Näkökulma: Kirjailijaliitto on elitismin linnake?

Maailma muuttuu, mutta Kirjailijaliiton jäsenkriteerit pysyvät tiukkoina. Ainakin jos kysytään niiltä kirjailijoilta, jotka eivät täytä jäsenyyden ehtoja. Liittoa syytetään säännöllisesti liiasta elitismistä.

Suomen Kirjailijaliitto joutuu säännöllisesti kohun keskelle, koska ei ole myöntänyt jäsenyyttä jollekin tunnetulle kirjailijalle. Katariina Sourille näin kävi vuosikymmen sitten.

Juoppohullun päiväkirja -sarjasta tunnettu ja äärimmäisen suosittu Juha Vuorinen on toinen tunnettu liitolta pakit saanut kirjailija. Sittemmin Souri on päässyt liiton jäseneksi ja Juha Vuorinen on ilmoittanut, ettei taida enää toista kertaa hakea.

Uusin kohu syntyi kun kirjailija ja bloggari Henriikka Rönkkönen ihmetteli sosiaalisessa mediassa, miksei häntä hyväksytty jäseneksi. Hänen sinkkuelämää käsittelevät kirjansa Mielikuvituspoikaystävä ja Bikinirajatapaus ovat saavuttaneet yleisönsä, ja hän olisi tarvinnut apua kirjoihinsa liittyvissä sopimuksisssa. Siis sellaista apua, jollaista ammattiliiton kuuluisikin antaa. Helsingin Sanomat julkaisi aiheesta jutun, ja kohu oli valmis.

Onko Kirjailijaliitto siis elitismin linnake, jonka johtokunta pitää huonoina pitämänsä kirjailijat liitosta ulkona?

Liiton ei tule hyväksyä kaikkia hakijoita jäsenikseen, vaan kiinnittää huomiota jäsenistönsä ammatilliseen pätevyyteen.

Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen puolustaa liiton oikeutta valita jäsenensä. Hänen mielestään liiton ei tule hyväksyä kaikkia hakijoita jäsenikseen, vaan kiinnittää huomiota jäsenistönsä ammatilliseen pätevyyteen, suomalaisen kirjallisuuden laatuun ja ylipäätään puolustaa kaunokirjallisuuden paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kähkösen ja liiton kanta on helppo ymmärtää siksi, että tämän päivän Suomessa kirjailijoita on hyvin moneksi. Kirjojen julkaiseminen on nykyään helppoa omakustanteiden ja tarvepainatuksen halventumisen myötä. Nykyään useampi ihminen kirjoittaa työkseen tai huvikseen kuin koskaan aiemmin historiassa. Myös kirjoja julkaistaan enemmän kuin koskaan, vaikka kustantajat kärvistelevät heikon myynnin kanssa.

Kirjailijaliitto selvästi haluaa ottaa kantaa siihen, missä menee ammattikirjailijan ja minkä tahansa kirjoittajan raja.

Toisaalta Kirjailijaliiton toiminta näyttää konservatiiviselta ja elitistiseltä siksi, että se tuntuu taistelevan suurta aaltoa vastaan. Inklusiivisuudesta on tullut päivän sana.

Jäsenten valitseminen makuasioiden tai tyyliseikkojen perusteella tuntuu vähän hassulta nykyisellä kirjallisella kentällä, jolla kuuluu hyvin erilaisia kirjallisia ääniä. Kirjailijaliiton ilmoitus, jossa he “jäävät odottamaan tuotannon täydentymistä” tuntuu varmasti monen ammattikirjailijan mielestä vähättelevältä.

Hassan Blasim ei pääsisi Kirjailijaliiton jäseneksi, koska kirjoittaa arabiaksi. Sama kohtalo on kaikilla Suomen saamelaisilla kirjailijoilla.

Sen sijaan on vaikeampi ymmärtää, miksi Kirjailijaliitto on suljettu muilta kuin suomeksi kirjoittavilta. Esimerkiksi tamperelainen Hassan Blasim ei pääsisi Kirjailijaliiton jäseneksi, koska kirjoittaa arabiaksi. Sama kohtalo on kaikilla Suomen saamelaisilla kirjailijoilla.

Suomen Kirjailijaliitto poikkeaa kielivaatimuksessaan muista pohjoismaisista kirjailijajärjestöistä. Vain Suomessa liiton jäsenyys edellyttää oikeaa kieltä. Meillä valtakielen asema koetaan ilmeisesti niin huonoksi, että sen merkitystä pitää korostaa muiden kielten sulkemisella ulos.

Sirpa Kähkönen sanoi Kulttuuriykkösen haastattelussa, että liiton kielipolitiikka tulee muuttumaan hitaasti, koska Kirjailijaliiton jäsenkunta on konservatiivista. Tämän takia Kirjailijaliitto tulee olemaan vielä pitkään konservatiivinen linnake vapaamielisella ja inklusiivisuutta korostavalla kulttuurikentällä.

Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen puolustaa liittonsa toimintaa Kulttuuriykkösessä: