta tai pelottavalta asialta, sillä lapsi on nyt kuoleman rajan toisella puolella. Luoto päätti valita toivon.

– Sitä se toivo minulle tarkoittaa: Valintaa, joka on pakko jossain vaiheessa tehdä.

Katkeruuteen ajautuu Luodon mukaan helposti, koska ihminen alkaa luontaisesti nähdä vain sen minkä on menettänyt. Hän puhuu “kerrannaismenetyksistä”, jotka alkavat tapahtua mikäli katkeruuteen jää kiinni: Ihminen alkaa eristäytyä, työkyky heikkenee ja moni asia elämässä alkaa konkreettisesti muuttua huonompaan.

– Vääryyden kokemuksen tie on aika synkkä. Jos onnistuu valitsemaan toivon vääryyden sijaan, onnistuu kääntämään katseen siihen mikä on hyvin ja mitä kaunista surkeasta voi kasvaa. Silloin elämä alkaa kääntyä uuteen suuntaan. Toivon tie on toisen näköinen kuin sellainen kutistava vääryyksien tie.

Kuuntele Karoliina Luodon haastattelu Radio Suomen lauantai -lähetyksessä.

Myöhäinen keskenmeno

Myöhäisellä keskenmenolla eli keskiraskauden keskenmenolla tarkoitetaan Suomessa raskauden keskeytymistä, joka tapahtuu 12. raskausviikon jälkeen mutta ennen kuin 22 raskausviikkoa on täynnä tai sikiö painaa 500 grammaa.

Keskiraskauden keskenmenot ovat paljon harvinaisempia kuin raskauden ensimmäisen kolmanneksen keskenmenot. Länsimaissa vain 1–5 prosenttia raskauksista loppuu toisen kolmanneksen keskenmenoon.

Myöhäisen keskenmenon kokeneull termi ei usein tunnu sopivalta kuvaamaan menetyjsen vakavuutta ja vaikutusta. Sureville vanhemmille kokemus hahmottuu odotetun ja rakastetun lapsen menettämisenä.

Lähde: Karoliina Luoto ja www.myohainenkeskenmeno.com

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi