Hyppää pääsisältöön

Pohjoisen pojat

Pakkasessa kohmettuneet sormet painavat yhä uudelleen ja uudelleen biisin soimaan, kunnes Motorolan akku hyytyy. 8 Mile ja Lose Yourself ovat jättäneet jälkensä tähän poikaan.

Nyt 21-vuotias inarilainen Jani Salmela istuu kavereidensa kanssa rakentamassaan studiossa Papana-baarin kellarissa. Kaiuttimista paukkuu hänen uusi biisinsä, ja hän suunnittelee biisiin musiikkivideota. “BMX-temput olisi siistejä tässä”, miettii Salmela.

Salmela on kirjoittanut rap-tekstejä jo 12-vuotiaasta lähtien. Räppääminen ei ollu kuitenkaan vielä silloin hänen haaveensa. 17-18 vuotiaana hän kuitenkin rohkaistui kokeilemaan freestyle-räppiä, mutta vain muutaman oluen jälkeen.

– Silloin kun aloin freestyle-hommiin, niin se oli täyttä läppää, ei mulla ollu mitään aikomusta sen enempää räppäillä. Se oli vain hauskaa, selvinpäin ei käynyt kyllä mielessäkään.

– Ylitin kuitenkin omat odotukset siitä. Minulla ei ollut hirveä usko siihen että lähtisi läppiä lentämään, mutta niinhän ne alkoivatkin. Muutamien kehujen jälkeen oma fiilis räppäämisestä alkoi kohota.

Tällä hetkellä hän on julkaissut jo muutamia biisejään ja on tekemässä debyyttialbumiaan. Puolet levylle tulevasta materiaalista alkaa olemaan jo kasassa. Levyn on tarkoitus ilmestyä ensi kesään mennessä.

– Katsoo sitten, että miten se lähtee siitä vai leviääkö kaikki heti alkuun. Se on vähän sattumapeliä, mutta on tullut kyllä itseluottamusta nyt niiden hommien osalta, ei tietenkään mitenkään överisti, virnistää Salmela.

Itseluottamuksen ja itsekriittisyyden tasapainon löytäminen onkin ollut haaste Salmelalle. Liiallinen itsekriittisyys estää luovuuden päästämistä valloilleen.

– Mutta jos luottaa liikaa siihen, että setit on helvetin tiukkoja, ja ajattelee että kaikkia kiinnostaa kuulla minun jutut ja niin poispäin, niin sekään ei ole hyvä. Ellei sitten ole jo syntyessään maailman paras räppäri, jos on niin sitten siitä vaan, antaa mennä täysiä.

Ois niin helppo lähtee juomaan, helppo lähtee kuosaan ja turtua vaan paskaan antaa kaikes periks mut ei tää vaihtis vaa natsaa ei oo ko kymppi rahaa, mie panttipullot nappaan ja ostin askin röökii tarraan pullollisen jaffaa elämä on kyl paskaa jos asenne on paska― Jani Salmela

Näin räppää Jani Salmela uusimmassa biisissään “Kylläpä tää tästä”.

– Se kertoo siitä, että kaikki kusee mutta kuitenkin se asenne mikä siinä on, että kaikki hoituu sitten kuitenkin. Semmonen positiivinen asenne, se on ydin siinä hommassa.

Positiivinen asenne ja kiinnostuksen kohteiden eteen työskenteleminen onkin Salmelan mukaan se, mikä on estänyt hänen syrjäytymisen.

– Itsestä tuntuu että se on kaiken A ja O. Veikkaan, että jos minulla ei olisi kiinnostuksen kohteita tai intohimoja, niin kyllä olisi saattanut hommat lähteä lapasesta ja syrjäytyminen olisi ollut mahdollista.

– Jos joitakin kiinnostuksen kohteita löytää ja niiden eteen duunailee, niin kyllä se on paras lääke syrjäytymistä vastaan. Eikä anna liian herkästi hommissa periksi, se tahtoo olla monella niin, että jos joku homma kusee niin heitetään sitten kaikki hommat plärinäksi. Se on väärä asenne ja meininki.

