Hyppää pääsisältöön

Millaista on olla Homoäiti? Heini Junkkaalan näytelmä on omakohtainen, mutta syvästi samastuttava

Katja Küttner istuu bussissa ja nojaa uupuneena, silmät kiinni ikkunaan. Kädessään hänellä on mikrofoni.
Katja Küttner istuu bussissa ja nojaa uupuneena, silmät kiinni ikkunaan. Kädessään hänellä on mikrofoni. Kuva: © Mitro Härkönen Suomen Kansallisteatteri,Katja Küttner,Homoäiti

Homoäiti vie syvälle yhden äidin arkeen, sen iloihin ja ahdistuksiin, pieniin hetkiin, joissa voi olla kätkettynä suurta draamaa. Heini Junkkaalan tarinaa ja tekstiä kertoo näyttelijä Katja Küttner.

Näyttämöllä on muutama mikki, tuoleja ja joitakin ääniefektien tekemiseen tarvittavia kapistuksia.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Heini Junkkaala nousee Kansallisteatterin Omapohjan lavalle, toivottaa katsojat tervetulleeksi, kuulemaan väläyksiä hänen, kahden lapsen homoäidin elämästä.

Hänen työtoverinaan ja tulkkinaan on näyttelijä Katja Küttner.

Seuraavan vajaan parituntisen ajan katsomo elää mukana yhden äidin, hänen puolisonsa ja kahden lapsensa iloissa ja ahdistuksissa, arjen nuhjussa ja draamassa.

Katja Küttner istuu lumen peittämällä hiekkalaatikolla ja suuntaa mikrofoninsa leluämpäriin.
Miltä kuulostaa, kun äiti juuttuu arkeen kuin juoksuhiekkalaatikkoon? Katja Küttner istuu lumen peittämällä hiekkalaatikolla ja suuntaa mikrofoninsa leluämpäriin. Kuva: Mitro Härkönen Suomen Kansallisteatteri,Katja Küttner,Homoäiti

Sattumoisin olin pari päivää ennen Homoäidin ensi-iltaa lukenut loppuun Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan. Esitys rinnastuu siksi mielessäni vahvasti Knausgårdiin, joka hänkin kaunistelematta kuvaa omaa isyyttään.

Knausgård kirjoittaa romaaninsa kuudennen osan sivulla 1055 pyrkineensä ”yksittäisen ihmisen todellisuuden mahdollisimman vilpittömään kuvaamiseen”. Myös Heini Junkkaala tuntuu pyrkivän samaan, mutta tiukemmin ja rajatummin tietysti. Nyt aiheena ei ole koko elämä, vaan äitiys.

Katja Küttner on lähikaupassa, hän nojaa päätään hedelmävaakaan uupuneena.
Katja Küttner on lähikaupassa, hän nojaa päätään hedelmävaakaan uupuneena. Kuva: Mitro Härkönen Suomen Kansallisteatteri,Katja Küttner,Homoäiti

Henkilökohtaisen ja toden korostaminen korostuu ohjaajan kaikissa valinnoissa: katsojan ja tekstin väliltä on pyritty poistamaan seinät ja muutkin esteet. Toki – Homoäiti ei ole romaani tai dokumentti vaan teatteriesitys – Junkkaala tarvitsee tarinansa välittäjäksi näyttelijän, taitavan näyttelijän, sellaisen kuin Katja Küttner.

Mutta illuusioita ei rakenneta, roolihenkilöitä ei ole. Illuusiottomuutta korostetaan jopa lavastuksen puuttumisella. Esitys toteutetaan Lista-näytelmän lainalavasteissa.

Mikrofonit ovat paikalla, jotta Küttner voi käyttää ääntä eri tavoilla, vahvistusta hän ei pienessä tilassa äänelleen kaipaisi.

Puhe ei suinkaan ole koko ajan samanlaista: Küttner vie äänellään katsojaa eri tilanteisiin, tiloihin ja mielensisäisiin maailmoihin. Miten paljon pystytäänkään ilmaisemaan ihan vain ihmisen äänellä!

