Hyppää pääsisältöön

Aivotutkija Minna Huotilainen: ADHD on ominaisuus, johon liittyy erityisiä vahvuuksia

Minna Huotilainen
Minna Huotilaisen mukaan ADHD:hen liittyy vahvuuksia, joita tarvitaan nyky-yhteiskunnassa. Minna Huotilainen Jenny+,Minna Huotilainen

Noin viisi prosenttia 6-18-vuotiaista nuorista elää ADHD:n eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön kanssa. Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan niin koulun kuin työelämän kannattaisi kiinnittää huomiota ADHD:n ja ylipäänsä erilaisuuden hyviin puoliin. Se auttaisi myös nyky-yhteiskuntaa, jossa tarvitaan monenlaisia tapoja reagoida eri asioihin.

ADHD:sta ja ADHD-lapsista on keskusteltu viime vuosina paljon, mutta aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan kouluissa tarvitaan edelleen asennemuutosta siinä, mikä määritellään normaaliksi käytökseksi.

– Toisaalta koulu heijastaa yhteiskuntaa. Jos meillä olisi yhteiskunta, jossa ADHD:n kanssa elävä voisi uskoa päätyvänsä mahtaviin rooleihin ja tehtäviin omana erityisenä itsenään, meillä ei olisi tarvetta kasvattaa jokaisesta mahdollisimman samanlaista ja samoilla perustaidoilla varustettua, Huotilainen sanoo.

– Mutta tällaista löytyy työelämässä harvasta paikasta. Joko yrittäjyys tai sitten se, jos olet erittäin haluttua työvoimaa, mahdollistaa tämän erilaisuuden railakkaan "viljelyn" työpaikalla.

Huomio ympäristöön

ADHD-lapsi saattaa joutua kuulemaan kommentteja siitä, miksi hän ei toimi kuten muut. Sellaiset sanat ja lauseet voivat muovata elämää ja oman itsen arvostusta ja "oikeanlaisuutta" aikuisuuteen asti. ADHD:sta puhutaan usein ongelmien kautta, mutta Huotilaisen mukaan kyse on ominaisuudesta, johon liittyy myös erityisiä vahvuuksia.

– Tyypillisimmillään ADHD:hen liittyy hyviä taitoja ihmisten innostamisessa ja vahvaa motivaatiota viedä itselle tärkeitä asioita eteenpäin. Meidän aikuisten pitäisi osata kiinnittää huomiota näihin. Lisäksi lapsi tarvitsee tukea sosiaalisten ja organisointitaitojen oppimisessa – aivan kuten kuka tahansa meistä.

Huotilainen muistuttaa, että ADHD:ssa on kyse lapsen tarkkaavaisuustaitojen ja ympäristön ristiriidasta.

– Olisiko aika miettiä sitä ympäristöä? Elämäntyyli voi ADHD-ihmisellä olla aika erilainen kuin muilla. ADHD-lapsen kanssa kannattaa etsiä yksilöllisiä ratkaisuja. Opettajan kannattaa kuunnella ratkaisuja, joita kotona on löytynyt, ja etsiä itse lisää keinoja koulussa yhdessä lapsen kanssa.

Tyypillisimmillään ADHD:hen liittyy hyviä taitoja ihmisten innostamisessa sekä vahvaa motivaatiota viedä itselle tärkeitä asioita eteenpäin.

Esimerkiksi musiikin kuunteleminen, lelun tai vastaavan hypistely tai keinuva tuoli voivat edistää oppimista ja silloin tällaisia keinoja kannattaisi suosia koulussakin. Aktiivisella lapsella riittävästä liikunnasta huolehtiminen on myös tärkeää. Siihen kannattaa kiinnittää huomiota niin koulussa kuin kotonakin.

– Älä vie ADHD-lasta kouluun autolla vaan kävele tai pyöräile sinne hänen kanssaan. Vie lapsi usein ulos, metsään tai muulle mahdollisimman "vapaalle" alueelle tekemään mitä huvittaa. Harkitse liikunta- tai musiikkiharrastusta. Suosittelen rumpujen soittoa, Huotilainen vinkkaa.

Jenny+:n kolmannen kauden avausjaksossa maanantaina 29.10. kysytään, onko ADHD bugi vai ominaisuus. Jenny Lehtinen kertoo omasta elämästään ADHD:n kanssa, ja brunssivieraina Katariina Souri ja Mansikkka. Jaksossa kuullaan lisää myös Minna Huotilaisen ajatuksia. Jenny+ Yle Areenassa ja TV2:ssa maanantaisin.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Jenny+

Jenny+ Instagram