Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Hullujenhautausmaa pääkuva

1930-luvun teurastamosta löytyi sähkösokkihoidon ratkaisu, ja se on käytössä edelleen

Mies sähkösokkilaitteessa.
Mies sähkösokkilaitteessa. Kuva: Yle / Tomi Paijo, Heidi Grönroos sähköhoito

Sähkösokkihoito kehitettiin jäljittelemään epilepsian kaltaista tajuttomuus- ja kouristuskohtausta. Hoitomuodolla on hurja maine, mutta vaikuttavuutensa ansiosta se on käytössä edelleen.

1930-luvulla uskottiin, että epilepsialla ja skitsofrenialla voisi olla toisiaan poissulkeva vaikutus. Skitsofrenia vähentäisi epilepsiakohtauksia ja epilepsia helpottaisi skitsofrenian oireita.

Unkarilainen psykiatri ja neuropatologi Ladislaus Meduna kehitti ajatuksesta hoitomuodon. Hän alkoi antaa skitsofreniapotilaille ruiskeita, jotka aiheuttivat epilepsian tavoin tajuttomuustilan ja kouristuskohtauksen.

Meduna raportoi, että puolet 110 potilaasta oli hyötynyt niin kutsutusta konvulsioterapiasta. Vaikka menetelmä oli potilaille hyvin epämiellyttävä, se levisi nopeasti.

Sähkösokkihoidon ratkaisu löytyi teurastamosta

Italiassa neuropsykiatrian professori Ugo Cerletti oli tutkinut kouristuskohtausten aiheuttamista koirille sähkön avulla. Sähköiskut, joita annettiin suuhun ja peräaukkoon kiinnitettyjen elektrodien avulla, koituivat kuitenkin monen koe-eläimen kuolemaksi.

Cerletti pohti, voisiko sähköllä korvata psykiatrisille potilaille annetut, vaivalloiset pentetrasoliruiskeet. Esteenä oli vain puuttuva tekniikka: sellainen, joka olisi riittävä kouristuksen aiheuttamiseen, mutta ei tappaisi.

Ratkaiseva vihje tuli Cerlettin kollegalta, joka kertoi, että paikallisessa teurastamossa käytettiin sähkövirtaa sikojen tappamiseen. Cerletti meni paikalle ja totesi, että sähköä annettiin ohimosta ohimoon. Se ei tappanut sikaa, vaan vei siltä tajunnan. Kuolema tuli vasta teurastajan veitsestä.

Sähkövirta piti siis johtaa pään läpi, ei kehon. Sydämen läpi kulkiessaan sähkö oli hengenvaarallinen. Jo seuraavana päivänä menetelmää kokeiltiin ihmiselle. Kohteeksi valikoitui roomalaisella rautatieasemalla harhaillut, sekavasti puhunut mies.

Elektrodit asennettiin miehen ohimoille. Hän sai sähköiskuista tajuttomuuskohtauksen, josta tutkijaryhmän iloksi palasi lopulta tajuihinsa. Kun Cerletti kysyi mieheltä, mitä hänelle oli tapahtunut, tämä arveli nukkuneensa. 11 sähkösokin jälkeen hänen oireensa olivat poistuneet täysin.

Potilaan kannatti toivoa, että hän menettää tajuntansa

Sana uudesta menetelmästä levisi kansainvälisesti. Uusien, lupaavien hoitomuotojen tapaan sähkösokkihoito otettiin nopeasti käyttöön sen ajan moderneissa mielisairaaloissa. Suomeen sähkösokkihoidot saapuivat 1940-luvun alussa.

Sähkökone oli kallis, mutta sen käyttö nopeaa. Saman päivän aikana ehdittiin hoitaa monta potilasta.

Sähkösokkihoidon vaiheet

  • Potilaan ohimot pestään eetterillä ihon rasvan poistamiseksi. Sitten ne kostutetaan keittosuolaliuoksella, jotta sähkövirran johtuminen tehostuu. Myös elektrodit kostutetaan ennen kuin ne kiinnitetään potilaan ohimoille.
  • Lääkäri asettaa sähkösokkikoneen mittarit tarkoituksenmukaisiin sähkö- ja aikamääriin.
  • Potilaan suuhun asetetaan pehmeä kapula, joka suojaa hampaita ja kieltä kouristuksen aikana.
  • Lääkäri painaa katkaisinta, jolloin potilas saa sähköiskun. Sähkön annetaan vaikuttaa n. 0,1-1 sekuntia. Jännite on 80-150 volttia.
  • Jos volttimäärä ja vaikutusaika on valittu oikein, kouristuskohtaus seuraa välittömästi.
  • Hoitoa jatketaan kahdesti viikossa 2-3 viikon ajan tai tarvittaessa pidempään. Hoito voidaan aloittaa uudelleen, jos potilaan tila huononee jälleen.

Lyyli Kinnunen: Mielisairaanhoito (1960)

Tajuttomuustilan vuoksi kokemus käsittelystä oli yleensä pyyhkiytynyt muistista, eikä potilas sen vuoksi välttämättä pelännyt sähköhoitoa. Toisin kävi, jos isku ei ollut riittävä tajunnan menettämiseksi: hoidettavalle jäi kammottava muistikuva kovasta sähköiskusta päässä.

Kuolemantapauksia oli alusta alkaen vähän. Tyypilliset vaivat, tajuttomuuskohtauksen jäykkyysvaiheessa tulleet luunmurtumat, opittiin vähitellen ehkäisemään lihasrelaksanteilla. Potilaita ryhdyttiin nukuttamaan käsittelyn ajaksi, ja elektrodien harkitumpi asettelu vähensi hoidon jälkeisiä muistihäiriöitä.

Sähkösokkihoitoon voitiin lisäksi yhdistää insuliinisokkihoito tehokkaamman yhteisvaikutuksen saamiseksi. Sähkö myös rauhoitti potilaan, joka oli liian levoton insuliinipistoksille, ja toisaalta sähköhoitoa vastustava potilas voitiin vaivuttaa ensin insuliinilla lähes koomaan.

Sähkösokkihoito säilyi, vaikka monet muut hoitomuodot hävisivät

Alussa sähköä annettiin lähinnä skitsofreniapotilaille. Ajan mittaan kuitenkin havaittiin, että parhaat tulokset saatiin vaikean masennustilan ja manian hoidossa.

Psyykenlääkkeiden tulo markkinoille sysäytti monet muut aikalaishoidot. Samaa ei tapahtunut sähkösokkihoidolle, vaikka myös masennusta on hoidettu lääkkeillä 50-luvulta saakka.

Hoitomuodon haittavaikutukset ovat olleet vähäiset ja tulokset kiistattomat. Siihen, miksi tai millä tavalla sähkösokkihoito vaikuttaa, ei ole vieläkään löydetty selkeää vastausta. Silti sitä pidetään yhä tehokkaimpana vaikean masennuksen hoitomuotona.

Lähteet:
Risto Vataja: Sähkösokkihoidon historiaa. Teoksessa Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla. Toim. Eero Elomaa & Ilkka Taipale (1996)
Lyyli Kinnunen: Mielisairaanhoito (1960)

Kommentit