Hyppää pääsisältöön

Markku Pölönen kertoo uudessa elokuvassaan naisten osuudesta 1940-luvun jälleenrakennuksessa – yleisön pyynnöstä

Suomen hevonen ja nainen navetan seinustalla.
Suomen hevonen ja nainen navetan seinustalla. Kuva: Solar Films Oma maa,suomenhevonen,Markku Pölönen,Oona Airola

Oma maa -elokuva tekee kunniaa suomalaiselle naiselle, sanoo ohjaaja Markku Pölönen. Hän ihmettelee, miksi sodan jälkeisistä vuosista ei ole juurikaan tehty elokuvia. Oma maa on Pölösen ensimmäinen pitkä elokuva vararikon jälkeen.

Markku Pölönen ei ole ohjannut pitkiä elokuvia liki kymmeneen vuoteen. Nyt Oma maa on valmis, ja Pölönen helpottunut.

– Olin luullut, ettei taide minulle niin merkittävää ole, mutta pitkän kuivan kauden aikana tajusin, miten tärkeää elokuvan tekeminen on.

– Se on kuin estettäisiin puhumasta tai sanottaisiin, että saat maalata vain ruskealla värillä, hän kuvaa aikaansa ilman elokuvien käsikirjoittamista ja ohjaamista.

Tämän kymmenen vuoden aikana Pölönen on mm. kirjoittanut ja ohjannut teatterissa – ja maksanut entisen tuotantoyhtiönsä velkoja. Kun tienestit hupenivat velkojen maksuun ja Pölönen nukkui puolitoista vuotta työhuoneensa lattialla, nin mieleen hiipi pohdintoja, kuinka paljon ihmisyys on kiinni rahasta ja omaisuudesta.

– Köyhyys ei jalosta millään tavalla, sillä nykyaikainen köyhyys on nihkeää, kalseaa ja inhottavaa, se estää ihmistä liikkumasta fyysisesti ja henkisesti, hän kertoo kokemuksestaan.

Pölönen sanoo Radio Suomen haastattelussa, että voi nyt hyvin eikä ole vararikosta kenellekään katkera eikä jaksa olla hirveän vihainen itselleenkään.

Maaseudun naiset keskiössä

Pölönen on uransa aikana ohjannut yhdeksän pitkää elokuvaa, joista moni kertoo miehistä ja maaseudusta. Oma maa sijoittuu jälleen maaseudulle ja Pohjois-Karjalaan, mutta tällä kertaa Pölönen haluaa korostaa naisten näkökulmaa.

Naiset nousevat esiin osin tilaustyönä, yleisön toiveesta. Jo Kuningasjätkän (1998) kuvausten aikaan hän sai pyyntöjä kuvata naisten roolia sodassa ja sotien jälkeen.

– Sain vanhemmalta rouvalta Savonmaalta kirjeen. Hän kertoi, että hän oli sodan aikana ollut mukana 50-henkisessä tukkijätkäporukassa, joka koostui kokonaan naisista.

Kotirintamalla naiset tekivät miesten töitä, ja jälleenrakennuksen aikana naiset osallistuivat Pölösen mukaan kaikkiin töihin. Elokuvassa nuoripari, Anni ja Veikko, saa jatkosodan jälkeen asuttavakseen järven rannalta ns. kylmän tilan, joka pitää yhdessä raivata ja rakentaa.

– Se oli merkittävää aikaa suomalaisen naisen aseman muodostumisessa.

Sotien jälkeiset vuodet eivät näy elokuvissa

Elokuva sijoittuu vuosiin 1945-52. Pölönen ihmettelee, miksi tuo aika ei ole näkynyt suomalaisessa elokuvassa, vaikka läsnä olivat kaikki melodraaman mahdollisuudet: kuoleman läheisyys, suuri intohimo, raskas työ, kohtaamiset ja erot.

Evakkojen hevoskärry ja keltainen linja-auto hiekkatiellä.
Evakot saapuivat hevoskärryllä elokuvassa Oma maa. Evakkojen hevoskärry ja keltainen linja-auto hiekkatiellä. Kuva: Solar Films / Jouko Piipponen Oma maa,evakot,Markku Pölönen

– Sodat ovat kaikkialla samanlaisia, rintamilla on yhtä kauheita tapahtumia. Kotirintamalla sen sijaan historia on huomattavan vivahteikasta

– Minkälainen ihme siinä siinä tehtiin. Seitsemässä vuodessa siirtoväen asutus, kukaan ei kuollut nälkään, yhteiskuntarauha säilyi ja samaan aikaan maksettiin sotakorvaukset. Lapsia syntyi 100 000 vuodessa eli intohimoa oli riittävästi. Sitten pidettiin Suomessa olympialaiset, Armi Kuuselasta tuli Miss Universum, ja Suomi näyttäytyi länsimaana, Pölönen tiivistää.

Rikkiammuttuja miehiä

Oman maan Veikko on haavoittunut jatkosodassa kranaatin sirpaleista. Pölönen alkoi ymmärtää sodassa rikkiammuttujen miesten kohtaloita nähtyään lapsena saunassa arpisia, työikäisiä miehiä.

Arvet muistuttivat itsestään muuallakin kuten Pölösen kertoma tarina Enon Ahvenisen tanssilavalta osoittaa.

– Mies tanssi naisensa kanssa humppaa. Se on kiivas tanssi, jossa on voimakas rotaatio, kunnon jytkettä. Ilo on ylimmillään. Yhtäkkiä nainen alkaa kirkua, nostaa kätensä ylös, ja se käsi on ihan veressä. Mies kääntyy, selkäpuolella valkoinen nailonpaita valuu verta.

– Ihon alla olevat sirpaleet lähtivät liikkeelle, tunkivat ihon läpi ja rikkoivat ihon, Pölönen selventää.

Pölönen kiittää Veikko Vennamon ja virkamiesten osuutta asutustoiminnassa

Talvi- ja jatkosodan seurauksena Suomi luovutti suuria maa-alueita Neuvostoliitolle, ja sadat tuhannet suomalaiset joutuivat jättämään kotinsa. Pölösen mukaan Suomella oli kuitenkin hyvä “herraonni”.

– Paljon parjattu Veikko Vennamo johti asutustoimintaa, hänen takiaan ehkä koko aikakausi on haluttu unohtaa, ohjaaja uumoilee.

Veikko Vennamo toimi Maatalousministeriön asutusasiainosaston päällikkönä ja järjesti yli 400 000 evakolle, rintamamiehelle ja kaatuneiden omaiselle omaa maata eli maatilat tai rakennustontit.

– Siirtokarjalaisia yritettiin asuttaa sellaisiin maisemiin, jotka vastaisivat sellaista, joista he olivat lähteneet. Se oli valtava urakka, jonka unohdettuja sankareita ovat suomalaiset byrokraatit, jotka lohkoivat tilat. Maista maksettiin sovelias korvaus, vaikka jotkut ovat narisseet, että ilmaiseksi piti antaa. Se ei pidä paikkaansa, Pölönen tietää.

Evakot eivät olleet vain uhreja

Elokuvassa näytetään, kuinka luovutetuilta alueilta rajan tälle puolelle siirretyt karjalaiset joutuivat piilottelemaan omaa kieltään ja kulttuuriaan tullakseen hyväksytyiksi. Se ei ollut kuitenkaan ainoa näkökulma, jonka Pölönen halusi elokuvaansa.

– Jopa Pohjanmaalla teki vaikutuksen se, että karjalaiset olivat fiksuja ja kovia tekemään töitä. En halunnut antaa sellaista kuvaa, että evakot olivat pelkkiä uhreja ja marttyyreja. He olivat voimakkaita persoonia, jotka auttoivat toisia ihmisiä. Ei mikään kansa ole lauma, jossa kaikilla on samat ominaisuudet.

Elokuvaohjaaja Markku Pölönen
Markku Pölösen mielestä metsässä olo parantaa ihmistä. Elokuvaohjaaja Markku Pölönen Kuva: Yle / Päivi Nieminen elokuvaohjaajat,Markku Pölönen

Yksin oleminen on miellyttävä olotila

Luonto on Pölöselle tärkeä paikka ja kuvauskohde. Vararikon jälkeen Pölönen etsi lohtua metsästä.

– Tärkeintä on, ettei jää tuleen makaamaan. Yksi hyvä konsti on väsyttää itsensä silloin tällöin. Tein kolmen tunnin kävelyitä metsään, sillä metsä parantaa. Tulee rauhallinen olo, ettei ole mitään hätää.

– Olen erakko enemmän kuin sosiaalinen ihminen. Sosiaalisuutta minussa on tietty määrä, mutta minun pitää päästä absoluuttiseen yksinäisyyteen, mieluummin luontoon ja pitkäksi aikaa. Yksinolo on valinta, yksinäisyys laittaa kärsimään. Yksin oleminen on miellyttävä olotila.

Elokuva on Ylen tulevaa ohjelmistoa. Silti Pölönen on huolissaan, sillä hänen mielestään Yle on unohtanut vanhemmat sukupolvet.

– Yleisradion pitää palvella koko kansaa, ja minun mielestäni tässä Yle epäonnistuu aika pahasti. Ja toinen asia: Tarvitseeko vanhemmalle polvelle tehty ohjelma tai viihde niin kovin tylsää olla, sen voi tehdä hyvinkin.


Kuuntele Markku Pölösen ja Olga Ketosen keskustelu kokonaisuudessaan Areenassa.

Uusimmat sisällöt - Yle Radio Suomi