Hyppää pääsisältöön

Suomen vaarallisin mies kuoli 134 vuotta sitten, mutta hänen vuokseen kärsimme edelleen

Käsikirjoittaja katselee Kalevalaa mutruisin huulin
Kuva: Yle/ Jussi Nahkuri Käsikirjoittaja katselee Kalevalaa mutruisin huulin Kuva: Yleisradio Jussi Nahkuri käsikirjoittajat,Emma Taulo,Kalevala,myytit

Suomalaisella sankarilla ei ole menestystä eikä mieskuntoa, ja siitä voi syyttää Elias Lönnrotia. Käsikirjoittaja Emma Taulo, joka huomasi Kalevalasta kirjoittaessaan, että suomalaisten myyttisten sankareiden tarinoista puuttuu kaikista ratkaiseva kolmas näytös. Voiko se olla syy siihen, että koemme itsemme helposti epäonnistujiksi tänäkin päivänä?

Olipa kerran Suomalainen Mies. Suomalainen Mies oli erittäin taitava työssään, ja hän teki sitä ahkerasti, melkein kellon ympäri, enemmän kuin kukaan naapureista ja todistetusti myös paljon paremmin kuin kukaan heistä.

Ahkeruutensa ansiosta Suomalaisella Miehellä oli vähän omaisuutta, ja vaikka Suomalaisen Miehen kotiseutu oli kovaa ja karua seutua, hän viihtyi siellä hyvin. Hänellä oli myös muutamia hyviä kavereita, joiden kanssa joskus pääsi jopa reissun päälle, kun siltä tuntui. Seikkailuista kerrottiin juttuja pitkään.

Tärkein Suomalaiselta Mieheltä kuitenkin puuttui. Häneltä puuttui Todellinen Rakkaus. Takana oli paljon yritystä löytää sellaista; sarja suuria pettymyksiä ja torjuntoja.

Mutta koska Suomalainen Mies oli sisukas, hän ei luovuttanut. Sopivan Naisen kohdatessaan hän yritti uudelleen. Tämäkään yritys ei lopulta onnistunut.

Ja siihen tarina oikeastaan päättyy. Loppu, happy end.

Kuulostaako tutulta? Todennäköisesti. Kuulostaako väärältä? Niin minustakin.

Vaikka kyse voisi olla seitsenkymmenlukulaisen iskelmän tiivistelmästä tai nollaluvulla tuotetun suomidraaman synopsiksesta, se on tositarina.

Se on alkuperäisen suomalaisen sankaritarinan peruskaava. Ja se on peräisin Kalevalasta.

Suomalainen sankari on vajaa sankari

Elias Lönnrotin kokoama Kalevala on suomalaisuuden ydintarina, kansalliseepokseksi rakennettu ja suomalaisuuden määrittelijäksi kirjoitettu. Se esittelee meille suomalaisuuden arkkityyppien kavalkadin Väinämöisestä Lemminkäiseen ja llmarisesta Kullervoon: tällaisia suomalaiset (miehet) ovat.

Kalevalan tarinat ovat ikiaikaisia myyttejä ja niiden päähenkilöt perusmiesten prototyyppejä. Myytit ja arkkityypit taas ovat materiaalia, joita me kannamme mukanamme takaraivoissamme ja joiden kaavoja usein noudatamme ihan tiedostamattamme.

Siksi on erityisen harmillista, että Lönnrot kirjoitti kaikista henkilöistään epäonnistujia. Kalevalan uroot ovat tietäviä ja taitavia sankareita, jotka kuitenkin lopulta aina epäonnistuvat kaikessa, mitä yrittävät.

Yksinkertaistaen: kieli muokkaa maailmaa. Käyttämämme sanat ja termit määrittävät todellisuuttamme. Kertomamme ja kuulemamme tarinat jäsentävät ja ohjaavat tunteitamme – ja lopulta toimintaamme. (Koneen Säätiön tukema Kertomusten vaarat-projekti avaa hyvin sitä, miksi näin on.)

Kalevalakin on hieno kuvaus siitä, kuinka paljon sanoilla on valtaa. Sen sankarit ovat taitavia sanankäyttäjiä ja tarinankertojia, tietäjiä ja tiedon vaalijoita. Heidän käyttämillään sanoilla on seurauksia. Sama pätee meihin kaikkiin.

Käsikirjoittajan ja kaikkien suomalaisen näkökulmasta Lönnrotin olisikin kannattanut virittää tarinoidensa viimeiset näytökset kuntoon.― Käsikirjoittaja Emma Taulo

Tarinankerronnan peruspalikan, sankarin matkan, kaari syntyy siitä, että sankari tiedostaa ongelmansa, yrittää ratkaista sen ja lopulta onnistuu aikaansaamaan muutoksen.

Kalevalan sankarit sen sijaan eivät onnistu juurikaan ratkaisemaan ongelmiaan. Heissä ei tapahdu muutosta. He eivät saavuta tavoitteitaan, eivätkä elä onnellisina loppuun saakka.

Samaa kehitystä on ollut nähtävissä suomalaisessa kulttuurissa, eikä se ole sattumaa. Ja se tekee meistäkin henkisiä epäonnistujia.

Mitä olisikaan tapahtunut, jos Lönnrot olisi kirjoittanut suomalaisten tarinaan edes yhden onnellisen lopun?

Luuserisankarit – suomalaisen epäonnistumisen kaava -sarja kertoo siitä, kuinka Elias Lönnrot käsikirjoitti suomalaisten tarinat epäonnistujien tarinoiksi. Sarjassa käsikirjoittaja Emma Taulo tutkii, millaisia sankarin mallit kulttuurissamme ovat, ja mitä niistä on meille seurannut.

Keskustele
  • Nelli Ruotsalainen puhuu runoissaan suunsa puhtaaksi patriarkaatista

    Nelli Ruotsalaisen teos kisaa Tanssivasta karhusta.

    Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on suorapuheinen kuvaus sukupuolirooleista ja niistä vapautumisesta. Omaelämäkerrallisissa runoissa henkilökohtaisesta kasvaa poliittista. Täällä en pyydä enää anteeksi on ehdolla tämänvuotisen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri