Hyppää pääsisältöön

Jos rakastat kirjastoja, uudista käsityksesi niistä!

Artikkelikuva kirjastoja käsittelevään juttuun.
Artikkelikuva kirjastoja käsittelevään juttuun. Kuva: Johanna Aulén KulttuuriCocktail

Puhutaan rehellisemmin kirjastoista! Minna Joenniemi väittää, että häpeä ja nostalgia ovat uhkia kirjastojen tulevaisuudelle. Hän printtaa klitoriksen ja solmii uudenlaisen kirjastosuhteen.

Haluan, että puhumme häpeästä, seksistä, kuolemasta ja luottamuksesta, kun puhumme kirjastoista! Haluan, että puhumme isoon ääneen ja suurilla muhkeilla sanoilla. Sillä jos puhumme vain sievästi sivistyksestä tai suhtaudumme kirjastoon itsestäänselvyytenä, liian moni vieraantuu kirjastosta.

Kauneinta, mitä kirjastoja arvostava ihminen voi tehdä, on päivittää käsityksensä nykykirjastosta.

Tämän opin kiertäessäni kirjastoja syksyn Kirjasto auki! -ohjelmakokonaisuutta varten. Klitoriksen printtaaminen oli yksi avainkokemus. Jäin myös miettimään, että onko kirjaston maksuttomuus nykyajan ihmiselle ongelma.

Yhteiskunta luottaa ja minä petän

Aloitan tunnustuksella. Rike on pieni ja suuri. Pöydälläni on myöhästynyt kirjaston kirja. Kollegani on ehkä lainauskiellossa. Kirja on lainattu hänen kortillaan kauan sitten. Hävettää. Olen pettänyt luottamuksen monin eri tavoin.

Tätä häpeää on kertynyt elimistöön monta vuosirengasta. Se tuli tutuksi pian sen jälkeen, kun painoin tikkukirjaimilla nimeni ensimmäiseen pahviseen kirjastokorttiini. Nostin katseen ja kirjastovirkailija tiskin takana selitti, mihin tämä ensimmäinen virallinen korttini oikeuttaa. Saat lainata sillä kirjoja. Joo. Muista palauttaa ne ajallaan ja hyvässä kunnossa. Joo. Luotamme sinuun. Joo. Mutta noudata sääntöjä. Joo. Toisin kävi.

Juhlavasti sanottuna astuin ensimmäisen kirjastokortin saadessani pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan taikapiiriin, luottamukseen perustuvan yhteiskunnan jäseneksi.

Rehellisesti sanottuna, en muista rituaalia näin tarkasti. Sen sijaan muistan hetken, jolloin olin kahminut kotiin niin monta Kolme etsivää, että niiden palauttamiseen piti lainata pikkuveljen hiekkaiset rattaat, joista kirjoja mätkähteli maahan matkalla kirjastoon. Muistan häpeän oikein hyvin.

Kun kirjastokorttien tarkastaja iskee!

Lähes kahdella miljoonalla suomalaisella on kirjastokortti. Se on todella paljon ja oikeastaan vähän. Miksei kaikilla ole sitä?

Elämme pullotetun veden aikakautta. Yllättävän moni ilmainen asia on muuttunut maksulliseksi. Luulisi, että kaikki haluaisivat ilmaiseksi uskomattomia etuja tarjoavan kortin käyttöönsä, mutta kirjastokorttien määrä on laskussa.

Maksullinen museokortti on nyt se seksikkäämpi kortti. Sitä on myyty kolmen vuoden aikana 185 000 kappaletta. Museokortin lumous on siinä, että mitä enemmän korttia käyttää, sitä halvemmaksi museokäynti tulee. Museokortin omistaja tuntee olevansa voittaja. Hän ottaa omistajan elkein museoista kaikki tarjolla olevat elämykset irti.

Tarttuisipa sama ahneus kirjastokortin omistajiin.

Shhh, sanoo kirjastotäti. Kuvituskuva kirjastoja käsittelevään artikkeliin.
Shhh, sanoo kirjastotäti. Kuvituskuva kirjastoja käsittelevään artikkeliin. Kuva: Johanna Aulén/Minna Joenniemi kirjastot,KulttuuriCocktail,Kirjasto auki!

