Hyppää pääsisältöön

Muutoksia Areenan audiosisältöjen RSS-syötteissä

Nainen kuuntelee kännykästä podcastia.
Nainen kuuntelee kännykästä podcastia. Kuva: Yle / Kaisa Alenius Podcast,kirjojen suomi

Radion julkaisualustan muutos muuttaa myös Areenan RSS-syötteitä.

Radion tallennesisältöjä ollaan parhaillaan siirtämässä uudelle suoratoistoalustalle, jossa Areenan videosisällöt ovat jo jonkin aikaa majailleet. Tällä hetkellä sisällöistä on siirretty vajaa viidennes.

Siirron yhteydessä kunkin sisällön yksilöivä sisältö-ID muuttuu. Tämä taas aiheuttaa sen, että RSS-syötteet, joiden avulla sisältöjä välitetään mm. Spotifylle, iTunesille ja erilaisille podcast-sovelluksille ja -palveluille muuttuvat myös. Tästä taas seuraa, että uudelle alustalle siirtyneet sisällöt näyttäytyvät palveluille ja siis myös käyttäjille uusina.

Esimerkiksi iTunesissa tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjän palvelussa tilaamassa ohjelmassa kaikki jaksot näyttäytyvät siirtymän jälkeen uusina kuuntelemattomina jaksoina.

ID-muutos on muutoksen yhteydessä pakollinen vaihe: emme valitettavasti voi säilyttää aiempia ID-tunnisteita. Lohdutuksena lienee kuitenkin se, että tämä on kertarysäys, jonka jälkeen tunnisteita ei tarvitse hinkata.

Kommentit