Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Elävän arkiston blogi pääkuva

Toivottuja tieteis- ja kauhutarinoita sekä paholaiskuunnelmia lokakuun iltoihin

Kuvituskuva paholaiskuunnelmiin.
Kuvituskuva paholaiskuunnelmiin. Kuva: Yle Yle Elävä arkisto

Julkaisimme kolme yhdysvaltalaisen tieteiskirjailijan Robert Sheckleyn tarinoihin pohjautuvaa kuunnelmaa. Lisäksi Areenaan palautettiin yksi Isaac Asimovin ja yksi Jari Salosen tarina. 1970-luvulla kolme kuunnelmista lähetettiin alaotsikolla "paholaiskuunnelmat".

Kuninkaan toivomukset on Robert Sheckleyn novellin The King's Wishes mukaan radioon suomentanut ja kirjoittanut Ari Koskinen. Rooleissa kuullaan Rauno Ketosta, Riitta-Liisa Helmistä ja Paavo Piirosta. Kuunnelma on julkaistu pysyvästi Areenaan.

Umpinainen pronssikammio on yhdysvaltalaisen Isaac Asimovin novelli ja sen on suomentanut Ari Koskinen. Rooleissa kuunnelmassa: Martti Tschokkinen ja Yrjö Tähtelä. Kertojana Ritva Arvelo. Kuunnelma on julkaistu pysyvästi Areenaan.

Ari Koskinen suomensi ja kirjoitti myös Scheckleyn Paholaiset kuunnelmaksi vuonna 1971. Paholaiskuunnelmien kolmannessa tarinassa kuullaan Kyllikki Forssellia, Erkki Luomalaa, Kauko Kokkosta, Martti Järvistä, Ossi Ahlapuroa sekä Heikki Heinoa. Puhelinäänenä on Ritva Oksanen. Kuunnelma on julkaistu pysyvästi Areenaan.

Hiiviskeluluvassa Uusmaa-nimisen planeetan ainoassa kylässä vallitsee esiteollisen kauden idylli. Eletään kolmannen vuosituhannen puoliväliä, ja käsityöammateissa ahertavat kyläläiset yrittävät muisti- ja kirjatiedon pohjalta järjestellä olojaan Maan esikuvan mukaan. Robert Sheckleyn alkuperäisteoksen nimi on Skulking Permit ja Yleisradiolle sen ovat suomentaneet ja dramatisoineet Timo Kanerva ja Pekka Markkula.

Rooleissa Lasse Lindbergin ohjaamassa tarinassa: Matti Ruohola, Erkki Luomala, Harri Hyttinen, Turo Pajala, Timo Toikka, Jarmo Koski, Voitto Nurmi, Uolevi Vahteristo, Irma Tanskanen, Lasse Lehtonen, Armi Sillanpää, Ismo Saario ja Liisa Palteisto. Hiiviskelylupa on kuunneltavissa Areenassa 17.10.2019 asti.

Kolme minuuttia on Tieteiskuunnelma rakkaudesta ja ajasta. Jari Salosen romaania Aikamiehen poika mukaillen sen on Yleisradiolle kirjoittanut Tapani Rinne. Ohjauksesta vastasi Pekka Ojalehto ja rooleissa kuullaan Hannu Pelkosta, Kristiina Kuningasta, Matti Laustelaa, Ossi Ahlapuroa, Tiina Bergström, Harri Hyttistä, Kari Sorvalia ja Pekka Ojalehtoa. Kolme minuuttia on kuunneltavissa Areenassa 17.10.2019 asti.

Radiodraaman julkaisun mahdollistaa Ylen ja tekijöiden välillä solmittu sopimus, joka sallii yli viisi vuotta vanhojen, omatuotantoisten ohjelmien julkaisemisen. Julkaisuajan pituuteen ja maantieteelliseen rajaukseen sekä ladattavuuteen vaikuttavat kuunnelmassa käytetty musiikki ja ensilähetyspäivä.