Kannustavien biisien lisäksi Salmela kertoo myös tarinoita räpin kautta.

– Kyllä ne tarinat tulee omista ajatuksista ja vivahteita omasta elämästä, sitä on hankala välttää. Se tuottaa ihan omanlaisen fiiliksen, kun joku räppää omasta elämästä. Sen kyllä huomaa, jos se on vaan jotakin paskaa vai onko siellä omat jutut messissä.

– Ja tietenkin kirjotan siitä, mitä ympärillä näkee. Olen ollut baarissa duunissa ja muutenkin kun olen yöelämässä viihtynyt niin siellä näki paljon ihmisiä ja kuulee juttuja. Ja sitten yhteiskunnan epäkohdat, niitäkin tulee paljon sumplittua.

Inarissa kostea meininki ja reggae soi

Musiikkipiireissä, räppiporukoissa on paljon päihteiden käyttöä, ja myös Jani Salmelan puheessa toistuvat usein sanat “bisse” ja “yöelämä”. Salmela ei koe olevansa kuitenkaan alkoholisti.

– Olen aikalailla reggae-mies, kaltsua otan, mutta muusta kieltäydyn. Kyllähän niitä pyörii piireissä, mutta myös muissakin tietenkin kun vain musiikkipiireissä. Ei se ole mikään hieno asia. Täällä Inarissa kyllä on kuitenkin aika kostea meininki, ja välillä reggae soi.

THL:n tutkimuksen mukaan vuonna 2017 yläkouluikäisistä keskimäärin jopa yli 60% ei käytä alkoholia. Vaikka nuorten alkoholin käyttö on tutkimusten mukaan vähenemässä, on Inarissa yhä kostea meininki myös nuorten keskuudessa.

Salmela itse aloitti alkoholin käytön yläkouluikäisenä. Hän arvelee, että Inarissa alkoholin käyttöä lisää se, että nuorille ei ole paljon järjestettyä tekemistä.

– Se on nuorten mielestä varmaan helppo, mielenkiintoinen ja hauska vaihtoehto, että hommataan muutama sixpack lonkeroa ja kaljaa, ja lähteä sitten heilumaan. Kyllä se, että ei ole mitään järkevää tekemistä johtaa siihen hommaan. Olen nähnyt kylällä, että 13-16 vuotiaat ovat vähän kännivilinän puolella.

– Mutta kyllähän se tietenkin jossakin välissä tulee eteen, ei sitä voi välttääkkään. Melkein kaikki nuoret ympäri Suomea sitä testaa, mutta jos ei tykkää niin ei kannata sitten käyttääkään mitään.

Vuonna 2016 Lapin poliisi suoritti Tullin kanssa Inarissa suuren huumeratsian, jossa 18 inarilaisesta tehtiin rikosilmoitus. Sen lisäksi monet muut saivat käyttörikosmerkinnän, suurin osa heistä oli nuoria. Yksi merkinnän saaneista oli Jani Salmela.

– Sattuuhan sitä nuorena kaikenlaista. En syyllistä tai dissaa ketään, jos tykkää ennemmin polttaa pilveä, kun että lähtisi heittämään suomalaista lääkettä eli kossua nassun täyteen, oksentaa pihalle ja mättää tyyppejä turpaan.

“Kaikkien, paitsi Elan, palkanmaksaja on Kela”

Räppäämisellä on suuri vaikutus Jani Salmelan elämään; sen myötä hän myös vaihtoi alaa.

Peruskoulun jälkeen hän opiskeli kokiksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, ja hän työskentelikin kokkina Papana-baarissa, mutta tänä syksynä hän aloitti media-alan opinnot samaisessa koulussa.

– Silloin peruskoulun jälkeen ei ollut muuta suunnitelmaa, mutta en halunnut pitää välivuotta. Mietin, että kokkaaminen on ihan jees, että jos menisi sinne. Se tuli sitten käytyä ja kaikki meni ihan hyvin, ja kokin hommatki on iha jees, mutta kiinnostus on kuitenkin eri suunnassa.

– Medialinjalla on mahdollisuus oppia musavideoiden tekemistä, siellä saa hyvät kampppeet käyttöön, että kyllä se edistää myös räppihommia.

