Hyppää pääsisältöön

Dramaattiset vibratoaallonpituudet Fagerlund-levytyksen riesana

Sebastian Fagerlundin ooppera Höstsonaten nousi viime syksyn oopperatapaukseksi. Säveltäjänä jatkuvasti nouseva tähti, librettona Gunilla Hemmingin vapaa muokkaus Ingmar Bergmanin synkästä perhedraamaelokuvasta, solisteina kansainvälisiä ja kotimaisia tähtiä, kapellimestarina hyvä tunnehöystäjä John Storgårds - pakkohan sen oli toimia. Mutta mikä toimii lavalla ei aina toimi levyllä.

Fagerlund / Höstsonaten
Fagerlund / Höstsonaten Uudet levyt

Ensin hyvät uutiset. Fagerlundin musiikki kyllä toimii, myös levyllä. Hänen sävelkielensä on koko ajan muuttunut yleisöönmenevämmäksi, sointuisammaksi ja äänenväreiltään taiturillisemmaksi, ja samalla sopivammaksi oopperaan. Libretot ja oopperailmaisu yleensä ovat niin sekavia, että musiikilta vaaditaan selvyyttä ja pitkälinjaisuutta, ja ne Fagerlund osaa. Mutta samalla hän osaa luoda moniulotteisen, vihjailevan ja mielenkiintoisen äänitodellisuuden, joka lisää symbolistiseen librettoon syvyyttä - välillä helpottaa sen angstisuutta, välillä vihjaa pimeyteen siellä missä sanat ovat kevyitä, ja koko ajan pitää tapahtumat liikkeellä, joskus hyvinkin aggressiivisilla rytmeillä. Hyviin uutisiin kuuluu sekin, että Kansallisoopperan orkesteri, joka yleensä ei ole nykymusiikkispesialisti, yltää John Storgårdsin paimennuksessa soinnillisesti plastiseen ilmaisuun.

Fagerlundin Syyssonaatti-oopperan levytys paljastaa armotta, että nykymusiikkia ei koskaan ikinä milloinkaan saa laulaa laajalla vibratolla. Oopperalavalla se saattaa mennä läpi, kun korvakäytävää sahaava kiljunta ei ole ainoa aistiärsyke. Mutta levyllä, kun mikrofonit ovat lähellä ja kaikki informaatio kuulonvaraista, pöhöttynyt vibrato tappaa musiikin pois kitumasta.

Valtamerimaininkien lailla vellovaa vibratoa voi romanttisessa musiikissa vielä pitää dramaattisena tehokeinona, koska kuulija pystyy armeliaasti arvelemaan oikean säveltason tonaalisesta kontekstista. Mutta nykymusiikkilevytyksissä, jopa Fagerlundin sointuisassa sävelkielessä, kuulija tarvitsee kaiken mahdollisen avun löytääkseen taajuusviidakosta merkityksiä. Siksi Erika Sunnegårdhin jalosointinen sirkkeli ja Tommi Hakalan miehekäs mäkätys tekevät Syyssonaatista työlästä kuultavaa. Sunnegårdhin Eva ja Hakalan Viktor ovat siedettäviä vain keskialueen pianissimoissa. Kun säveltaso ja volyymi vähänkään nousevat, vibraton taajuus kasvaa sellaisiin mittoihin, että harmonia romahtaa, olipa se kuinka vakaa tahansa, ja auta armias, jos he laulavat yhtä aikaa.

Helena Juntusen kiiltävä, tiivis sopraano on mukavaa vaihtelua, vaikka saa esittääkseen hyytävimmät sisällöt, samoin Nicholas Söderlundin uskottava, kohtuullisesti hahmottuva basso. Sen sijaan Anne Sophie von Otterin patinoitunut mezzosopraano ei ilmaisuvoimastaan huolimatta riitä säveltasojen tarkkaan määrittelyyn.

Kansallisoopperan esitysten perusteella Fagerlundin oopperassa on aineksia nykyoopperaan liitettyjen ennakkoluulojen voittamiseen. Musiikki on hienoa, tarina hyytävän tehokas ja melodiat laulullisia, vaikka karaktääriltään kirkkaat hittiaariat puuttuvat. Levy sen sijaan vahvistaa sitä pahinta ennakkoluuloa - että nykyooppera on vain säveltasotonta kiljuntaa.

Ehkä syy on minussa. Vaikka kuuntelen musiikkia ammatikseni, en ole oppinut ymmärtämään dramaattisen oopperailmaisun perinnettä, sitä että vibrato on kaikin puolin laajempi asia ilmaisun kokonaisuudessa kuin arkisen tylsä säveltaso.

Sebastian Fagerlund: Höstsonaten. - Anne Sofie von Otter, mezzosopraano, Erika Sunnegårdh, sopraano, Tommi Hakala, baritoni, Helena Juntunen, sopraano, ja Nicholas Söderlund, basso, sekä Suomen kansallisoopperan kuoro ja orkesteri/John Storgårds. (BIS-2357)

Kuuntele Uudet levyt 23.10.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Tähden kirkkautta ja paimenten ihmetystä keskiajalta

    Levyarvostelu

    Joululevyvalikoiman ajallisesti etäisin uusi joululevy tuo joulun ihmeen kaikista lähimmäksi, ainakin minulle. Boston Camerata ja kokenut keskiaikatyylittelijä Anne Azema ovat rakentaneet pelkistetyistä soittimista, muinaisista lauluista ja latinankielisistä teksteistä levyn, jolla soi tähden kirkkaus, paimenten ihmetys ja vähän myös itämaiden tietäjien eksotiikka.

  • Gambojen pehmeä särinä tuo joulun 1600-luvulta

    Levyarvostelu

    1600-luvun vaihteessa kuningatar Elisabeth I:n Englannissa joulua odotettiin hartaammin kuin nykyään, eikä joulupäivästä alkanut juhlakausikaan ollut rajua riekkumista, etenkään hovissa. Tässä hengessä loistava gambayhtye Fretwork ja mezzosopraano Helen Charlston ovat koonneet uuden joululevynsä, jota kuunnellessa musiikin harras kauneus valtaa tilan kulutusjuhlalta.

  • Lauluyhtyejoulu on jo perinne

    Levyarvostelu

    Lauluyhtye Rajattoman suosittu joulutuplalevy julkaistiin liki kaksikymmentä vuotta sitten. Se on kestänyt aikaa yllättävän hyvin ja lisäksi synnyttänyt Suomeen uuden joulumusiikkiperinteen, kevyesti vahvistettujen lauluyhtyeiden kirkkokelpoisen jouluviihteen. Siitä perinteestä ammentaa myös lauluyhtye Kuvaja uudella joululevyllään Tästä alkaa joulu.

  • Miltä joulu kuulostaa nykysaameksi?

    Levyarvostelu

    Norjan saamelainen Kajsa Balto joikaa ja laulaa nykysaamelaiseen maailmanmusiikkityyliin, joka löytää varsin erikoisen sovelluksen Balton uuden joululevyn musiikista. Yhtyeensä ja välillä orkesterin kanssa Balto tyylittelee saameksi Erkki Melartinin Lapin joulun, Adolphe Adamin Joululaulun ja pari keskieurooppalaista jouluvirttä, ja kun seassa on Balton omaakin musiikkia, kokonaisuus palauttaa mieleen, että monet joulun perinteet ovat kulttuurienvälisiä sulautumia.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua