Hyppää pääsisältöön

Q-teatterin Mount Everestissä kiivetään surun vuorelle – ahdistava trilleri vääntää aivot umpisolmuun

Minna Haapkylän näyttelemä Iina aikoo kiivetä Mount Everestille. Hän istuu lumessa ja tuijottaa kädessään olevaa veistä.
Minna Haapkylän näyttelemä Iina aikoo kiivetä Mount Everestille. Hän istuu lumessa ja tuijottaa kädessään olevaa veistä. Kuva: Pate Pesonius Q-teatteri,Mount Everest

Q-teatterin Mount Everest kertoo pariskunnasta, joka on tuhoutua keskenmenon aiheuttamaan suruun. Minna Haapkylä näyttelee vangitsevasti naista, joka ajautuu masennukseen ja pelottaviin harhoihin.

Mount Everest on piinaava psykologinen trilleri, joka aukeaa hankalasti, ankaran tulkinnan ja keskustelun jälkeen – jos aukeaa.

Kyllä, esitystä tekee mieli pohtia jälkeenpäin, ja pohtiminen on aina ihanaa. Mutta Mount Everestin katsominen on vaativa kokemus! Näytelmän tunneskaala liikkuu harmaasta kohti mustinta mustaa. Surusta kohti sekoamista.

Lavastuksessa ja puvustuksessa sama harmaus toistuu, muutamia rajuja väripilkkuja lukuun ottamatta. Punaiset kengät. Pinkki hame. Veri lattialla.

Kirkkaimmatkaan värit eivät tuo tarinaan valoa. Vasta aivan lopussa, olemattoman hetken verran, ilmassa tuntuu ohut aavistus toivosta.

Kirkkaimmatkaan värit eivät tuo tarinaan valoa.
Minna Haapkylän Iina ja Pyry Nikkilän Sampo halaavat toisiaan vakavina.
Minna Haapkylän ja Pyry Nikkilän Iina ja Sampo menettävät lapsen ja samalla itsensä. Minna Haapkylän Iina ja Pyry Nikkilän Sampo halaavat toisiaan vakavina. Kuva: Pate Pesonius Q-teatteri,Mount Everest

Antti Hietalan ohjaaman ja kirjoittaman näytelmän aiheena on suru, masennus, lamaantuminen. Ja toisaalta: auttaminen, toipuminen, kamppailu.

Tarina kertoo pariskunnasta, jota on kohdannut iso menetys, keskenmeno. Se romahduttaa kaikki odotukset ja unelmat: mikään ei ole kuin ennen. Samalla hajoaa myös käsitys itsestä ja toisesta ja ylipäänsä tulevaisuuden horisontista. Kuka sinä olet, kuka minä olen, kehen voi luottaa, mitä minä haluan, mitä en, kenen kanssa.

Aiheena on suru, masennus, lamaantuminen.

Mount Everest on Hietalan aiemmin Q-teatterille ohjaaman Kevyttä mielihyvää -näytelmän synkempi sukulainen. Sama kliininen estetiikka, sama keskiluokkaisen vauras ihminen keskiössä, sama mysteerin ja kauhun liitto. Sama eksymisen, vierauden tunne: kenen elämää minä elän?

Mutta eroakin on. Mount Everest ei ole lainkaan hauska, toisin kuin Kevyttä mielihyvää. Ainakaan minua ei katsomossa naurata.

Mies ja nainen tuijottavat toisiaan tyhjässä asunnossa. Rooleissa Pyry Nikkilä ja Minna Haapkylä.
Sampo on jo ostanut uuden asunnon, jossa uuden elämän piti vauvan kanssa alkaa. Iina ei halua muuttaa, hän lukittautuu ahdistukseensa. Mies ja nainen tuijottavat toisiaan tyhjässä asunnossa. Rooleissa Pyry Nikkilä ja Minna Haapkylä. Kuva: Pate Pesonius Q-teatteri,Mount Everest

Minna Haapkylän ja Pyry Nikkilän näyttelemä pariskunta, Iina ja Sampo, ei osaa käsitellä eikä jakaa suruaan, heidän välillään on vuortakin suurempi etäisyys.