Salmelan seuraavat kaksi vuotta menevätkin nyt koulun penkillä ja räppihommia tehden. Sen suurempia haaveita tai suunnitelmia ei hänellä kuitenkaan vielä tulevaisuuden suhteen ole.

– Jos sitä pääsisi keikkoja tekemään ja siitä vähän hynää saisi silleen, että pystyisi elämään sillä. Se on kuitenkin aika kaukaa haettua, että onhan se meininki vähän sellaista kuten Are sanoi, että kaikkien paitsi Elan (Elastinen) palkanmaksaja on Kela. Aika herkästi räppihommissa aletaan myös normiduuneihin jos ei halua ihan persaukisena olla.

– Meikä on tyytyväinen vaikka se räppi-ura ei lähtisikään sen enempää nousuun. Haluan vaan saada duunattua settiä, ja saada myös valmiiksi jotakin.


Jon-Erik Näkkäläjärvi




Jon-Erik Näkkäläjärvi
Kuva: Xia Torikka
Sekasin

Jon-Erik

Noin sentin kokoinen hämähäkki köllöttelee auringossa talon seinällä. 19-vuotias Jon-Erik Näkkäläjärvi huikkaa, että “Lemmenjoella kaikki on isompaa” ja nauraa.

Ollaan Lemmenjoella, pienessä saamelaiskylässä Pohjois-Suomessa. Lähimpään kylään, Inariin on noin 50 kilometriä.

Lemmenjoelta kotoisin oleva Jon-Erik Näkkäläjärvi korjailee isovanhempiensa pihalla mönkijää.

Jon-Erik Näkkäläjärvi korjaamassa mönkijää.
Poromies on myös mekaanikko tarvittaessa. Jon-Erik Näkkäläjärvi korjaamassa mönkijää. Kuva: Xia Torikka Sekasin

Vaikka olemme vajaan tunnin päässä lähimmästä kaupasta, emme silti ole keskellä ei-mitään.

– Talvella täällä on porojen ruokintaa ja porometsässä kulkemista, ja nyt kesällä voi vaikka puita tehdä tai kalastaa. Hommaa kyllä löytää. Ja onhan minulla täällä naapureita ja kavereita, nettikin toimii. Jos joskus tuntuu, että meinaan höpertyä, niin minähän voin lähteä käymään Inarissa. En ole täällä Jumalan selän takana, ja mistäpä sen tietää miten päin Jumala on.

Suomessa suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat nuoret pojat. Suurin tekijä syrjäytymiseen liittyy lapsen perheen tilanteeseen. Saamelaisilla on usein vahva perhe- ja sukuyhteys, ja Jon-Erik Näkkäläjärvi sanookin perheensä olevan suurin tuki hänelle.

– Minulla on paljon sukulaisia ja perhe, jotka ovat huolehtineet minusta tähän päivään asti, ja pitäähän minun itsekin tehdä jotain, yrittää elättää itseäni. Minulla ei ole ollut sellaista tunnetta, että maailma pyörisi liian lujaa. Jokaisella on tietenkin joskus vaikeaa, mutta pitää pärjätä. Itse en ole tuntenut olevani syrjäytynyt tai että en pysyisi yhteiskunnan mukana.

Jon-Erik Näkkäläjärvellä on suuri suku. Saamelaiset ovat sen verran pieni kansa, että saamelainen tuntee yleensä muutkin saamelaiset. Siinä apuna on saamelaisten tapa kertoa ketä he ovat. Saamelaiset kertovat jopa viiden sukupolven päähän, keiden lapsia he ovat, keihin he kuuluvat. Esimerkiksi Jon-Erik Näkkäläjärvi tunnetaan saamelaisten kesken Ellan Antin Antin ja Iiskon Jounin Elli-Maaretin Jon-Erikinä.

Näkkäläjärven perhe ja suku yltää myös Norjaan. Hänen isänsä, Ellan Antin Antti, on Norjan Kautokeinosta kotoisin. Jon-Erik Näkkäläjärvi ei kuitenkaan tunne olevansa mitenkään norjalainen tai että hän menisi ulkomaille mennessään isänsä luokse.

