Hyppää pääsisältöön

Dramaattiset vibratoaallonpituudet Fagerlund-levytyksen riesana

Sebastian Fagerlundin ooppera Höstsonaten nousi viime syksyn oopperatapaukseksi. Säveltäjänä jatkuvasti nouseva tähti, librettona Gunilla Hemmingin vapaa muokkaus Ingmar Bergmanin synkästä perhedraamaelokuvasta, solisteina kansainvälisiä ja kotimaisia tähtiä, kapellimestarina hyvä tunnehöystäjä John Storgårds - pakkohan sen oli toimia. Mutta mikä toimii lavalla ei aina toimi levyllä.

Fagerlund / Höstsonaten
Fagerlund / Höstsonaten Uudet levyt

Ensin hyvät uutiset. Fagerlundin musiikki kyllä toimii, myös levyllä. Hänen sävelkielensä on koko ajan muuttunut yleisöönmenevämmäksi, sointuisammaksi ja äänenväreiltään taiturillisemmaksi, ja samalla sopivammaksi oopperaan. Libretot ja oopperailmaisu yleensä ovat niin sekavia, että musiikilta vaaditaan selvyyttä ja pitkälinjaisuutta, ja ne Fagerlund osaa. Mutta samalla hän osaa luoda moniulotteisen, vihjailevan ja mielenkiintoisen äänitodellisuuden, joka lisää symbolistiseen librettoon syvyyttä - välillä helpottaa sen angstisuutta, välillä vihjaa pimeyteen siellä missä sanat ovat kevyitä, ja koko ajan pitää tapahtumat liikkeellä, joskus hyvinkin aggressiivisilla rytmeillä. Hyviin uutisiin kuuluu sekin, että Kansallisoopperan orkesteri, joka yleensä ei ole nykymusiikkispesialisti, yltää John Storgårdsin paimennuksessa soinnillisesti plastiseen ilmaisuun.

Fagerlundin Syyssonaatti-oopperan levytys paljastaa armotta, että nykymusiikkia ei koskaan ikinä milloinkaan saa laulaa laajalla vibratolla. Oopperalavalla se saattaa mennä läpi, kun korvakäytävää sahaava kiljunta ei ole ainoa aistiärsyke. Mutta levyllä, kun mikrofonit ovat lähellä ja kaikki informaatio kuulonvaraista, pöhöttynyt vibrato tappaa musiikin pois kitumasta.

Valtamerimaininkien lailla vellovaa vibratoa voi romanttisessa musiikissa vielä pitää dramaattisena tehokeinona, koska kuulija pystyy armeliaasti arvelemaan oikean säveltason tonaalisesta kontekstista. Mutta nykymusiikkilevytyksissä, jopa Fagerlundin sointuisassa sävelkielessä, kuulija tarvitsee kaiken mahdollisen avun löytääkseen taajuusviidakosta merkityksiä. Siksi Erika Sunnegårdhin jalosointinen sirkkeli ja Tommi Hakalan miehekäs mäkätys tekevät Syyssonaatista työlästä kuultavaa. Sunnegårdhin Eva ja Hakalan Viktor ovat siedettäviä vain keskialueen pianissimoissa. Kun säveltaso ja volyymi vähänkään nousevat, vibraton taajuus kasvaa sellaisiin mittoihin, että harmonia romahtaa, olipa se kuinka vakaa tahansa, ja auta armias, jos he laulavat yhtä aikaa.

Helena Juntusen kiiltävä, tiivis sopraano on mukavaa vaihtelua, vaikka saa esittääkseen hyytävimmät sisällöt, samoin Nicholas Söderlundin uskottava, kohtuullisesti hahmottuva basso. Sen sijaan Anne Sophie von Otterin patinoitunut mezzosopraano ei ilmaisuvoimastaan huolimatta riitä säveltasojen tarkkaan määrittelyyn.

