Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Hullujenhautausmaa pääkuva

Insuliinisokkihoidossa potilas tainnutettiin koomaan kymmeniä kertoja

Potilas insuliinishokkihoidossa.
Potilas insuliinishokkihoidossa. Kuva: Yle / Tomi Paijo, Heidi Grönroos Insuliinišokkihoito

Insuliinisokkihoidossa potilas vaivutettiin insuliinipistoksilla syvään koomatilaan noin puoleksi tunniksi. Koomassa käymisten oli todettu helpottavan mielisairauksien oireita. Hoitomuoto vaati kuitenkin paljon aikaa ja suurta tarkkuutta, sillä se aiheutti potilaalle kuolemanvaaran.

Insuliinia oli kokeiltu 1920-luvulla jo muun muassa vieroitushoitoon ja masennukseen. Annosmäärät olivat pieniä, ja niiden vastapainoksi tarjottiin hiilihydraattipitoisia aterioita, jotta verensokeri ei putoaisi liian alas.

Itävaltalaislääkäri Manfred Sakel oli käyttänyt insuliinia vieroitusoireista kärsivien morfinistien rauhoittamiseen. Kerran Sakel antoi vahingossa liikaa insuliinia. Sen seurauksena potilaan verensokeri romahti, ja hän vajosi koomaan. Kun potilas heräsi, Sakel havaitsi hänen henkisen tilansa kohentuneen.

Iso insuliinimäärä aiheutti "sielullisia muutoksia"

Löydöksestään innostunut Sakel päätteli, että hypoglykeemiset koomatilat voisivat auttaa myös skitsofrenian hoitamisessa. Niinpä hän jatkoi kokeitaan wieniläisillä skitsofreniapotilailla. Herätys koomasta tapahtui sokeriannoksella. Sakel oli vaikuttunut "voimakkaista sielullisista muutoksista", joita hän todisti useissa koehenkilöissään.

Sakel julkaisi menetelmänsä tiedemaailmalle vuonna 1935. Insuliinisokkihoidosta innostuttiin välittömästi. Uusi mullistava hoitomuoto levisi nopeasti modernin mielisairaanhoidon maihin, myös Suomeen.

Insuliinisokkihoidon vaiheet

  1. Selvitetään koomaan tarvittava insuliinimäärä lisäämällä annostelua päivittäin. Oikean määrän löytyminen voi kestää viikkoja.
  2. Potilas saatetaan insuliinipistoksilla koomatilaan 4-6 päivänä viikossa. Sieltä hänet herätetään noin puolen tunnin jälkeen nenämahaletkulla annettavalla sokerivedellä. Jos se ei toimi, annetaan suonensisäisesti rypälesokeriliuosta. Vaativimmissa tapauksissa käytetään adrenaliinia.

    Hoitosarjoja jatketaan, kunnes psykoottiset oireet häviävät tai tilassa ei tapahdu enää muutoksia. Jos hoidolla ei nähdä vaikutusta, se lopetetaan 50 koomatilan jälkeen.

  3. Hoitoa jatketaan saatujen tulosten vakiinnuttamiseksi.
  4. Insuliinin antaminen lopetetaan asteittain. Lopetusvaihe kestää noin viikon.

"Insuliinisali on välttämättömyys mielisairaalassa"

Suomessa insuliinisokkihoidot aloitettiin vuonna 1936 Kellokosken sairaalassa. Yksitoista vuotta myöhemmin sitä annettiin jo 18 mielisairaalassa. Pitkäniemen ylilääkäri Ilmari Kalpa kirjoittikin tuolloin: "Yhtä välttämätön kuin leikkaussali on kirurgisessa sairaalassa, on insuliinisali mielisairaalassa."

Hoidosta saadut muutokset olivat vaikuttavia. Välinpitämättömistä ja sulkeutuneista potilaista tuli avoimempia, tulevaisuuteensa luottavaisia ja jopa leikkisiä. Sairauden oireet alkoivat hävitä ja omia harha-ajatuksia pystyttiin arvioimaan kriittisesti.

Lääkkeet syrjäyttivät insuliinisokkihoidon

Insuliinihoidot lopetettiin vähitellen 1960-luvulla. Syitä oli useita. Hoidettavia oli pidettävä silmällä kaiken aikaa, sillä hypoglykeemiset koomat olivat iso riski. Siihen nähden kuolleisuuden pitäminen 1 % tasolla oli sen ajan hoitohenkilökunnalle todellinen saavutus – nykyisin in edellyttäisi tehohoitoyksikön olosuhteita.

Ajan mittaan oli myös huomattu, että insuliinihoidon tulokset eivät olleet järin pysyviä. Parhaiten se tepsi alkuvaiheessa olevaan skitsofreniaan.

Muutoksen merkittävin vauhdittaja silti oli psykoosilääkkeiden ilmestyminen markkinoille. Kuukausia vaativaan insuliinihoitoon verrattuna lääkkeet vaikuttivat nopeasti, niitä voitiin antaa useille potilaille samaan aikaan eivätkä ne aiheuttaneet koomatilan kaltaista vaaraa potilaille.

Insuliinisokkihoidolla ei myöskään ollut samanlaista tieteellistä teoriaa taustatukenaan kuin lääkkeillä. Kliinisen psykiatrian professori W.A. Cramond arvioi vuonna 1987 julkaistussa kirjoituksessaan lääkkeiden suosion tärkeimmäksi tekijäksi kuitenkin sen, että psykoottisista potilaista saatiin niiden avulla tahdottomia ja helppohoitoisia.

Lähteet:
Eero Elomaa: Insuliinisokkihoito. Teoksessa Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla. Toim. Eero Elomaa & Ilkka Taipale (1996)
Encyclopedia Britannica
Lyyli Kinnunen: Mielisairaanhoito (1960)

Kommentit