– Norja on tietenkin Norja, mutta ei se ole täällä sellainen iso asia, että “wow, minä olen Suomessa, sinä olet Norjassa”. En koe Kautokeinoa edes Norjaksi, se on niin saamelainen paikka. Olen aina kokenut olevani tervetullut sinne mennessäni. He ovat minun sukulaisiani, ja meillä on yhteinen kielemme ja kulttuurimme.

– En puhu norjaa, eikä minulla ei ole norjalaista passia. Vaikka olen asunutkin siellä, en tunne itseäni mitenkään norjalaiseksi. Se voi olla joidenkin mielestä outoa, mutta ne ovat meidän tapoja ja muut näkevät ne vähän erilailla kuin me.


Poroja talven kynnyksellä.




Poroja talven kynnyksellä.
Poroja talven kynnyksellä.
Kuva: Xia Torikka
Sekasin

Poronhoito sitoo kotiin

Jon-Erik Näkkäläjärvi on poromies. Hän suorittaa parhaillaan kaksoistutkintoa, eli lukiota ja poronhoitajan opintoja ja valmistuu ensi keväänä.

Näkkäläjärven perhe on toiminut poronhoidossa siitä asti, kun peuranpyynti muuttui poronhoidoksi.

Jon-Erik Näkkäläjärvi on pienestä pojasta asti ollut mukana porotöissä. Hänen lapsuuden parhaat muistot ovatkin vasanmerkityksistä. Vasanmerkityksissä poronvasat merkitään omistajalleen.

– Meidän kesäpaikasta Peltotunturista on hyviä muistoja. Vasat olivat niin kauniita katsella, ja muistan kun lähdimme ojalle uimaan. Siellä pääsi myös leikkimään kavereiden kanssa ja olemaan metsässä.
– Enhän minä pienenä niin paljoa poroista ymmärtänyt, ja vieläkin on paljon opittavaa, mutta paljon on jo opittukin.

Poronhoitoon liittyvät tiedot ja taidot opitaan tavallisesti kotoa. Porotalouskoulutus on lähinnä niiden vahvistamiseksi sekä tutkinnon saamiseksi. Poroista ja poronhoidosta puhuessa Näkkäläjärvi mainitsee usein tärkeän henkilön: isoisänsä.

– Häneltä olen oppinut suurimman osan, mitä poronhoidosta tiedän.

Yhdessä porohommia tekemällä ja poroista puhumalla ollaan siirretty perinteistä tietoa ja taitoa sukupolvesta toisella.

Perinteinen saamelainen poronhoito on kuitenkin muuttunut vuosien mukaan, ja Näkkäläjärvi pelkääkin, että perinteiset tiedot ja taidot unohtuvat sukupolvien mukana.

– Kaikki yrittävät siirtää osaamisensa seuraavalle sukupolvelle, mutta luulen että perinteinen osaaminen ja suullinen tieto on hiljalleen häviämässä. Se on hyvin valitettavaa, mutta maailma muuttuu. Yritämme vain pysyä muun maailman mukana, ja sovittaa niitä meidän perinteitämme uusiin tapoihin.

– En kuitenkaan myönny siihen, etteikö porotalous olisi nykyään yhtään perinteistä. Poronhoito on ollut ennenkin elämäntapa ja keino millä pärjätä, ja niin se on tänäkin päivänä, joten en tiedä onko se loppujen lopuksi sen erilaisempaa. Tietenkin käytännön asiat ovat erilaisia, mutta periaate on kuitenkin sama.

Poronhoitoa uhkaavat nykyään muun muassa lisääntyvä muu maankäyttö, laidunmaiden kuluminen ja ilmastonmuutos. Poronhoito itsessään on jatkuvan uhan alla, ja se ei ole edes ala, jolla pääsisi rikastumaan.

Porot myös sitovat poronhoitajan, eikä esimerkiksi vaihtovuosi ulkomailla ole kovin mahdollista. Poronhoitaja tekee monia isoja päätöksiä elämässään porojen pohjalta.