Kansallisoopperan esitysten perusteella Fagerlundin oopperassa on aineksia nykyoopperaan liitettyjen ennakkoluulojen voittamiseen. Musiikki on hienoa, tarina hyytävän tehokas ja melodiat laulullisia, vaikka karaktääriltään kirkkaat hittiaariat puuttuvat. Levy sen sijaan vahvistaa sitä pahinta ennakkoluuloa - että nykyooppera on vain säveltasotonta kiljuntaa.

Ehkä syy on minussa. Vaikka kuuntelen musiikkia ammatikseni, en ole oppinut ymmärtämään dramaattisen oopperailmaisun perinnettä, sitä että vibrato on kaikin puolin laajempi asia ilmaisun kokonaisuudessa kuin arkisen tylsä säveltaso.

Sebastian Fagerlund: Höstsonaten. - Anne Sofie von Otter, mezzosopraano, Erika Sunnegårdh, sopraano, Tommi Hakala, baritoni, Helena Juntunen, sopraano, ja Nicholas Söderlund, basso, sekä Suomen kansallisoopperan kuoro ja orkesteri/John Storgårds. (BIS-2357)

Kuuntele Uudet levyt 23.10.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Monteverdi-valikoima hurmaa kuin pienoisooppera

    Levyarvostelu

    Barokkiguru Rinaldo Alessandrinin johtama laulu- ja soitinyhtye Concerto Italiano on levyttänyt Monteverdia ennenkin. Parin vuoden takainen valikoima Night poimi madrigaalimestarin aarrearkusta musiikkia sotaan ja rakkauteen, kun taas uutuus Daylight keskittyy lauluun, tanssiin ja flirttailuun. Kun näistä aiheista kasataan vetävä, pienoisoopperan kaltainen kokonaisuus, joka vieläpä esitetään kertakaikkisen makoisasti, on kevätkauden voimasoittolevy selvillä.

  • Belle époquen loistavaa laulutaidetta patriarkaatin varjoista

    Levyarvostelu

    Sopraano Laetitia Grimaldi ja pianisti Ammiel Bushakevitz ovat laatineet BIS-yhtiön uutuuslevylle ohjelmiston, joka erottuu edukseen taidemusiikin tasa-arvoistumisen tuottamassa levyvirrassa. Ombres-otsikon alla kokonaisuus esittelee Ranskan Belle époque -aikakauden naissäveltäjien laulutuotantoa, joka on jäänyt varjoihin taidemusiikkikulttuurin keskittyessä suurmiesten suurteoksiin. Joskus tällaisten levyjen parasta antia on moniarvoistumisen ilo, mutta nyt iloa tuo myös herkullisen suoraviivainen musiikki.

  • Mezzo Melis Jaatisen profiililevyllä Skandinavia kohtaa Pariisin

    Levyarvostelu

    Norjassa ja Suomessa opiskellut, Oslossa asuva mezzosopraano Melis Jaatinen on vakiinnuttanut paikkansa etenkin pohjoismaiden oopperalavoilla, mutta omaa levyä on jouduttu odottamaan - tähän asti. Alban julkaisema uutuus "Impressions du nord" esittelee paitsi pätevän laulajan myös kiinnostavan ohjelmistonurkkauksen: Skandinaavisen kansallisromantiikan ranskalaiset vaikutteet ovat tuottaneet intensiivistä, tumman sävykästä musiikkia, joka sopii Jaatisen äänelle.

  • Kotimaiset Vasks-tulkinnat kestävät vertailun

    Levyarvostelu

    Latvialainen säveltäjä Peteris Vasks on noussut mystisen minimalismin kansainväliseksi kärkinimeksi immersiivisellä tunnemusiikillaan. Alban uutuuslevyllä Vasks-tarjontaa lisää säveltäjän ystävä, kapellimestari Juha Kangas, joka Tallinnan kamariorkesterin kanssa on taltioinut kaksi Vasksin suosittua konserttoa. Solisteina sellisti Marko Ylönen ja alttoviulisti Lilli Maijala joutuvat kovaan kansainväliseen vertailuun - mutta pärjäävät hyvin, päätellen siitä että oma sieluni liikahtaa, ja vieläpä Vasksin tarkoittamaan suuntaan.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua