En tunnista sitä työelämää, josta puhutaan – pätkätyötodellisuus on monelle jatkuvaa taistelua

Työelämä tarkoittaa monelle kaikkea muuta kuin vakituista työsuhdetta. Silti keskustelu työelämästä jumittaa menneisyydessä.

Hei sinä koko elämäsi vakituisessa työsuhteessa ollut ihminen, olisiko sinulla hetki aikaa puhua työelämästä?

Nimittäin sillä välin kun sinä olet käynyt koulutuksissa ja vuorotteluvapaalla, viettänyt viiden viikon kesälomia, ottanut perhevapaata ja tullut turvallisesti takaisin samaan työpaikkaan, täällä ulkopuolella on kaikki muuttunut.

Suomessa vähintään 700 000 ihmistä työskentelee muussa kuin vakituisessa ja kokoaikaisessa palkkatyössä.

Aika monta ihmistä. Silti tuntuu, ettei keskustelu työelämästä kosketa meitä. Kaikki muuttuu ympärillä, mutta työelämästä puhutaan edelleen kuin olisimme 1980-luvulla.

Anu Suoranta ja Sikke Leinikki kirjoittavat kirjassaan Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta osuvasti, että työelämän ulkoringillä on käynnissä ihmiskoe.

Lainsäädäntö rakentuu vakituiselle kokoaikaiselle normaalipalkkatyösuhteelle.

Ihmiskokeessa olevilta ihmisiltä puuttuvat usein turva ja lomat. Samalla kadoksissa saattaa olla luotto tulevaisuuteen.

Omaa paikkaansa yhteiskunnassa joutuu jatkuvasti selittämään.

Puhuimme KulttuuriCocktailin työelämää käsittelevässä radiolähetyksessä muun muassa nuorten ihmisten burnoutista. Valtiotieteiden tohtori ja työelämän tutkija Anu Suoranta sanoi, että kolmekymppisten työelämä on jatkuvaa taistelua.

Pätkätöissä olevat työntekijät aloittavat ja lopettavat koko ajan jotain työsuhdetta. Se on uuvuttavaa ja vaikuttaa koko elämään myös työn ulkopuolella.

Lisäksi joka kerta kun tilanne loppuu, alkaa kamppailu erilaisten viranomaisten kanssa. Ihminen ei sovi systeemiin, vaikka on elänyt aivan normaalia elämää.

– Omaa paikkaansa yhteiskunnassa joutuu jatkuvasti selittämään, sanoo Suoranta.

Moni kolmekymppisen keskustelu työelämästä pyörii sen ympärillä, mihin asti nykyinen työsuhde kestää, onko jatkosta tietoa tai minkälaisia hommia on hakenut.

Elämästä tulee peli, johon kuuluvat nykyinen työ, tuleva työ, työnhaku ja hyvän vaikutelman ylläpitäminen. Koko ajan taustalla rullaa “mitä seuraavaksi” -projekti. Jokainen hetki on mahdollisuus markkinoida itseään ja näyttää kuinka mahtava tyyppi on.

Töissä pitää esittää superihmistä, joka painaa hommia muidenkin edestä.

Työläisnainen Kuva: Risto Vuorimies työläiset

Uuden työpätkän aloittaminen on myös henkisesti raskasta. Vaihtuviin sosiaalisiin tilanteisiin meneminen kuluttaa voimia. Varsinkin kun se pitää tehdä kerta toisensa jälkeen.

Keräsin sosiaalisessa mediassa ihmisten ajatuksia suhteestaan työhön. Eräs 29-vuotias tv- ja media-alan työntekijä ilmaisi jatkuvan kamppailun näin:

“Mun ala on jotenkin ristiriitainen, koska töitä on paljon tarjolla, mutta ikinä ei tiedä tekeekö tarpeeksi ison vaikutuksen nykyiseen työnantajaan, että töitä voisi poikia lisää. Joten joka kerta kun työsuhde on loppumassa alkaa jo ahdistaa, että saako jostain lisää töitä.”

Työelämässä pätevät samat säännöt kuin parisuhteen alussa. Kannattaa esittää vaikeasti tavoiteltavaa ja luoda illuusio, että sinut halutaan koko ajan myös johonkin muualle.

Työpaikoilla erilaiset työsuhteet aiheuttavat hierarkkisia asetelmia. Samaa työtä saattavat tehdä vakituiset, osa-aikaiset, määräaikaiset ja freelancerit.

Tietokirjailija ja esseisti Pontus Purokuru kirjoittaa tänä syksynä ilmestyneessä kirjassa Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi, että euroalueella vuosina 2012–2017 syntyneistä työpaikoista lähes kaksi kolmasosaa on osa-aikaisia ja kolmasosa määräaikaisia.

Anu Suorannan mukaan koko systeemi kiteytyy vuosilomiin.

