Oppilas miettii, miten voisi tehdä pianolla mahdollisimman kattavan klusterin. Hän levittää kätensä äärimmilleen ja painaa vielä nenänsäkin keski-c:hen.
Ope: - Melko nenäkäs klusteri!
Oppilas: - Joo, mut sopii hyvin Nenäpäivään!
Oppilas ryhtyy soittamaan läksykappalettaan aivan liian nopeassa tempossa.
Ope:
- Heeiiiii, soitapa hitaammin! Nyt ei vanha ope pysy perässä.
Oppilas:
- Okeiiii, okeii! Siis mummotempossa.
Soittotunnin lopuksi kirjoitan läksyvihkoa pöydän ääressä. Oppilas, menevä 6-vuotias, konttailee pitkin lattioita.
Jossain vaiheessa hän pysähtyy kohdalleni ja alkaa venytellä sukkahousua nilkkani kohdalta:
- Onko tää sukkahousu vai sun nahkaa?
Oppilaskonsertti alkamassa. Oppilas, 9 v. katsoo kenkiäni:
- Eikö nuo korkkarit ole vähän liioittelua?
Harmonikkaoppilaani, erittäin vilkas 8-vuotias poika, ei jaksanut keskittyä juuri mihinkään muutamaa sekuntia kauempaa. Kerran huomasin, että hän oli kuunnellut puhettani kokonaisen minuutin tuijottaen minua kiinnostuneena. Juuri kun olin pääsemässä musiikin perusteisiin liittyvän pienoisesitelmäni loppukaneettiin, oppilas kysyi:
- Miksi sulla on noin iso aataminomena?
Minulla käy perjantaisin oppilaana sanavalmis 9-vuotias neitonen:
- Mun piti rämpiä tänne sellaisessa kelissä, että tän soittotunnin olis sitten parasta olla tulemisen väärtti!
Hyvää viikonloppua vaan tämän hupaisan työn raatajille!
Miksi ei ole harjoiteltu soittoläksyjä? Miksi ei ole oltu tunnilla? Miksi nuotit ovat jääneet kotiin?
Musiikkiopistojen opettajat avautuvat soittotuntien hulvattomista selityksistä ja sattumuksista.
Uskomattomat tarinat piirtää kuviksi säveltäjä Pasi Lyytikäinen.