Sukelsin kirjastokortin omistajien sielunmaisemaan, kun tarkastin kirjastokortteja metrossa. Kuvasimme sitä tulevaan dokumenttiin Kohti tulevaisuuden kirjastoa.

Kohtasin metrossa kirjaston suurkuluttajan, jonka lapsi oli viikonloppuna hotkaissut puolitoista Harry Potteria. Tapasin äidin ja tyttären, jotka arvostivat sitä, että kirjastosta saa kirjoja heidän äidinkielillään puolaksi ja venäjäksi. Puhuin nuoren miehen kanssa, joka käy kirjaston pajassa tulostamassa tarroja. Osalla oli kännykässä Taskukirjasto sovellus ladattuna. Mutta erityisesti minua kiinnosti kirjastosta vieraantuneiden ajatukset.

Noin kolmanneksella tarkastetuista ei ollut korttia tai he eivät olleet käyttäneet sitä vuosiin. Yksi koki, että saa kaiken tiedon internetistä. Toinen lukee kirjansa englanniksi eikä luota siihen, että omia suosikkeja olisi kirjastosta saatavilla.

Suurin osa kirjastosta vieraantuneista vastaajista kertoi ostavansa kirjansa. Niin minäkin yhä useammin teen. Oman kirjan voin tärvellä huoletta ja lukea sen silloin kuin ehdin.

Muistatko käyttäytyneesi kurittomasti kirjastossa?

Kirjastoon liittyy monenlaista muutakin häpeää, mutta kun puhumme kirjastosta, puhumme siitä usein ylevästi ja erityisesti nostalgisesti.

Kun kysyin aiemmin keväällä Kirjallisuuden ystävien Facebook-ryhmältä muistoja kirjastosta, vastauksia virtasi vuolaasti.

Yritin kannustaa keskustelijoita kertomaan tuoreita tai tummempia kirjastomuistoja. Kyselin pohjien juomisesta invavessassa ja muusta teini-iän kurittomuudesta. Yllytin miettimään, mistä syntyvät tämän ajan nuorten kirjastomuistot. Kun olen kysynyt samaa asiaa kirjaston työntekijöiltä, moni on arvellut, että nykynuorten muistoissa tulee olemaan tärkeää pelaaminen. Sitä usein rajoitetaan kotona ja kirjastossa pääsee myös pelaamaan uusimpia pelejä, joihin kaikilla nuorilla ei ole varaa.

En onnistunut. Kirjallisuuden ystävät halusivat jakaa kauniita muistojaan, ja sehän sopii kyllä. En väitä, etteikö kirjastoa saa ja pidä kehua.

Moni muisteli hellyydellä kirjastoauton odottamista. Paljon oli tarinoita kirjaston työntekijöistä, jotka olivat olleet nuoruudessa tärkeitä. Minullakin oli Tampereen Nekalassa Marke. Hän oli pitkään tärkein juttukaverini uudella asuinalueella, jossa ihmiset pysyivät omakotitalojen orapihlaja-aitojen sisäpuolella. Nyt Nekalan kirjastoa ollaan lakkauttamassa.

Kirjastovirkailijalla kärpässienihattu päässään. Kuvituskuva kirjastoja käsittelevään artikkeliin.
Kirjastovirkailijalla kärpässienihattu päässään. Kuvituskuva kirjastoja käsittelevään artikkeliin. Kuva: Johanna Aulén/Minna Joenniemi kirjastot,kirjastovirkailijat,Kirjasto auki!

Muistot haittaavat kirjaston työtä

Tapasin uuden aikakauden “Marken”, eli luottokirjastolaisen, kun tein Kirjasto auki! -radiosarjaa. Tatuoitu, pystytukkainen, helisevästi naurava Pia Rask-Jussila vetää Joensuun pääkirjaston lasten ja nuorten osastoa ja on järjestänyt mm. nuorille mahdollisuuden yöpyä kirjastossa. Varmasti ikimuistoinen kokemus.

Muistot myös haittaavat nykyajan kirjastolaisen työtä. Pia Rask-Jussila kertoi esimerkin tuttavasta, joka ei tuo lapsiaan kirjastoon, koska nämä eivät osaa käyttäytyä.

