Hyppää pääsisältöön

Ulkolinja: Taistelu Valkoisessa talossa

Donald Trump ja Vladimir Putin
Donald Trump tapasi kesällä Helsingin huippukokouksessa Vladimir Putinin. Samaan aikaan USA:ssa Trumpia syytettiin presidentinvaalien aikaisista Venäjä-kytkennöistä. Donald Trump ja Vladimir Putin Kuva: Valery Sharifulin / AOP Yle TV1

TV1 torstaina 1.11.2018 klo 22.00 - 23.55, uusinta sunnuntaina 4.11. klo 22.50
Katsottavissa Areenassa

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkimukset presidentti Donald Trumpin ja hänen lähipiirinsä Venäjä-kytköksistä ovat saaneet presidentin raivoihinsa. Tutkimukset uhkaavat jo Trumpin ja hänen vaikutusvaltaisen sisäpiirinsä asemaa.

Mueller tutkii Venäjän vaikuttamista vuoden 2016 presidentinvaaleissa, Donald Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä sekä sitä, sekaantuiko Trumpin hallinto tutkinnan kulkuun.

Uunituore kaksituntinen amerikkalaisdokumentti taustoittaa ja käy lävitse tapahtumia, jotka voivat ajaa Valkoisen talon ja Yhdysvallat perustuslailliseen kriisiin.

Dokumentin ovat tehneet palkittu tuottaja Michael Kirk ja tutkivien toimittajien tiimi. Samat tekijät ovat toimittaneet Ykkösellä esitetyt Ulkolinja-dokumentit Taistelu Trumpin esikunnassa (Bannon’s War) ja Putinin kosto (Putin’s’ Revenge).

Frontline: Trump´s Showdown. Tuotanto: PBS, Yhdysvallat, 2018.

Keskustele
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.