Heikki Ristikankareen tytär Piia lähti kotoaan 30 vuotta sitten ja katosi jälkiä jättämättä. Isä ymmärsi nopeasti, että tyttö oli kuollut.
- Tiesin sen siitä, että raha hänen tilillään ei liikkunut. Kyllä hän olisi tullut takaisin kotiin, jos olisi päässyt.
Ristikankareen katoamistapaus on säilynyt otsikoissa vuosikymmeniä. Tänä syksynä Piian katoamisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta. Jos hän olisi elossa, hän olisi nyt 45-vuotias.
Poliisi ei toistaiseksi ole onnistunut selvittämään, mitä Piialle on tapahtunut. Tyttären kohtalo saa Heikki Ristikankareen yhä kyyneliin.
- Piia ei saanut mitään muistotilaisuutta, kun ei edes luita löydetty.
Rikoskomisario Kimmo Heinonen on tutkinut Piia Ristikankareen murhaa 15 vuoden ajan.
- Tämä on alusta saakka ollut aika mystinen tapaus. Ei ole ollut selkeää suuntaa, mistä lähteä etsimään.
Heinonen on kuitenkin taipuvainen uskomaan, että jonain päivänä Piia Ristikankareen kohtalo selviää.
- Niin kauan kun vihjeitä tulee, niin meillä on ihan hyvät edellytykset tämän ratkaisemiseksi.
Perjantai-dokkari: Piia ei koskaan palannut tv-ensi-illassa Perjantaissa 16. marraskuuta klo 21.05 alkaen ja Yle Areenassa.