Turhautunut Rask-Jussila koki, että kirjasto on epäonnistunut viestinnässä, jos lasten vanhemmat luulevat, että kirjastossa pitää yhä olla hillitysti ja hiljaa. Hänestä nykyään kirjastossa ymmärretään, että lapsista lähtee ääntä. Että kirjat joskus tärveltyvät. Että se ihan tavallista. Tärkeintä on, että lapsille, nuorille ja perheille syntyy suhde kirjastoon.

Kirjastolainen vie salaisuudet hautaan

Sormi ei nouse huulille ja suusta kuulu: shhh. Tuoreessa kirjastojen äänimaailmaa käsitelleessä selvityksessä, kävi ilmi, että nykyajan kirjastolaiset eivät ole innostuneita järjestyksen pitäjän roolista. Kirjallisuuden portinvartijoitakaan he eivät halua olla.

Mitä enemmän kirjastoihin tulee tekoälyä ja automaatisaatiota, sitä enemmän kirjastoammattilaisten työ muuttuu tulevaisuudessa yleisötyöksi. Informaatikoiden olisi nykyään hyvä osata myös sosiaalityön ja tapahtuman tuottamisen perusteet. Ammatissa on myös annos rippipappia. Luottamuksellisuus on pyhää.

Pia Rask-Jussila sanoo vievänsä hautaan asiakkaiden kanssa käydyt keskustelut. Ne työajalla käydyt. Siitä hän ei ole niin otettu, että baarissa ihmisillä on taipumusta ripittäytyä, kun he kuulevat puhuvansa kirjastotyöntekijän kanssa. He anovat armahdusta, koska eivät ole viime aikoina ehtineet lukemaan.

Ymmärrän hyvin näitä syntisiä. Sosiaalisen median aikakaudella lukemiseen on yhä vaativampaa keskittyä. Samaa mieltä on kirjastonhoitajakin. Mutta Rask-Jussila ei suosi itseruoskintaa vaan toivottaa tervetulleeksi kirjastoon, kun lukuhimot ovat taas heränneet.

3D-printattu klitoris. Kuvituskuva kirjastoja käsittelevään artikkeliin.
3D-printattu klitoris. Kuvituskuva kirjastoja käsittelevään artikkeliin. Kuva: Johanna Aulén/Minna Joenniemi klitoris,kirjastot,KulttuuriCocktail,Kirjasto auki!

Mitä klitoriksen printtaaminen opettaa kirjastosta

Tunnen jostain syystä pakottavaa tarvetta puhua seksistä ja kirjastoista samassa lauseessa. Ehkä syynä ovat omat kirjastomuistoni.

Kirjasto oli paikka, jossa esiteininä selasimme tanskalaista romaania Tahdotko nähdä nätin napani ja Uma Aaltosen Ekakertaa.

Nyt kun olen päivittänyt käsitystäni kirjastoista, olen kokenut taas kirjastossa uusia seksiin liittyviä ahaa-elämyksiä. Menetin Espoossa Ystävänpäivänä kaksi neitsyyttä yli 18-vuotiaille suunnatussa työpajassa Ison omenan kirjastossa. Pääsin ensimmäistä kertaa 3D-printtaamaan. Printtasin klitoriksen.

Olen 47-vuotias ja näin vasta muutama vuosi sitten internetissä mallin elintärkeästä elimestä, josta iso osa on näkymättömissä sisälläni. Nyt sain ihmetellä klitorista kämmenelläni. Minusta se oli vallankumouksellista. Kirjasto oli yllättäen taas sukupuolivalistuksen paikka.

Nykykirjastoon voi todellakin tulla tekemään muutakin kuin lukemaan. Luulisi, että tämä on jo itsestäänselvyys.

Klitoriksen printtautuessa opin myös, miksi kirjastossa voi 3D-printata. On kyse tasa-arvosta. Kansalaiset pääsevät testaamaan uutta teknologiaa ilmaiseksi, tulostamaan esimerkiksi varaosia. Ehkä kirjastossa tulevaisuudessa voi haastaa ylikansallisten yhtiöiden patentteja ja printata vaikkapa proteeseja. Sekin on vallankumouksellista.