Illuusioita ei rakenneta, roolihenkilöitä ei ole.

Ohjaaja Junkkaala kipuaa välillä näyttämölle tekemään ääniä tai roudaamaan tavaroita, ja heittää sanan tai pari näyttelijälle. Ohjaaja osallistuu esitykseen, mutta on myös yksi katsojista, joka reagoi siihen, miten näyttelijä hänen kokemuksiaan kertoo. Toki kaikki repliikit, myös Junkkaalan omat, on käsikirjoitettu, eikä katsoja lopulta voi tietää, mikä on totta ja mikä tarua.

Jännittävä olisi nähdä, miten läpikotaisin henkilökohtainen esitys muuttuisi, jos joku muu ohjaaja tarttuisi tekstiin ja tekisi siitä oman tulkintansa.

Katja Küttner katsoo vakavana jättimäiseen paperiin revitystä aukosta.
Katja Küttner katsoo vakavana jättimäiseen paperiin revitystä aukosta. Kuva: Mitro Härkönen Suomen Kansallisteatteri,Katja Küttner,Homoäiti

Homoäidin jälkeen olen täysin voipunut, jotenkin sydän mykkyrällä. Ihan tällaista tunnetta ei teatteri ole minussa synnyttänyt.

En ole uuvuksissa esityksestä, sitä ei ollut raskasta katsoa, päinvastoin. Homoäidissä on paljon naurua.

Olen uupunut siitä, kuinka syvälle olen hetkeksi päässyt kiinni omaan elämääni, vuosiini äitinä.

Homoäidin jälkeen olen täysin voipunut.

Kun tarinassa ollaan raskaana, synnytetään tai imetetään, muistan ruumissani omat kokemukseni. Kun näyttelijä kertoo, kuinka siivosi kissanhiekkaa lapsen käsistä, tunnen rakeisen ja haisevan hiekan sormissani: tosiaan, myös minun lapseni keksi ruveta leikkimään likaisella kissanhiekalla.

Kun kertomus vie sukulaisten kuolinvuoteille, muistan miltä mummovainajani poski tuntui, millaista oli seistä poikani kanssa isäni kylmenneen ruumiin äärellä.

Niin se kai on: kun elämäänsä elää, sitä ei usein näe. Homoäidin keskittyneessä katsomossa sai katsoa paitsi Heini Junkkaalan elämää, Katja Küttnerin valloittavasti kertomana, myös itseään, rauhassa, armollisessa, häpeästä vapaassa ilmapiirissä.

Katja Küttner istuu kahvilassa vakana kahvikuppi kädessään. Mikrofoni äänittää kahvin juomisen ääniä.
Katja Küttner istuu kahvilassa vakana kahvikuppi kädessään. Mikrofoni äänittää kahvin juomisen ääniä. Kuva: Mitro Härkönen Suomen Kansallisteatteri,Katja Küttner

Esityksen nimi on Homoäiti, mutta melkein kaikki näyttämöllä kuvattu on tuttua ja identtistä heteroäidillekin.

Yhdessä kohtauksessa matkataan läpi Helsingin päiväkodista kotia kohti. Lyhyt jokapäiväinen hetki näyttäytyy äärimmäisenä eloonjäämiskamppailuna, Beethovenin yhdeksäs sinfonia soi, äiti heittäytyy esteitä päin, niitä tulee aina uusia, kaikki on vaarassa hajota hetkellä millä hyvänsä. Bussissa kaikkensa antanut äiti kohtaa tuntemattoman ihmisen. Tuo vieras ei kivahda huutaville lapsille. Hän sanoo ystävällisen sanan, taputtaa olalle, myötätuntoisesti.

Esitys itsekin on tuollainen lempeä taputus katsojan olalle: et ole yksin, samanlaista meillä muillakin on, hyvin sinä pärjäät.

Teksti ja ohjaus Heini Junkkaala. Dramaturgi Elina Snicker. Valosuunnittelu Titus Torniainen. Äänisuunnittelu Harri Kejonen. Esiintyjä Katja Küttner. Kantaesitys Kansallisteatterin Omapohjassa 9.11.2018.

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.