Haapkylän herkillä kasvoilla elävät ahdistuksen kaikki sävyt.

Vähitellen Iina, vajoaa tuskasta liki psykoosiin saakka. Ehkä.

Sanon ehkä, koska en voi olla varma, mitä näyttämöllä tapahtuu ”oikeasti” ja mikä on vain ahdistuneen mielen luomaa harhaa. Näytelmän henkilöt ovat saman epätietoisuuden vallassa kuin minäkin. Hietala kieputtaa tarinaa taitavasti – ja vaikeasti, katsojaan isosti luottaen – yhä syvemmälle, yhä painajaismaisempiin sfääreihin vajoavan Iinan mieleen.

Minna Haapkylän näyttelemä Iina istuu yksin hämärän huoneen lattialla.
Minna Haapkylän näyttelemä Iina istuu yksin hämärän huoneen lattialla. Kuva: Pate Pesonius Q-teatteri,Mount Everest

Kaikki näyttämöllä oleva tuntuu salaperäisillä merkityksillä ladatulta. Näyttämön autiudessa alan etsiä johtolankoja vaikkapa väreistä: miksi naapurin naisella on vihreä hippipaita? Entä Iinan punaiset kengät ja naapurin psykopaatin punaiset hanskat, mitä ne symboloivat? Entäpä, yhtäkkiä, lämpimän oranssit verhot?

Iina ja Sampo seisovat rinnakkain, mutta he ovat kaukana toisistaan kuin kaksi vierekkäistä asuntoa, joiden ikkunoista he kurkkivat sisään, ymmärtämättä näkemäänsä. Verhot ovat kiinni, sielun silmät sulki.

Verhot ovat kiinni, sielun silmät sulki.

Nainen ei pääse ulos asunnosta, lamaannuksestaan. Mies yrittää saada hänet ulos, houkuttelemalla ja uhkaamalla, kieroilemalla, pelottelemalla.

Mukana häärää naapuritalon asukkaita, eriskummallisesti käyttäytyviä hahmoja. Hetkittäin naapureilla vaikuttaa olevan keskushenkilöiden mielen harhojen ulkopuolinen, oma elämä, mutta kenties he ovat vain mielen heijasteita, alitajunnan piinaavia voimia.

Lotta Kaihua, Paavo Kinnunen ja Pirjo Lonka näyttelevät outoja naapureita. Lolita-asuinen nainen istuu tuolilla, mies valaisee häntä spottivalolla.
Lotta Kaihua näyttelee naapurissa asuvaa Niinaa, kenties jonkinlaista Iinan kaksoisolentoa? Paavo Kinnusen Saltsi on oikeasti pelottava hahmo. Pirjo Longan Katri valvoo ja hoitaa Niinaa. Lotta Kaihua, Paavo Kinnunen ja Pirjo Lonka näyttelevät outoja naapureita. Lolita-asuinen nainen istuu tuolilla, mies valaisee häntä spottivalolla. Kuva: Pate Pesonius Q-teatteri,Mount Everest
Kukaan ei selviä yksin.

Mount Everest on se suru, se mahdoton kipu, jonka yli on päästävä, jotta elämä voisi jatkua.

Kukaan ei selviä yksin, tuntuu Q-teatterin esitys sanovan. On kuolettavan vaarallista edes yrittää.

Bussipysäkillä esityksen jälkeen puhun esityksestä ventovieraan katsojan kanssa. Koko kotimatkan puhun puhelimessa mukana olleen ystäväni kanssa. Seuraavana päivänä jatkamme aiheesta töissä, edelleen kiivaasti.

En edelleenkään ole varma, pidinkö esityksestä tai tajusinko sitä lopulta lainkaan. Mutta vahva se oli.

Q-teatteri: Mount Everest.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Antti Hietala.
Lavastus, valo- ja videosuunnittelu: Jani-Matti Salo ja Mark Niskanen. Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava. Musiikki ja äänisuunnittelu: Kasperi Laine. Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen. Dramaturgi: Jani Volanen. Rooleissa: Minna Haapkylä, Lotta Kaihua, Paavo Kinnunen,
Pirjo Lonka ja Pyry Nikkilä. Kantaesitys 19.9.2018.

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.