Siitä huolimatta Näkkäläjärvi on päättänyt jatkaa poronhoitoa myös tulevaisuudessa.

– Saa nähä miten elämässä käy, mutta poronhoito sitoo minua tänne koti-alueelleni ja sukuuni. Se on sitä, kuka minä olen ja toivon, että se tulee myös tulevaisuudessa olemaan.

– Kyllähän se tavallaan rajoittaa elämää, mutta esimerkiksi länsimaailmassa ihmiset muuttavat jatkuvasti töiden perässä. Minun ei tarvitse muuttaa paikasta toiseen, enkä edes voikaan.

Jalkapalloa ja saamelaispolitiikkaa

Poronhoidon lisäksi Näkkäläjärveä kiinnostaa saamelaispolitiikka. Hän pohdiskelee mahdollisuutta alkaa ehdokkaaksi saamelaiskäräjien vaaleihin. Näkkäläjärvi on toiminut jo saamelaiskäräjien nuorisolautakunnan asiantuntija-jäsenenä ja toimii parhaillaan Suomen Saamelaisnuoret -järjestön neuvonantajana.

– On mukavaa seurata vierestä sitä, ja yrittää vaikuttaa oman alueeni asioihin.

Yksi Näkkäläjärven suurimmista kiinnostuksen kohteista on jalkapallo. MM-kisoissa hän kannatti Englantia, ja hänen lempi-joukkueensa on Manchester City.

Hän itse potkiikin palloa vapaa-ajallaan, mutta suurta pallolegendaa missään isossa liigassa ei hänestä kuitenkaan tule.

– Ei näillä puupökkelöjaloilla sinne pääse, ja jos pääsisikin niin minä olisin jo siellä. Eikä siellä kuitenkaan olisi yhtä mukavaa, kuin täällä nyt.

– Olen tyytyväinen, kun pääsen Peltotunturin pounikkojen päällä potkimaan palloa, ja seuramaan jalkapallokisoja.

Jon-Erik Näkkäläjärven tulevaisuus on täällä pohjoisessa, missä hänen sukunsa ja poronsa ovat.

– Tulevaisuus on tietenkin yhtä kirkas kuin Preerian aurinko. Ei ole hyvä sanoa “ei” etukäteen, jottei paha korva kuule. Joitakin asioita olisi hyvä suunnitella etukäteen mutta joissakin asioissa pitää vaan mennä ja katsoa miten käy.


Pedar Järvensivu




Pedar Järvensivu
Kuva: Xia Torikka
Sekasin

Pedar

Utsjokelainen perheenisä soutaa jokiveneellä Tenolla kahden pienen pojan kanssa. Pojat uistattavat, ja pian heidän molempien onkeen nappaa iso tintti, eli pienempi lohi. Pojat kinastelevat siitä, kumpi joutuu löysäämään siimaa, etteivät siimat mene sekaisin. Kumpikin haluaisi kiivaasti saada oman tinttinsä.

Loppujen lopuksi siimat menevät sekaisin ja nuoremman pojan, Pedarin, siima katkeaa. Isoveli saa tintin nostettua veneeseen. Silloin Pedaria suututtaa.

Nyt 18-vuotias Pedar Järvensivu naureskelee muistellessa sitä tapahtumaa. Tapahtuma ei ole lannistanut hänen intoaan pyytää Tenon lohta.

Teno on yksi Suomen merkittävimmistä lohijoista, ja se on ollut elinehto Tenorannan saamelaisille vuosisatoja. Tenon saamelaisilla on omat pyyntitapansa ja pyyntiin liittyviä perinteitä, joita ei kuitenkaan moni paikallinen nuori enää osaa.

Pedar Järvensivun mukaan kaikki nuoret kalastajat Utsjoella on käsin laskettavissa. Hänelle itselleen perinteinen lohenpyynti on äärettömän tärkeää.

– Kesäisin en muuta teekään, kun kalastan. Lohenpyynti on mielenkiintoista, ja on mukavaa oppia aina enemmän.

