Hyppää pääsisältöön

Paris etc. – elämän arkista vuoristorataa Pariisissa

Viisi naista pariisilaisella kadulla.
Viisi naista pariisilaisella kadulla. Kuva: Yle Kuvapalvelu draamasarjat,Paris etc

Paris etc. on uusi ranskalainen draamasarja elämästä nyky-Pariisissa. Teemalla keskiviikosta perjantaihin 24.10.–2.11. klo 20. Jaksot Areenassa 30 päivää

Uusi viehättävän arkinen sarja kuvaa viiden nykypäivän pariisilaisnaisen värikästä elämää huippuineen ja laaksoineen, joita on kosolti heistä jokaisella.

Rakkauden kaupunkiin on saapunut syys. Ihanan lomakauden jälkeen koulut avaavat ovensa, aikuiset palaavat työn pariin, ja kadut ja katukahvilat täyttyvät hyörinästä. On palattava taas rutiineihin, ja tämä tietää erityisesti perheen naisille pieniä paineita. Pitää hoitaa oma työ, lähettää kasvavat lapset koulutielle, hoitaa koti ja ihmissuhde sekä huolehtia siitä, että saa omatkin tarpeensa tyydytettyä. Aikamoista jonglöörin hommaa.

Ranskalainen nainen on oma rotunsa.

Onneksi ranskalainen nainen on oma rotunsa – moderni, vahva, itsenäinen ja rohkea, iästä ja syntyperästä riippumatta.

Sarja seuraa viiden eri-ikäisen ja erilaisessa elämäntilanteessa olevan pariisittaren elämää. Nelikymppinen lääkäri Marianne on tavallaan yksinhuoltaja omasta halustaan. Mathilde on Mariannen pikkusisar, kiertävä hieroja joka terapoi paitsi asiakkaitaan myös itseään. Mariannen paras ystävä, tunisialaistaustainen Nora, on kääntäjä ja tulkki, jota elämä ei myöskään ole kohdellut silkkihansikkain. Nuori ja viaton maalaistyttö Allison saapuu Pariisiin työharjoitteluun hotellikeittiöön, ja hänelle tuo kokemus tulee olemaan avartava. Viides sarjan naisista on viisikymppinen Gil, joka asuu ulkomailla mutta jonka juuret ovat tiukasti Pariisissa. Nyt hän kuitenkin saapuu niitä kitkemään, mutta onnistuuko se?

Näiden erilaisten naisten edesottamuksia on riemastuttavaa seurata. Jos kaikki ei menekään putkeen tänään, ehkä huomenna onnistuu paremmin. Vastoinkäymisistä huolimatta elämä kantaa – jokaista omalla tavallaan.

  • Paris etc. Pääosissa: Valeria Bruni Tedeschi, Anaïs Demoustier, Naidra Ayadi, Lou Roy-Lecollinet, Zabou Breitman. Idea ja käsikirjoitus: Maïwenn, Zabou Breitman, Anne Berest. Ohjaus: Zabou Breitman. Tuotanto: Les Films du Kiosque, Studiocanal, Ranska, 2017.

Sarjan omat sivut (ranskaksi)

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa