Tiina Raevaara ja Ville Yli-Knuutila kasvoivat kauhun ystäviksi kirjaston avulla. He poimivat ensimmäiset alan kirjat Keravan ja Paimion kirjastojen "outouksien" hyllystä sen jälkeen, kun kaikki scifi- ja fantasiakirjat oli luettu.
Tiina Raevaara ja Ville Yli-Knuutila pitävät kauhukirjoista, -elokuvista ja -peleistä. Kauhua itsekin kirjoittanut Raevaara on nykyään täyspäiväinen kirjailija, mutta hän toimii myös työelämäprofessorina. Yli-Knuutila on toinen Outo Laakso -podcastin toimittajista.
– Harvaa kirjallisuuden tai kulttuurin genreä luokitellaan sen mukaan, millaista tunnetta sen pitäisi herättää. Siinä kauhu on poikkeuksellinen laji, sanoo Raevaara.
Raevaaran mielestä kauhu kertoo loppujen lopuksi todellisuudesta, nostaa esiin tosia ilmiöitä tai kuvaa niitä vähän eri näkökulmasta.
– Miksi kirjoitan keksityille ihmisille tapahtuvista kauheista asioista, miksi en kerro oikeista tragedioista? Olen miettinyt tätä. Oikeutus liittyy teemoihin, jotka kauhu nostaa esille.
Ne teemat ovat suuria ja syvällisiä: kuolema, seksi, ihmissuhteet. Kauhussa kysytään, mikä on ihminen, mikä riittää ihmisyyteen ja milloin ihmisyys menetetään.
Lapset pitävät kauhutarinoista, joissa on vaarallisia aikuisia
Raevaara ja Yli-Knuutila saavat kauhuun koukuttumisen kuulostamaan luonnolliselta. Lapsia ovat aina kiehtoneet pelko ja kummitusjutut. Raevaaran lapsuudessa lasten käsissä pyöri kiertokirje, joka piti kopioida ja postittaa eteenpäin, tai muuten uhkana oli kuolema.
Lapsia kiehtovat myös sadut ja tarinat vaarallisista aikuisista, jotka vangitsevat lapsia tai tekevät muuta pahaa lapsille. Hannu ja Kerttu -satukirjojen sijaan nykylapset kuluttava samantyyppistä materiaalia, creepypasta-tekstejä, -kuvia ja -videoita verkossa.
Kauhun ystäväkään ei ole kaikkiruokainen
Kauhuviihteessä on mukana yliluonnollista ja väkivaltaa, mutta ei aina. Selittämätön elementti riittää. Pelkoa voi herättää selittämättömän lisäksi vääjäämättömyys, avuttomuus, kehon hallinnan menettäminen, pakokauhu, hulluksi tulemisen ja väkivallan pelko.
Edgar Allan Poen kirjat olivat Yli-Knuutilan nuoruuden suosikkeja, eikä niissä valu veri. Virtuaalilaseja käyttäessään hän vähän aikaa sitten törmäsi tilanteeseen, ettei sietänytkään kolmiulotteista kauhukokemusta vaan keskeytti sen. Joskus kotonakin hän käyttää pause-nappulaa tai laittaa kirjan kannet kiinni, jos ei enää jaksa.
– Stressaantuneena voi tuttukin tuntua liian pelottavalta, sanoo puolestaan Raevaara.
Tutusta hän pitääkin kiinni, sillä kaikkiruokainen hän ei ole. Hän ei siedä kidutuskauhua ja kärsii pellepelosta. Klovni on ihmisen irvikuva, ja yleensä klovnin temppuilun on tarkoitus naurattaa, vaikka joku tulee nolatuksi. Raevaara ei näe asetelmassa mitään hauskaa.
Kauhu pitää hälytysjärjestelmämme kunnossa
Yli-Knuutilan mukaan kauhun kuluttaminen liittyy myös tirkistelynhaluun. Elokuvan The Witch alkuteksteihin ja traileriin on lainattu kriitikko Drew McWeeny’n kirjoittamaa arvostelua. McWeeneyn mukaan elokuvaa katsoessa tuntuu, että katsoja näkee jotain sellaista, mitä ei pitäisi saada nähdä.
– Kuvaus määrittää hyvin kauhugenreä. Siinä pääsee pakokauhuisen ihmisen lähelle, ja pakokauhussa ihminen on aidoimmillaan, Yli-Knuutila väittää.
Raevaarakin sanoo, että kyse on ihmisen perusominaisuudesta. – Vaarallisista asioista pitää olla kiinnostunut, muuten ihminen ei osaa olla varuillaan.
– Kauhukulttuuri siis auttaa pitämään hälytysjärjestelmämme kunnossa, tiivistää Radio Suomen Paula Jokimies.
Kuuntele keskustelu kokonaisuudessaan Areenassa. Juontajina Paula Jokimies ja Markus Turunen.
Lisää ohjelmasta
- Moni omaishoitaja ottaisi mieluummin vastaan isomman rahallisen tuen kuin sankariksi kehumisen
- Löytyykö tosirakkaus tosi-tv:stä? Ensitreffit alttarilla -pari ja Bachelor-finalisti kertovat
- Yksi konkurssi ei lannistanut nuorta yrittäjää eikä kustantamon hylkäys kirjailijaa – näyttämisen halu motivoi kumpaakin