Tenon sopimus uhkaa kalastusperinteitä - “Minä en luovuta ikinä”

Saamelaiset kalastavat Tenolla perinteisin tavoin kulkuttamalla eli ajoverkolla pyytämällä sekä patoamalla. Padotessa lohet ohjataan vedenalaisella esteellä verkon suuntaan. Verkkoa ei vedetä koko joen yli.

Järvensivun perhe ei ole padonnut moneen vuoteen, sillä patojen rakentaminen on erittäin raskasta työtä. He ovat kuitenkin kulkuttaneet tänä kesänä.

Uusien kalastussäädösten, eli Tenon sopimuksen myötä saamelaisten perinteistä pyyntiä on rajoitettu niin, että esimerkiksi koko vuonna saa kulkuttaa vain yhteensä neljä vuorokautta. Tenon sopimus on myös muilla tavoin tiukentanut kalastusta, ja Tenon alueen saamelaiset pelkäävätkin heidän kalastuksen puolesta.

Pedar Järvensivun mielestä tämä sopimus on monella tavalla huono. Se ei ole kuitenkaan lannistanut nuorta kalastajaa.

– Joidenkin innon se on tuhonnut, pahimmat tapaukset ovat luovuttaneet, suuttuneet ja lopettaneet lohen pyynnin. Mutta minä en luovuta ikinä, eikä niitä säädöksiä tarvitse aina noudattaa.


Pedar Järvensivu veneessä.




Pedar Järvensivua ei huono sää haittaa.
Pedar Järvensivu veneessä.
Kuva: Xia Torikka
Sekasin

Pedar Järvensivu soudattaa työkseen myös turisteja Tenolla lohenpyynnissä.

Järvensivun mukaan se, että tänä kesänä ei ole ollut niin paljon lohituristeja on yksi esimerkki siitä, että sopimus on huono. Se vaikuttaa suoraan siihen, kuinka hyvin paikalliset matkailuyrittäjät pärjäävät.

– Ulkopaikkakuntalaisiakaan ei ole kovin paljoa kalastamassa. Kukaan täällä ei ole tyytyväinen tähän sopimukseen.

Etelään mennään korkeintaan koulun vuoksi

Pedar Järvensivun elämässä tällä hetkeillä keskeisintä on kalastuksen lisäksi lukio. Järvensivu kirjoittaa ylioppilaaksi keväällä.

Järvensivu on päässyt käymään lukioita Utsjoella, mutta jatko-opintoja varten hän joutuu lähtemään pois.

– Olen ajatellut joitakin ammattitutkintoja, en ole vielä varma minkä ammatin, mutta joku käytännön ammatti. En kuitenkaan aio muuttaa pysyvästi pois, etelään voi muuttaa vähäksi aikaa korkeintaan koulun vuoksi.

Koulun jälkeen tie vie siis takaisin kotiin, Utsjoelle. Järvensivu haluaa jatkaa lohenpyyntiä, ja toivoo voivansa siirtää perinteisen kalastuksen myös mahdollisesti tuleville polville. Sen enempää hän ei halua tulevaisuudesta sanoa.

– Olen päättänyt, että en etukäteen mieti ja suunnittele kovin paljoa. Kyllä se selviää sitten.


Niki Rasmus pitelee mikrofonia.




Niki Rasmus pitelee mikrofonia.
Kuva: Xia Torikka
Sekasin

Niki Rasmus

Marraskuu 2017. 22-vuotias Niki Rasmus hakee päivän postin, kuten tavallisesti, mutta tällä kertaa postilaatikossa on erikoisen näköinen kirjekuori. Kirje on tullut presidentin kansliasta, ja se on kutsu juhlimaan Suomen itsenäisyyspäivää presidenttiparin vieraana.

Viime vuoden juhliin kutsuttiin ansioituneita nuoria osaajia jokaisesta maakunnasta.

– Kyllä se tuntui ihan uskomattomalta, en ollut odottanut sellaista ollenkaan. Joillakin ihmisillä tuntuu olevan haaveena päästä Linnan juhliin, mutta minä en ole koskaan edes katsonut telkkarista niitä, kertoo Rasmus.