3D-printtaaminen oli elämys myös siksi, että suhteeni kirjastoon keveni. Nykykirjastoon voi todellakin tulla tekemään muutakin kuin lukemaan. Luulisi, että tämä on jo itsestäänselvyys.

Mutta kun kirjastojen teettämässä tuoreessa 2000 ihmisen kyselyssä kysyttiin, että mitä muita palveluita kirjastossa on kirjojen lainaamisen ja lukumahdollisuuden tarjoamisen lisäksi, lähes puolet ei osannut vastata. Voi olla, että jotkut vastaajat eivät halunneetkaan, että kirjastossa tehdään muuta kuin edistetään lukemista.

Ihastus syvenee uudeksi rakkaudeksi

Sain klitorikset ilmaiseksi, koska kaikkien aikojen ensimmäiseksi kirjastokunnaksi vastikään valitussa Espoossa kaikki printtaaminen on kirjastossa ilmaista. Espoossa ajatellaan, että maksujen kerääminen vie kirjaston työntekijöiltä arvokasta työaikaa. Se on loogista, mutta tälle ajalle epätyypillistä tolkullisuutta.

Espoossa ajatellaan muutenkin omintakeisesti.

Kauppakeskus Ison Omenan kirjaston keskellä sijatsee Kelan toimipiste ja nuorisotila. Yhden vierailuni aikana seniorit rakensivat aistihuoneita kirjaston keskellä. Toisella kerralla kirjastonhoitaja veti toogaan pukeutuneena ostoskeskuksessa niiden historiaan liittyvää kierrosta.

Tunnustan, että ihastuin Espoossa kirjaston uusiin toimintamuotoihin.

Espoon kirjasto on myös järjestänyt viidesti Afganistanin lähetystön Tukholmasta kirjastoon palvelemaan turvapaikanhakijoita, koska kirjaston lakisääteisiin tehtäviin kuuluu auttaa asiakkaita. Tunnustan, että ihastuin Espoossa kirjaston uusiin toimintamuotoihin.

Ihastukseni nykykirjastoon syveni Kalliossa. Vietin sielläkin eroottisen hetken.

Kirjastovirkailija näytti minulle, miten pääsen Helmetin eli pääkaupunkiseudun kirjastokortilla lukemaan yli 6000 kansainväliseen aikakausi- ja sanomalehteä 120 maasta 60 kielellä.

Klikkasin LGBT-saraketta, jossa oli tarjolla 12 eri maasta sukupuolivähemmistöjen lehtiä. Kun kirjaston tietokoneen isolle näytölle lehtiosastolla läjähti kuvasarja argentiinalaista humoristista homoerotiikkaa, nauroin ääneen. Tällaistakin on tarjolla kirjastossa.

Mutta ilo himmeni, kun kirjastonhoitaja kertoi, ettei moni tiedä tästäkään mahdollisuudesta.

Se on sääli, kun ottaa huomioon, kuinka paljon kirjasto tekee palvellakseen meitä uusin keinoin. Lakikin sitä siltä edellyttää.

Karvaista apua heikkoa lukutaitoa häpeäville

Uusi ja kiitetty kirjastolaki astui voimaan 2017. Se on laajentanut kirjaston tehtäviä lukemisen edistämisestä, digitaitojen opettamiseen, tilojen tarjoamiseen ja kansalaisten vuorovaikutuksen lisäämiseen. Niinpä nyt on meille tarjolla yhä enemmän novellikoukkua, kielikylpyä, Tähtien sota -pukujuhlia, ukuleletreenejä, keskustelutilaisuuksia, dildobingoa. Kirjastojen haasteena on saada viesti tapahtumista leviämään. Kun kirjasto kutsuu, ei ole itsestäänselvää, että vastaamme. Suomessa on pitkät perinteet luikahtaa kirjastoon. Ehkä siksi omatoimikirjastot menestyvät Suomessa.

Mutta yhdestä ilmiöstä on tullut valtakunnallinen hitti. Heikkoa lukutaitoa häpeäville kirjasto tarjoaa karvaista apua. Lukukoirat on koulutettu kuuntelemaan kärsivällisesti, kun pieni tai iso ihminen tankkaa ääneen tekstiä. Koira ei tuomitse.

