Lisa Enckell
Yle
Spekulatiivista fiktiota kirjoittava Anne Leinonen ei pelkää yöllä metsässä juoksemista. Hän rakastaa outoja aiheita ja kirjoittaa kummista tapahtumista. Kirjanoitana maailman suurimmassa science fiction tapahtuma Worldconissa esiintynyt Leinonen haluaa omassa arjessaan inspiroida ja tukea aloittelevia kumman-kirjoittajia.
Kuusi kuvaa kirjailija Anne Leinosen elämästä
Kirjailija Anne Leinosen lapsuuden kodissa ei ollut kirjahyllyä. Elämä pientilalla oli yksinkertaisesti niin kiireistä, ettei romaanien lukemiseen ollut aikaa. Sanomalehtiä kyllä luettiin talossa ahkerasti.
– Kirjaston kirjojen myötä pääsin tutustumaan kirjallisuuteen. Lainasin hillittömiä määriä kirjoja Nääringin ala-asteen kirjastosta. Kirjasto-autoon syöksyin aina ensimmäisenä saadakseni parhaat kirjat, muistelee Anne Leinonen. Sittemmin Juvan kunnan kirjasto sai hänestä innokkaan lainaajan.
– Kiertäessäni kirjastossa hyllyjen välejä luin kirjojen selkämyksiä. Etsin kirjoja, missä olisi jotakin outoa. Minulla on aina ollut viehtymys mielikuvitustarinoihin, ehkä myös yliluonnolliseen, ja halusin lukea kirjoja joissa tapahtuu kaikkea outoa, kuvailee Anne Leinonen nuoruutensa lukumieltymyksiä.
Metsä ruokki mielikuvitusta
Metsä ja sen salaperäisyys on aina kiehtonut kirjailijaa. Nuoruudessaan hän harrasti kilpasuunnistusta, mutta kilpailuviettiä suurempi inspiraation lähde olivat juuri metsät.
– Metsässä kaikki on lähellä ja läsnä. Siellä keksin tarinoita. Usein suunnistusharjoituksissa, kun olisi pitänyt keskittyä juoksemiseen ja karttaan, minä keksin tarinoita, kertoo antiikin myytteihin jo nuoruudessaan viehättynyt kirjailija.
Metsä ei ole koskaan myöskään pelottanut häntä. Nuoruudessaan Anne Leinonen rakasti juosta syksyllä pimeässä metsässä.
– Taskulamppu mukaan ja menoks. Kyllähän meillä oli kyläoriginelleja, jotka saattoivat tulla vastaan pimeässä. Joskus juttelin heidän kanssa ihan asiallisesti, toisinaan en, sillä olivathan he kyläoriginelleja, naurahtaa Leinonen muistoille.
Suomalaisten luontosuhdetta Leinonen pitää mielenkiintoisena. Maaseudulla asuville luonnossa liikkuminen on arkipäivää, eikä heille kehity metsään liittyviä pelkoja. Kaupunkilaiset, jotka asuvat kerrostaloissa ihmisten ympäröiminä, saattavat pelätä jopa päivällä puistoissa liikkumista.
– Se on sellaista pelon maantiedettä, kuvailee kirjailijamaisteri, joka luki maantieteitä yliopistossa.
Kirjailijan ura aukeni kirjoittamalla mielikuvitustarinoita yhdessä ystävän kanssa
Päätoimiseksi kirjailijaksi Anne Leinonen päätyi kirjoitettuaan kymmenen kirjaa yhdessä ystävänsä kirjailija Eija Lappalaisen kanssa. Kaikki alkoi kun kirjoittajaparivaljakko vuonna 2000 voitti WSOY:n järjestämän kirjoittajakilpailun. Lokkeja rakastava veli oli uudenlainen nuortenromaani. Se kertoo Tuukasta, joka etsii itseään isonveljen tekemän itsemurhan jälkeen.
– Me oltiin kirjoitettu lapsuudesta lähtien yhdessä tarinoita. Toinen kirjoitti ensin ja sitten toinen jatkoi. Sillä tavoin saimme aikaiseksi aika villejä tarinoita. Jos tarina joutui umpikujaan, niin tapoimme kaikki hahmot ja jatkoimme uudella tarinalla, muistelee Anne Leinonen kirjoittamisen alkutaivalta.
Neljä vuotta nuoremman Eija-ystävän kanssa Anne Leinonen ehti harrastaa kummien tarinoiden kirjoittamista ja kaikenlaista muuta kivaa. Eijan veljellä oli jo 1980-luvun ensimmäisiä tietokoneita, jolla hän pelasi nykypäivän nuorillekin tuttuja pelejä. Niiden kautta avautui Annelle myös tieteisseikkailuiden maailma.
Yhteisöllisyyttä luodaan myös yhdessä kirjoittamalla
Ylioppilaaksi kirjoitettuaan meni vuosi ennen kuin Anne Leinonen päätyi opiskelemaan maantiedettä Helsingin yliopistoon. Maantieteen opiskelut ovat myös antaneet polttoainetta kirjoittamiseen.
– Tieteis- ja fantasiakirjallisuudessa minua on aina kiinnostanut yhteiskunnallisuus. Mitä se kertoo ihmisestä ja yhteisöistä, tulevaisuudesta? Minkälaisia mahdollisia uhkakuvia meillä on ja myös miten ne ratkaistaan, Leinonen perustelee.
Hän perusti verkkolehti Usvan vuonna 2005 sillaksi valtavirtakirjallisuuden ja spekulatiivisen fiktion välille. Pari vuotta myöhemmin Anne Leinonen järjesti ensimmäisen Usva-kirjoittajaleirin kotonaan Ristiinassa. Sen jälkeen Usva-leireille on kokoontunut kesäisin neljän päivän ajaksi toistakymmentä kummallisen kirjallisuuden kirjoittaja. Kokoontumisia on sittemmin ollut myös muina vuodenaikoina.
– Kaipasin keinoa verkostoitua ja keskustella kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta toisten tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta kiinnostuneiden kanssa, kertoo Anneen, joka itse myös kokkaa suurelle joukolle leirien ajan.
Mielikuvitus on hyvin tärkeä elementti kun kirjoitetaan spekulatiivista fiktiota. Entä miten mielikuvitus pysyy vireänä?
– Mielikuvitusta ruokitaan syömällä ja juomalla hyvin. Myös käymällä ulkona vilkastutetaan mielikuvitusta, sekä lukemalla niin hyvää kuin huonoa kirjallisuutta.
– Liikkuessa pimeässä voi pohtia, että mitä jos näkisin samalla tavalla kuin kissa niin mitä sitten tapahtuisi. Tai sitten miettiä entäpä jos olisit noita, mitä sitten tapahtuisi, Leinonen nauraa. Hän rohkaisee kirjoittajia ajattelemaan oudosti ja kummasti.