Niki Rasmus on jo vuosia ollut aktiivinen media- sekä myös musiikkihommissa. Hän on myös toiminut paljon lasten ja nuorten kanssa pitämällä heille elokuva- ja musiikkiaiheisia työpajoja.

Tämä ahkeruus palkittiin kutsulla.

– Olen aina ajatellut, että olen tavallinen nuori Suomessa, että antaa niitten isojen herrojen siellä juhlia. He ovat sen ansainneet. En ajatellut, että minulle olisi sijaa siellä.

Lapsuus “keskellä ei mitään” on ihan yhtä hyvä, kuin muuallakin

Niki Rasmus on kotoisin pikkuruisesta, noin 10 ihmisen kylästä Dálvádaksesta. Sieltä on noin 50 km matkaa isompiin kyliin Karigasniemelle sekä Utsjoelle, joten etelän ihmisen silmin paikka on keskellä ei mitään.

Mutta ei Rasmuksella lapsena tylsää ollut. Päinvastoin. Leikkipuistona toimivat Tenon ranta ja läheiset vaarat. Lisäviihdykettä toivat sukulaisten tarinat milloin mistäkin.

– Se oli minun paratiisi. Sen lisäksi siinä on lähellä muita pieniä kyliä kuten Nuvvus, ja ihmisethän kulkivat siellä toistensa luona kylässä.

Ala-asteen Rasmus kävi Karigasniemellä, jonne he kulkivat veljensä kanssa taksilla. Myöhemmin koko perhe muutti Karigasniemelle muutamaksi vuodeksi. Peruskoulun jälkeen Niki Rasmus lähti lukioon Utsjoelle.

Utsjoki ja Karigasniemi eivät myöskään ole kovin suuria kyliä, mutta siellä oli enemmän muita lapsia.

– Me oltiin paljon ulkona, ja Utsjoelle järjestettiin myös vapaaehtoispalokunnan toimintaa ja seurakunnan nuorten-iltoja. Mutta sitten aloin touhuamaan enemmän musiikin parissa, ihan vahingossa.

“Minähän en kirjoita mitään”

Monet artistit ja elokuvankuvantekijät kertovat monesti intohimonsa heränneen jonkun tietyn leffan tai biisin myötä. Niki Rasmuksen innostus leffojen ja musiikin tekemiseen ei tapahtunut yhtä romanttisesti.

– Ei siihen ole mitään erikoisempaa syytä, se vain tapahtui. Kun nuori haluaa kokeilla kaikkea, niin silloin huomaa että mistä tykkää.

– Lukiossa annettiin tehtäväksi kirjoittaa essee tai tehdä filmi. No, koska siellä oli kamera käytettävissä niin ajattelin, että minähän en kirjoita mitään! Sitten kun tehtiin ensimmäinen lyhytelokuva, niin se oli vaan meidän kaveriporukan tyhmiä ideoita.

Siitä lähtien sama porukka alkoi kuvaamaan kaikkea. Rasmuksen mukaan tärkeintä oli se, että heillä oli jotakin yhteistä tekemistä, mistä he kaikki nauttivat.

– Nytkin elokuvia tehdessä minulle ei lopputulos ole vieläkään tärkeä. Jos minulla on hauskaa sitä tehdessä, niin se varmasti näkyy myös - ja ainakin jotkut saattavat tykätäkin.

Lukion ja armeijan jälkeen Niki Rasmus muutti Inariin opiskelemaan media-alaa Saamelaisalueen koulutuskeskukseen.

– Hain myös Rovaniemelle opiskelemaan atk-alaa, mutta ei pelkät tietokoneet loppujen lopuksi kovin paljoa kiinnostaneet. Tietokoneiden käyttöön voi etsiä neuvoja internetistä, mutta elokuva-alaa pitää vähän opiskella ja kokeilla käytännössä.

Media-linjalla opitaan monipuolisesti elokuva-alan töitä. Rasmus itse ohjaa ja käsikirjoittaa mutta hänen intohimonaan on myös äänimaailman luominen, kuvaaminen, editoiminen ja animoiminen.

– Huono puoli siinä onkin se, että sitten osaa vähän kaikesta mutta ei kaikkea vähästä. En osaa päättää, mikä niistä olisi minun juttuni - mutta se on kuitenkin loppujen lopuksi yksi hailee, kunhan vain saan tehdä mukavalla porukalla. Ei minua kiinnosta, millä tittelillä minun nimi on lopputeksteissä. Mutta jos olisi radikaali tilanne ja olisi pakko valita vain yksi elokuva-alan työ, niin se liittyisi äänimaailmaan.

Niki Rasmus katsoo kohti valoa.
Niki Rasmus katsoo kohti valoa. Kuva: Xia Torikka Sekasin

Innostus musiikkiin löytyi vahingossa

Kuten innostus elokuviin, myös musiikki vei Rasmuksen mukanaan. Tämäkin tapahtui tavallaan vahingossa, huvin vuoksi kokeilemalla.

– En ole aiemmin kokenut olevani mitenkään musikaalinen, tylsistyin ala-asteen musiikkitunneilla. Tytöt lauloivat, ja he aina valitsivat tylsiä balladeja, ja minä soitin rumpuja. Ylemmän luokan oppilaat soittivat rockia, ja mietin, että mitä hittoa minä täällä vain soittelen balladeja. Siinä meni kyllä mielenkiinto.

Rasmus etsiskeli internetistä kuvankäsittelyohjelmia, ja latasi kaikki ohjelmat, missä luki ”image”. Hän löysi Image Linen FL Studio -ohjelman, jonka hän myös latasi luullessaan sitä kuvankäsittelyohjelmaksi.

– Avasin sitten sen ohjelman ja mietin että mikä ihme tämä, kunnes sitten tutkiskeltuani huomasin että tällähän tehdään musiikkia. Se oli vähän sellaista seikkailua, aina koulun jälkeen tietokoneelle kokeilemaan että mitä tapahtuu jos painaakin jotakin toista näppäintä. Ei kukaan minua opettanut, opettelin itsekseni.

– Ei siltikään vielä silloin tullut sellaista tunnetta että nyt alan tekemään musiikkia, se oli ajankuluksi. Semmoista kokeilua, katsoa että räjähtääkö se ohjelma.

Tämän lisäksi Rasmus opetteli myös pianonsoittoa. Senkin hän teki aluksi yksin, kokeilemalla. Musiikinteoriasta hänelle ei ollut hajuakaan, mutta korvakuulolta soittaminen toimi vallan mainiosti sekin. Pianotunneille mennessään hän huomasi, että oli itse älynnyt esimerkiksi sävelasteikon.

Loppujen lopuksi hän oppi myös säveltämään, ja hän tekee nykyään musiikkia saamelaisartisteille kuten räppäri Amocille.

– Ei minulla ollut mitään tavoitteita, sekin vaan tapahtui, hymähtää Rasmus.

Työpajoja nuorille, ei päihteitä

Vaikka Niki Rasmus on päässyt ammattilaispiireihin musiikki- ja elokuva-alalla, niin silti Rasmus ei yhä edelleenkään ajattele, että saisi tulevaisuudessa elantonsa vain niistä. Sillä hänen suurin intohimonsa on opettaa.

– Eikä siinä ole kyse pelkästään opettamisesta, tykkään tehdä töitä lasten ja nuorten kanssa, ja nähdä heidän kauttaan sitten niitä valmiita elokuvia. Se olisi ollut sellaista, mitä itsekin olisin kaivannut omaan lapsuuteen.

– En tiedä onko minun tiedoista ja taidoista mitään hyötyä loppujen lopuksi, mutta ykkösjuttu on se, että heillä on hauskaa ja että he itse innostuisivat tekemään elokuvia ja musiikkia.

Niki Rasmuksen tarina kertoo sen, että pitää rohkeasti kokeilla kaikkea uutta. Ennakko-odotukset ja tavoitteet voi unohtaa, tärkeintä on se, että itsellä on kivaa.

– Minusta on outoa, kun ihmiset ajattelevat että hauskuus on sama asia kun baari. Itse en ole koskaan löytänyt iloa baarista tai alkoholista, vaan esimerkiksi elokuvista. Asioista, jotka auttaa minua olemaan oma itseni.