Hyppää pääsisältöön

Vikingur Olafsson - 2010-luvun pianonero

Huhut suurten levy-yhtiöiden kuolemasta ovat liioiteltuja. Islantilainen pianisti Vikingur Olafsson teki uransa alussa omakustannuslevyjä, mutta neroudella on tapana tulla ilmi, ja Deutsche Grammophon kaappasi hänet talliinsa. Se on hyvä, koska DG:n kautta Olafssonin uusi Bach-levy levittää hyvää ja erittäin ajankohtaista Bach-soittoa laajalle.

Bach / Vikingur Olafsson
Bach / Vikingur Olafsson Uudet levyt

Vikingur Olafsson on stailattu kuulaaksi ja fiksuksi kuin funkistalo, mutta todellisuudessa hänen soittonsa on huomattavan monityylistä ja rikasta, mistä kertoo sekin, että puhtaan Bachin rinnalle hän on mutkattomasti ottanut laajan kattauksen romanttisia transkriptioita. Olafssonin Bachissa kuuluvat joko vuorotellen tai yhtä aikaa Edwin Fischerin tunteellisuus, Rosalyn Tureckin kirkas kontrapunkti, Dinu Lipattin seesteisyys ja tietysti Glenn Gould. Olafssonin musisoinnissa kuulee paljon jälkiä Gouldin kiivaasta keksinnästä, mutta prosessoituna hellempään, vähemmän pakkomielteiseen asuun.

Sovittamatonta Bachia Olafsson soittaa Gouldin hengessä erotellen ja pelkistetysti, joko täynnä energistä riemua tai hiljaisuutta kuunnellen. Teknisesti Olafsson on virheetön ja fraseerauksessaan koherentti, mutta neroutta on se, miten kirkkaasti hän luo kontrasteja, siirtymiä ja yllätyksiä. Täyteläisyyttä levy saa transkriptioista, jotka on ladattu täyteen urkumaisen pitkiä sointeja ja monikerroksisuutta. Niiden tiheätkin tekstuurit Olafsson pystyy pitämään ihmeellisen sointuisina, vailla tasavireisen pianon epämääräistä huminaa, mikä johtunee ensiluokkaisesta sointiaistista, kosketuksesta ja kuuntelemisen taidosta. Busonin versiota koraalipreludista Nun komm der Heiden Heiland en ole ikinä kuullut bassoiltaan niin kirkkaan kantavana ja urkumaisena. Olafssonin oma transkriptio aariasta Widerstehe doch der Sünde kulkee komeasti myöhäisromanttisten pianonerojen jalanjäljissä, ja vaihtelu tummantiheän bassokastikkeen ja kirkkaan kilkutuksen välillä toimii loistavasti.

Levyn ohjelma koostuu kolmestakymmenestä viidestä raidasta, jotka ovat lähes pelkästään yksittäisiä pikkukappaleita. Tämä samoin kuin monia elementtejä yhdistävä tulkinta ovat mahdollisia saada onnistumaan vain, koska Olafsson liikkuu koko musiikin historiassa vapaasti mutta tiedostavasti, eikä edes sorru kikkailuun, vaan ohjautuu alituisesti kohti vilpitöntä, hiljaista melankoliaa. Näiden seikkojen takia uskon, että Vikingur Olafsson on pianisti, joka tulevaisuudessa mainitaan kun muistellaan, millaista pianonsoiton piti olla vuonna 2018. Lisäksi hänen soittonsa sai minut itkemään.

J.S. Bach (transkr. Kempff, Stradal, Busoni, Olofsson, Rahmaninov, Siloti): Kosketinsoitinmusiikkia. - Vikingur Olafsson, piano. (DG, 000289 483 58328)

Kuuntele Uudet levyt 23.10.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Alakotilan takuuraikkautta mandoliinilla

    Levyarvostelu

    Taidemusiikin ja nykykansanmusiikin rajamaa versoo yhä runsaammin mielenkiintoista musiikkia, ja ahkerin puutarhuri siellä on säveltäjä, sovittaja, kosketinsoittaja ja pedagogi Timo Alakotila. Vuonna 2014 hän sävelsi konserton pitkäaikaiselle yhtyekaverilleen, mandoliininsoittaja Petri Hakalalle, ja nyt kun teos on saatu levytettyä, siitä saattaa tulla suomalaisten kamariorkesterien keskuudessa yhtä suosittu kuin Alakotilan Concerto grossosta.

  • Kitaristi Janne Malinen kuljettaa punaista lankaa halki vuosisatojen

    Levyarvostelu

    Uuteen levyyn asti olen pitänyt Janne Malista luovana mutta tolkullisena kitaristina. Nyt hän kuitenkin yhdistää kolme teosta, joilla ei ole mitään yhteistä: Piazzollan kaksoiskonserton kitaralle ja bandoneonille, Weissin luuttukonserton klavikordisäestyksellä sekä niiden välissä Tommi Kärkkäisen konserton sähköisesti käsitellylle silent-kitaralle. Levyn kuunneltuani pidän Janne Malista entistä luovempana mutta edelleen tolkullisena. Rohkeudesta ja ilmaisun pakosta syntyvä punainen lanka tikkaa kokonaisuuden yhteen.

  • Toimiiko kuoro saamelaisuuden tulkkina?

    Levyarvostelu

    Laajan Saamenmaan musiikista ja kulttuurista riittäisi syvää innoitusta myös valtakulttuurin taidemusiikille, etenkin nyt kun kulttuurien kohtaamisesta on siivottu räikeimmät virheet. Pohjoinen huippukuoro Erik Westbergs Vokalensemble on omistanut uuden levynsä saamelaisvaikutteiselle musiikille. Joikun ja kamarikuoroilmaisun yhdistäminen ei ole helppoa, mutta tulos kuulostaa yllättävän luontevalta, innoittuneelta ja saamelaislähtöiseltä.

  • Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri toteuttaa Wiljami Niittykosken vision

    Levyarvostelu

    Kaustisen Salonkylässä asunut, vuonna 1985 kuollut Wiljami Niittykoski oli keskeinen hahmo siinä kehityksessä, jonka tuloksena kaustislainen viulunsoitto on nyt maailmanperintökohde. Salonkylän Sibelius oli kasvanut pelimanniperinteeseen mutta myös alueelle suodattuneeseen taidemusiikkiin, ja sävelsi sielunsa tunnot kappaleiksi, joita Kaustisella yhä soitetaan. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on nyt tehnyt tämän kansanomaisen sävelaarteiston pohjalta levyn, joka toteuttaa Niittykosken genrerajatonta musiikkinäkemystä tyylikkäästi.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua