Hyppää pääsisältöön

Rikostutkinta keskisuomalaisen demarivaikuttajan satojen tuhansien eurojen rakennuttamispalkkioista

Kuvituskuva kiinteistöosakeyhtiö Säynätsalo Iltatuulen rakennuksista, edustalla vanhaa väkeä.
Kuvituskuva kiinteistöosakeyhtiö Säynätsalo Iltatuulen rakennuksista, edustalla vanhaa väkeä. Kuva: Camilla Arjasmaa / Yle MOT

Poliisi tutkii onko Jyväskylän kaupunginhallituksen varajäsen syyllistynyt veropetokseen ja kavallukseen. ARAn tarkastus valtion korkotukilainojen käytöstä toi esiin väärinkäytöksiä, joiden perusteella verottaja teki työväenyhdistyksen entisestä puheenjohtajasta tutkintapyynnön poliisille. Epäilty itse kokee olevansa salaliiton uhri.

”Säynätsalo on demariparatiisi” otsikoi Jyväskylässä ilmestyvä Keskisuomalainen juttunsa vanhasta tehdasyhteisöstä vuonna 2010. Tuohon aikaan paratiisisaaren demareita eli Säynätsalon työväenyhdistystä johti entinen kunnanjohtaja Pentti Tossavainen.

Säynätsalon työväenyhdistys omisti tontin aivan vastapäätä Tossavaisen entistä työpaikkaa, Alvar Aallon piirtämää vanhaa kunnantaloa. Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Tossavainen itse omisti Toschi -nimisen kiinteistöalan yrityksen.

Kun työväenyhdistys sitten päätti rakentaa vuokra-asuntoja säynätsalolaisille senioreille, tarvittiin rakennuttajakonsultti. Sopivaa miestä ei tarvinnut etsiä kaukaa.

Ensimmäiset konsulttipalkkiot Tossavaisen firmalle maksettiin jo vuonna 2011.

Jyväskylän Säynätsalo Parviaisentie 1:n senioritalo
Jyväskylän Säynätsalossa Parviaisentie 1:n senioritalon rakennuskustannusten ylittyminen johti ARAn tarkastukseen. Demariyhdistyksen kautta kierrätettiin valtion lainarahoja yhdistyksen puheenjohtajalle. Jyväskylän Säynätsalo Parviaisentie 1:n senioritalo Kuva: Yle MOT,Jyväskylä,Säynätsalo

Nykyään Tossavainen ei enää johda Säynätsalon työväenyhdistystä, mutta hän on edelleen sosialidemokraattien varavaltuutettu ja Jyväskylän kaupunginhallituksen varajäsen.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tarkastusraportti asettaa demarivetoisen taloprojektin erikoiseen valoon. Tarinan ytimessä ovat kahdella tuolilla istuneet kuntapäättäjät, rakennuttamiskonsultointiin käytetyt julkiset rahat, kadonneet kuitit ja monen version laskut.

Kaksoisroolin myötä tuplapalkkio

Säynätsalon senioreille rakennettiin ensin 24 asunnon vuokratalo. Se mukaili tyyliltään Aallon tiilipintaista kunnantaloa. Talo valmistui vuonna 2015.

Toinen, valkoiseksi rapattu senioritalo valmistui viime vuonna. Sen budjetti ylittyi yli puolella miljoonalla eurolla.

Taloja varten perustetun kiinteistöosakeyhtiö Säynätsalon Iltatuulen rahat olivat lopussa. Kun yhtiö pyysi lisää valtion korkotukilainaa, päätti ARA tarkastaa yhtiön tilit.

Selvisi, että talohankkeessa kahdessa roolissa toiminut työväenyhdistyksen entinen puheenjohtaja ja rakennuttajakonsultti Pentti Tossavainen oli eri reittejä saanut konsulttipalkkioita yhteensä yli 700 000 euroa.

ARAn hyväksymä rakennuttamispalkkio senioritaloista oli vain noin puolet toteutuneesta. Tuplarooli toi työväenyhdistyksen puheenjohtajalle siis tuplapalkkion.

Palkkioita maksettu korkotukilainoilla ja myös henkilökohtaiselle tilille

ARAn arvion mukaan liikaa maksettujen konsulttipalkkioiden on pakko olla pääosin valtion korkotukilainaa. Senioritaloilla ei tarkastuksen aikaan ollut vielä muuta tuloa. Yhtiöstä myös puuttui runsaasti omistajien maksettavaksi kuuluvaa omaa rahoitusosuutta.

Tarkastuksessa löytyi kaksi laskua, jossa maksun saajaksi oli kirjoitettu sopimuskumppani eli Tossavaisen Toschi –yhtiö. Tilinumero oli kuitenkin Tossavaisen henkilökohtainen tili.

Samasta laskusta on ARAlle toimitettu useita erilaisia versioita.― Säynätsalon Iltatuuli -tarkastuskertomus, ARA 8.4.2018

Lisäksi ARA huomasi, että Toschin kaupparekisteriin vuosina 2015-16 ilmoittamat yhtiön tulot olivat huomattavasti pienemmät kuin yhtiön senioritaloista saamat palkkiot.

– Toschi ei kuitenkaan kuulu ARAn valvonnan piiriin, jonka vuoksi ARA ei ole voinut selvittää asiaa tarkemmin, kirjoitetaan ARAn alkuvuonna julkaistussa tarkastusraportissa.

MOT tavoitti Pentti Tossavaisen kommentoimaan.

Hän ei kiistä palkkioiden tasoa, mutta sanoo, että ne ovat sopimusten mukaisia.

– Iltatuuli-projektin palkkio oli täysin normaalia ARAn hyväksymää tasoa. Siitä Toschille maksettiin 450 000 euroa. Loput tulivat työväenyhdistykseltä kymmenen vuoden työstä.

Poliisille tutkintapyyntö veropetoksesta

ARAn tarkastuksen jälkeen myös verottaja tarkasti Toschi-yhtiön. Pentti Tossavainen myöntää MOT:lle, että tarkastuksesta koitui yhtiölle veroseuraamuksia.

Sisä-Suomen poliisilaitos vahvistaa, että verottaja on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille ja esitutkinta on aloitettu. Tutkinnassa olevat rikosnimikkeet ovat törkeä veropetos, törkeä velallisen epärehellisyys, törkeä petos tai kavallus.

Myös Säynätsalon Iltatuulen hallitus on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Pentti Tossavaisen konsulttipalkkioista. Tästäkin on esitutkinta käynnissä.

– Asiaa on puoli vuotta tutkittu, eikä ole vielä mitään näyttöä. Ainoastaan "syytä epäillä". Olen joutunut jonkinlaisen salaliiton uhriksi tässä. Siinä yritetään jotain muuta asiaa peitellä, sanoo Tossavainen.

Kiinteistökehittäjinä kaksi työväenyhdistystä ja yksi yleishyödyllinen demarijohtoinen yhdistys

Jo hankkeen alkuvaiheet näyttävät ulkopuolisen silmin mutkikkailta.

Alkujaan Säynätsalon senioritalojen kiinteistökehityksessä oli mukana peräti kaksi jyväskyläläistä demariyhdistystä: Säynätsalon ja Kypärämäen työväenyhdistykset.

Vuonna 2014 Kypärämäen työväenyhdistys vaihtui uuteen pääomistajaan, yleishyödylliseen Jyväskylän hoivapalveluyhdistykseen. Sen omistusosuus hankkeesta nousi 80 prosenttiin.

Säynätsalon Iltatuulen ensimmäinen 24 asunnon vuokratalo
Säynätsalon Iltatuulen ensimmäinen 24 asunnon vuokratalo valmistui 2015. Senioritalojen nykyiset omistajat ovat Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys (80%) ja Säynätsalon työväenyhdistys (20%). Säynätsalon Iltatuulen ensimmäinen 24 asunnon vuokratalo Kuva: Yle MOT,Jyväskylä

Tämä yhdistys ei ollut osa puoluetta, mutta sen johto on lähellä paikallisia sosialidemokraatteja.

Jyväskylän Hoivapalveluyhdistyksen puheenjohtaja oli Keski-Suomen sosialidemokraattisen piirin toiminnanjohtaja Jari Blom.

Nykyään Blom on töissä Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys-konserniin kuuluvassa Jyvässeudun Hoivapalvelut -osakeyhtiössä. Hoivakonsernissa on parisataa työntekijää ja se tuottaa vanhustenpalveluja sekä omistaa päiväkoteja.

Jari Blom on myös Jyväskylän kaupunginvaltuutettu.

Juuri Jari Blom edusti Säynätsalon Iltatuulen hallituksessa Jyväskylän hoivapalveluyhdistystä. Blom kommentoi ARAn tarkastajille, että hallitus luuli ARAn hyväksyneen konsulttipalkkioiden suuruuden.

Säynätsalon Iltatuulen hallitus aikoo myös vaatia käräjäoikeudessa Tossavaisen Toschi-yhtiötä palauttamaan senioritaloille liikaa maksettuja palkkioita.

Jyväskylän hoivapalveluyhdistys ei itsekään selvinnyt tarkastuksesta puhtain paperein.

Senioritaloista siirrettiin luvatta korkotukilainaa myös pääomistajalle

ARAn tarkastuksessa ilmeni, että myös pääomistaja eli Jyväskylän hoivapalveluyhdistys on käyttänyt väärin ARAn rahoitusta.

Infograafi rahojen pyörittämisestä
Säynätsalon Iltatuulen toinen talo rakennettiin vastoin sääntöjä lähes pelkästään julkisella rahalla, koska pääomistaja, Jyväskylän hoivapalveluyhdistys otti omarahoitusosuuden nopeasti lainana ulos yhtiöstä. Infograafi rahojen pyörittämisestä Kuva: Camilla Arjasmaa / Yle MOT

Yhdistys maksoi Säynätsälon Iltatuulelle toisen senioritalon omarahoitusosuutta noin 200 000 euroa pääomalainana. Säynätsalon Iltatuulen hallitus kuitenkin lainasi suunnilleen saman suuruisen summan takaisin konsernin muille yhtiöille.

Tässä oli useitakin ongelmia. Ensinnäkin tilintarkastajan lausunnon mukaan yhtiössä ei ollut jakokelpoisia rahoja vaan laina oli osakeyhtiölain vastainen.

Toisekseen valtion korkotukilainan ehtojen mukaan omarahoitusosuutta ei saa siirtää ulos yhtiöstä.

Kolmanneksi valtion korkotukilainaa ei saa käyttää muiden kuin yleishyödyllisten yhtiöiden rahoitukseen. Säynätsalon Iltatuuli rikkoi tätäkin sääntöä lainatessaan rahaa hoivakonsernin muille yhtiöille.

Jari Blomin johtama Säynätsalon Iltatuulen hallitus on puolustautunut sillä, että kyse oli lyhytaikaisesta lainasta.

– Me yritämme nyt järjestellä rahoja takaisin, sanoo Blom. Konserni lupaa myös korjata muut tarkastuksessa havaitut puutteet.

ARAn laskelmien mukaan yhtiöstä puuttui tarkastuksen aikaan lähes 300 000 euroa omistajilta edellytettyä omarahoitusosuutta.

Eriin saattaa liittyä riski mahdollisesta peitetystä osingonjaosta.― Säynätsalon Iltatuuli -tarkastuskertomus, ARA 8.4.2018

ARAn tehtävä on valvoa, ettei hyöty valtion korkotukilainasta päädy omistajille vaan jää valtion tukeman talon asukkaille. Tarkastuksessa kävi ilmi, että sekä Säynätsalon Työväenyhdistys että Jyväskylän hoivapalveluyhdistys ovat nostaneet yhtiöstä palkkioita, joita ARA ei hyväksy.

ARA tekee epäselvyyksien vuoksi uuden tarkastuksen

ARA vaatii hoivapalveluyhdistystä korvaamaan senioritaloille eli Säynätsalon Iltatuuli -kiinteistöosakeyhtiölle 55 000 euroa liikaa maksettuja rahoja, joita se kuvaa rakennuttamispalkkioiden luonteisiksi.

Työväenyhdistyksen pitäisi palauttaa senioritaloille 70 000 euroa palkkioita, jotka se on jo maksanut eteenpäin konsulttipalkkioina entiselle puheenjohtajalleen Pentti Tossavaiselle.

ARAn tarkastusraportissa huomautetaan, että omistajayhdistysten ja valtion tukilainalla rahoitettujen talojen väliseen rahoitusjärjestelyyn on liittynyt riski mahdollisesta peitetystä osingonjaosta.

Havaittujen epäselvyyksien vuoksi ARA ilmoitti raportissaan, että se tarkastaa myös pääomistajan eli Jyväskylän Hoivapalveluyhdistyksen toiminnan.

Rakennuttajakonsultti, entinen kunnanjohtaja ja entinen työväenyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Tossavainen sanoo, että hänestä ja hänen yhtiöstään on tehty yksin syntipukki.

– Rahat olisivat riittäneet jos Jyväskylän hoivapalveluyhdistys ei olisi rahapulassaan jättänyt maksamatta omaa osuuttaan hankkeesta.

Jutun tiedot pohjautuvat ARAn tarkastuskertomukseen sekä kiinteistöosakeyhtiö Säynätsalon Iltatuulen tilinpäätökseen ja kaupparekisterin asiakirjoihin.

Rakentaminen

Kommentit