Rosa Kettumäen ja Sean Ricksin vieraina kaksoiselämää elänyt saarnaaja Patrick Tiainen, radikaalin rehellisyyden puolestapuhuja Tuulia Syvänen ja Venyvä totuus -kirjan kirjoittanut Saara Huhtasaari.
Patrick Tainen on pastori ja saarnaaja, joka tunnetaan Word of Faith Church Finland -seurakunnan perustajana ja entisenä johtajana. Kokkolassa toukokuussa 2014 alkanut uusi seurakunta levisi nopeasti parin vuoden aikana eri puolille Suomea.
Kolme vuotta myöhemmin Tiainen joutui viheltämään pelin poikki. Hän ilmoitti eroavansa seurakunnan johdosta. Syinä olivat uupumus, auto-onnettomuus sekä avioliiton ulkopuolinen suhde miehen kanssa.
Tuulia Syvänen on pohjoismaiden ainoa radikaalin rehelliosyyden kouluttaja.
Radikaali rehellisyys on yhdysvaltalaisen psykologian tohtorin ja psykoterapeutin Brad Blantonin kehittämä liike, joka kannustaa jättämään muiden miellyttämisen ja sanomaan ääneen ne asiat, joiden uskoo saattavan itsensä kielteiseen valoon muiden silmissä.
Saara Huhtasaari on kirjoittanut kirjan Venyvä totuus. Kirja käsittelee pettämistä ja valehtelua eri näkökulmista, niin asiantuntijoiden kuin yksilöidenkin osalta ja antaa vinkkejä siihen, kuinka pettäminen ja valehtelu paljastetaan.
Riina Rinteen ohjaama Perjantai-dokkari “Haista paska, isä” kertoo, miten aikuinen nainen uskaltaa vihdoin puhua suoraan jo kuolleelle isälleen.
Perjantai: Milloin kannattaa valehdella? Suora lähetys Yle TV1 26. lokakuuta klo 21.05 ja katsottavissa myös Yle Areenassa.
Tahdotko katsomaan lähetyksen kuvauksia paikan päälle Tampereen Työväen Teatterin Klubille?Ohjeet live-yleisölle löytyvät täältä.