Kare Eskola
Yle
Huhut suurten levy-yhtiöiden kuolemasta ovat liioiteltuja. Islantilainen pianisti Vikingur Olafsson teki uransa alussa omakustannuslevyjä, mutta neroudella on tapana tulla ilmi, ja Deutsche Grammophon kaappasi hänet talliinsa. Se on hyvä, koska DG:n kautta Olafssonin uusi Bach-levy levittää hyvää ja erittäin ajankohtaista Bach-soittoa laajalle.
Vikingur Olafsson on stailattu kuulaaksi ja fiksuksi kuin funkistalo, mutta todellisuudessa hänen soittonsa on huomattavan monityylistä ja rikasta, mistä kertoo sekin, että puhtaan Bachin rinnalle hän on mutkattomasti ottanut laajan kattauksen romanttisia transkriptioita. Olafssonin Bachissa kuuluvat joko vuorotellen tai yhtä aikaa Edwin Fischerin tunteellisuus, Rosalyn Tureckin kirkas kontrapunkti, Dinu Lipattin seesteisyys ja tietysti Glenn Gould. Olafssonin musisoinnissa kuulee paljon jälkiä Gouldin kiivaasta keksinnästä, mutta prosessoituna hellempään, vähemmän pakkomielteiseen asuun.
Sovittamatonta Bachia Olafsson soittaa Gouldin hengessä erotellen ja pelkistetysti, joko täynnä energistä riemua tai hiljaisuutta kuunnellen. Teknisesti Olafsson on virheetön ja fraseerauksessaan koherentti, mutta neroutta on se, miten kirkkaasti hän luo kontrasteja, siirtymiä ja yllätyksiä. Täyteläisyyttä levy saa transkriptioista, jotka on ladattu täyteen urkumaisen pitkiä sointeja ja monikerroksisuutta. Niiden tiheätkin tekstuurit Olafsson pystyy pitämään ihmeellisen sointuisina, vailla tasavireisen pianon epämääräistä huminaa, mikä johtunee ensiluokkaisesta sointiaistista, kosketuksesta ja kuuntelemisen taidosta. Busonin versiota koraalipreludista Nun komm der Heiden Heiland en ole ikinä kuullut bassoiltaan niin kirkkaan kantavana ja urkumaisena. Olafssonin oma transkriptio aariasta Widerstehe doch der Sünde kulkee komeasti myöhäisromanttisten pianonerojen jalanjäljissä, ja vaihtelu tummantiheän bassokastikkeen ja kirkkaan kilkutuksen välillä toimii loistavasti.
Levyn ohjelma koostuu kolmestakymmenestä viidestä raidasta, jotka ovat lähes pelkästään yksittäisiä pikkukappaleita. Tämä samoin kuin monia elementtejä yhdistävä tulkinta ovat mahdollisia saada onnistumaan vain, koska Olafsson liikkuu koko musiikin historiassa vapaasti mutta tiedostavasti, eikä edes sorru kikkailuun, vaan ohjautuu alituisesti kohti vilpitöntä, hiljaista melankoliaa. Näiden seikkojen takia uskon, että Vikingur Olafsson on pianisti, joka tulevaisuudessa mainitaan kun muistellaan, millaista pianonsoiton piti olla vuonna 2018. Lisäksi hänen soittonsa sai minut itkemään.
J.S. Bach (transkr. Kempff, Stradal, Busoni, Olofsson, Rahmaninov, Siloti): Kosketinsoitinmusiikkia. - Vikingur Olafsson, piano. (DG, 000289 483 58328)
Kuuntele Uudet levyt 23.10.2018, toimittajana Kare Eskola.
