Hyppää pääsisältöön

Lastenkotilapsia

Yle Podcast.
Yle Podcast. Kuva: Tiina Miinalainen Sekasin,mielenterveys,nuoret,lastenkodit,podcast

Lastenkotilapsia on neliosainen podcast-sarja. Kokemuksensa kertoo neljä kolmekymppistä aikuista, joiden lapsuus on ollut yhtä helvettiä. Sarjassa henkilöt muistelevat kipeää lapsuuttaan, nuoruutta sekä miettivät miten se on vaikuttanut nykyisyyteen.

Normaalisti vanhemmat tarkoittavat turvallista syliä, kun taas toisen "normaali", on tottua pelkäämään omia vanhempiaan. Millaista sellaisessa kodissa oli elää? Käydä koulua? ja miten erilaisiin tilanteisiin sopeuduttiin vai sopeuduttiinko?

Miltä tuntui päästä väkivaltaisesta kodista vastaanotto- ja lastenkotiin? Miten kaverit ja kaverien vanhemmat suhtautuivat? Lastenkotiin joudutaan, tai niin ainakin luullaan. Lapset ovat itse syyllisiä, rikollisia ja epävakaita. Mutta onko asia näin? Saako nuori lastenkodista riittävästi tukea vai heitetäänkö nuori ihminen vain maailmalle, elämän armoille? Mitä olisi voinut tehdä paremmin?

Lapsikin voi romahtaa, mutta sille on syynsä. On hyvä sukeltaa syvemmällä ja ymmärtää, että jokaisella meillä on taustamme.

1. jakso: Oma koti kullan kallis

Millaista pienen ihmisen elämä oli silmittömän väkivallan keskellä? Toiselle vanhemmat tarkoittavat turvallista syliä, kun taas toinen tottuu pelkäämään omia vanhempiaan, väkivallan pelossa.

2. jakso: Kiinnostaako ketään

Miten elämässä nyt menee ja miten lastenkoti ja omat vanhemmat ovat vaikuttaneet nykyisyyteen. Saako nuori lastenkodista riittävästi tukea vai heitetäänkö nuori ihminen vain maailmalle elämän armoille? Mitä olisi voinut tehdä paremmin?

3. jakso: Pelastus vai rangaistus?

Miltä tuntui päästä väkivaltaisesta kodista pois? Miten kaverit ja kaverien vanhemmat suhtautuivat? Miten elämä muuttuu laitoksessa?

4. jakso: Lennä vapauteen

Toiselle vanhemmat tarkoittavat turvallista syliä, kun taas toinen tottuu pelkäämään omia vanhempiaan, väkivallan pelossa. Puuttuuko tilanteeseen kukaan? Miten äärimmilleen lapsen jaksaminen viedään?

Lapsi piirtää käteensä.
Lapsi piirtää käteensä. Kuva: Tiina Miinalainen Sekasin

Sekasin: Lastenkotilapsia

Podcastit ovat osa Ylen Sekasin-kampanjaa, jolla halutaan tukea nuorten hyvinvointia. Lisää aiheesta yle.fi/sekasin

  • Rakel & Kasper

    Erään äidin ja pojan tarina

    Keskiluokkaisen perheen tytär pääsi aikuisena takaisin kiinni elämään ja yhteiskuntaan, mutta tie oli pitkä ja kivinen. Sen jälkeen alkoi pelko oman lapsen syrjäytymisestä. Rakel ja Kasper kertovat tarinansa omista näkökulmistaan.

  • Pohjoisen pojat

    Puoli vuotta valoa, toinen puoli pimeyttä. Selviääkö siitä?

    Inarissa on talvi, ja kinokset alkaa olemaan jo metrin korkuisia. Nuori pojanalku kahlaa hangessa ja luukuttaa täysiä 8 Mile -leffasta tuttua Eminemin Lose Yourself -biisiä vanhalla Motorola-puhelimella.

  • Lastenkotilapsia

    Lapsikin voi romahtaa, mutta sille on syynsä.

    Lastenkotilapsia on neliosainen podcast-sarja. Kokemuksensa kertoo neljä kolmekymppistä aikuista, joiden lapsuus on ollut yhtä helvettiä. Sarjassa henkilöt muistelevat kipeää lapsuuttaan, nuoruutta sekä miettivät miten se on vaikuttanut nykyisyyteen.

  • Nuoruudesta selviytynyt: Viki, 34

    Meillä oli ihan normi perhe. Paperilla ehkä jopa unelmaperhe

    Meillä oli ihan normi perhe. Kai me oltiin myös jollain tavalla outoja. Vanhemmat oli yhdessä vaan lasten takia. Mä en koskaan nähnyt niiden välillä mitään hellyyden osoituksia. En ymmärtänyt, miksi toisten vanhemmat diggas toisistaan.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Sekasin

SEKASIN RADIOSSA

SEKASIN SOMESTA

  • Rakel & Kasper

    Erään äidin ja pojan tarina

    Keskiluokkaisen perheen tytär pääsi aikuisena takaisin kiinni elämään ja yhteiskuntaan, mutta tie oli pitkä ja kivinen. Sen jälkeen alkoi pelko oman lapsen syrjäytymisestä. Rakel ja Kasper kertovat tarinansa omista näkökulmistaan.

  • Nuori selviytyjä: Emppu, 21

    Mun lapsuus oli aika suojattua ala-asteella.

    Mun lapsuus oli aika suojattua ala-asteella. Niin sanotuilta elämän realiteeteilta suojeltiin paljon. Yläasteella alkoi nukkuminen ja kodissa makaaminen kiinnostamaan vähän enemmän. Mun kaksosveli lopetti koulun kasiluokalla.

  • Nuori selviytyjä: Jassu, 24

    Mulla oli normaali perhe ja normaali lapsuus.

    Mulla oli normaali perhe ja normaali lapsuus. Sitten alakoulun ekoilla luokilla mun vanhemmat erosivat. Kävin koulussa, tein kouluasiat ja sitten menin kotiin ja sit tietokoneella, niin se meni.