Kirjaston tiskillä häpeä liittyy yhä useammin siihen, ettei asiakas pysy digiloikassa mukana.

Kirjaston tiskillä häpeä liittyy yhä useammin siihen, ettei asiakas pysy digiloikassa mukana. On arvioitu, että 700 000 suomalaisella on heikot digitaidot. Heitä auttamassa on kirjastossa senioreiden vertaistukiryhmiä ja digitalkkarit.

Minulle, lainauskieltojani häpeävälle, on tarjolla mahdollisuus uusia lainoja vaivihkaa kirjaston verkkosivuilla. Ja voisinhan lukea enemmän e-kirjoja ja kuunnella äänikirjoja. Niiden laina-aika loppuu itsekseen eikä myöhästymismaksuja tule. Mikä siinä on, että lukemisen suhteen kulutustottumukset muuttuvat niin hitaasti.

Minna Joenniemi ja kirjoja
Minna Joenniemi ja kirjoja Kuva: Jussi Nahkuri kirjastot,Minna Joenniemi

Oodi ei hävetä yhtään

Tulevaisuudessa voin ehkä kirjastokortilla päästä lukemaan e-kirjoina kaikki maailman kirjat. Se on New Yorkin kaupunginkirjaston presidentin Antony Marxin tavoite. Hän on mies, joka osaa käyttää kirjastosta puhuessaan suuria muhkeita sanoja kuten tasa-arvo, sanavapaus ja valistuksen ajan arvot. Haastattelin Marxia Kirjasto auki! -radiosarjaa varten.

New Yorkin kaupunginkirjasto on yksi maailman suurimmista ja edistyksellisimmistä kirjastoista. Suomalainen kirjastolaitos seuraa sen tekemiä uudistuksia.

Mutta veikkaan, että katse kääntyy New Yorkissakin ainakin hetkeksi Suomeen, kun Keskustakirjasto Oodi avataan joulukuun alussa. The Guardian ja Financial Times ovat jo kirjoittaneet Oodin inspiroimina suomalaisista kirjastoista ihaillen ja kateelliseen sävyyn.

Ulkomailla näkee usein kotimaansa kirkkaammin. Vierailin tänä kesänä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa, jossa Suomen paviljongin näyttely Mind-Building kertoi suomalaisista kirjastoista.

Oodin neljä pienoismallia keräsivät siellä ansaittua huomiota. Uuden kirjaston ylimmässä kerroksessa on kirjataivas, mutta toinen kerros on omistettu tekemiselle. On äänitysstudioita, kokoushuoneita, mahdollisuus pelata ja värkätä. Alin kerros on Kansalaistorin jatke.

Oodille on jo ennen sen avautumista maine tapahtumapaikkana. Kirjasto on tullut jopa ulkomaiselta konferenssin järjestäjältä sähköpostilla tilavaraus, jossa oli mukana jo ruokailutoiveetkin. Tätä konferenssi ei tule, mutta paljon muita tapahtumia tulee.

Ja monen kirjastosta vieraantuneen odotetaan nyt astuvan Oodin ovista takaisin kirjaston käyttäjäksi, ja toivottavasti myös kirjallisuuden pariin.

Uusi kirjasto on aina uudistumisen mahdollisuus. Venetsiassa oli esillä myös liikuttava lehtikuva Joensuusta vuodelta 1992. Siinä kaupunkilaiset marssivat uuden pääkirjastonsa kunniaksi kadulla banderollin kanssa, jossa luki: kirjasto on meidän.

________________

Kirjasto auki! on ohjelmakokonaisuus, joka näyttää nyt suomalaisille rakkaan kirjaston uudet kasvot.

Yle Teeman pitkän tv-dokumentin, Yle Areenan minidokumenttien, Yle Radio 1:n sarjan, yle.fi:ssä julkaistavan verkkosisällön ja sosiaalisen median avulla selviää, millaisia supervoimia kirjasto tarjoaa tulevaisuuteen matkaavalle.

Jaa #kirjastotarina sosiaalisessa mediassa. Vaikuttavimmat tarinat esitetään puhelinkontaktiohjelmassa Kirjastolle kiitos! lauantaina 1.12. klo 19-21 Yle Radio 1.

Kommentit