– Yksi häipyy neljäksi viikoksi, yksi viideksi, yksi kuudeksi ja he ovat vuoden aikana tehneet täsmälleen samaa työtä.

Jotkut eivät pääse lomille ollenkaan. Eriarvoisuus koostuu pienistä asioista: kenellä lukee nimi kulkukortissa, kuka nauttii lounasetua ja kuka saa liikuntaseteleitä. Toiset pääsevät ulkomaanmatkoille, toisia ei oteta mukaan edes virkistäytymispäiville. Toisella on mahdollisuus jäädä kotiin sairastamaan, toisella ei.

Jopa työterveyshuolto kuuluu joissain paikoissa vain vakituisille tai pitkissä työsuhteissa oleville työntekijöille.

Erään esimerkkitarinan pätkätyöntekijä oli onnistunut tippumaan työterveyden piiristä kolme kertaa vuoden aikana, vaikka oli lähes jatkuvasti työsuhteessa samaan paikkaan.

Ammattiyhdistysliike tuntuu tulevan jälkijunassa.

Vastikään uutisoitiin Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n irtisanomisjärjestystavoitteesta. Sen mukaan nuoret pitäisi potkia töistä ennen vanhempia.

Pompottelu on myös nöyryyttävää. Eräs 28-vuotias viestintäalan työntekijä kuvaili kokemuksiaan näin:

"Erään vuoden alussa esimieheni totesi, ettei minulle olisi töitä hänen alaisuudessaan tuona tulevana kesänä. Se oli ikävää, mutta vuokra on pakko maksaa, joten hankin suurella vaivalla kesäksi töitä eri alalta (ja paljon pienemmällä palkalla). Sitten pomon mieli muuttui ja minut haluttiin töihin vain pari kuukautta sen jälkeen kun oli ilmoitettu, että töitä ei ole. Tämä nykivä rekrytointipolitiikka sattui tuolloin erityisen kipeästi, koska yksityiselämässäni oli paljon surua. Minusta tuntui, että olen arvoton, kun minua voi kohdella näin."

Jokainen vastoinkäyminen tai epätietoisuus työsuhteen jatkosta on isku itsetuntoon.

Eriarvoisuus kuuluu myös puheessa. Oletko määräaikainen, ekstraaja, “se friikku” vai puhutellaanko sinua työpaikallasi omalla nimellä?

tehdas Kuva: Arja Lento tehdas

Kun työt ovat jatkuvissa pätkissä, osa energiasta ja luovuudesta menee väistämättä tulevaisuuden pohtimiseen. On absurdia olla suunnittelemassa toiminnan tulevaisuutta ja luomassa uutta, kun ei ole varma onko itse mukana toteuttamassa sitä.

Työelämän termein: tuottavuus kärsii, kun osa energiasta menee murehtimiseen.

Puhumattakaan siitä, miten epämääräinen työ vaikuttaa yksityiselämään. Näin tilannettaan kuvaa eräs 33-vuotias luovan alan henkilö:

"Työtilanteeni on ollut vuosia epämääräinen. Se vaikuttaa merkittävästi elämääni. En uskalla muuttaa nykyistä kalliimpaan vuokra-asuntoon, koska epäilen maksukykyäni, jos töitä ei yhtäkkiä olekaan. Samanaikaisesti asunnon ostaminen on täysin poissuljettu vaihtoehto, koska en saisi lainaa mistään. Lasten hankkiminen ei ole ajankohtaista nykyisessä elämäntilanteessani, mutta väittäisin työelämän realiteettien suuressa mittakaavassa myös vaikuttavan ihmisten haluttomuuteen hankkia lapsia."

Suoranta nostaa esiin saman asian. Merkittävä osa nuorista naisista työskentelee määräaikaisissa työsuhteissa, ja samanaikaisesti yhteiskunta antaa signaalia siitä, että lapsia pitäisi hankkia.

– On kornia jos ei pystytä näkemään sitä, että epävarmuus työmarkkinoilla ja syntyvyys ovat kytköksissä toisiinsa.

Eräässä esimerkissä 27-vuotias henkilö sanoi, että työkavereiden “kyllä sulle aina jotain löytyy”- ja “hyville tekijöille löytyy hommia” -kommentit tuntuvat lähinnä loukkaavilta.

Vakituisessa työsuhteessa olevien on mahdotonta ymmärtää, että oman tulevaisuuden rakentaminen näiden “lupausten” varaan on mahdotonta.

Työssäolevat ovat aivan poikki.

Keräämiäni kommentteja yhdistää se, että työhön suhtaudutaan kunnioittavasti. Ihmiset haluavat tehdä kiinnostavia töitä, ja he haluavat tehdä työnsä hyvin.

Se aiheuttaa uupumista ja loppuunpalamista.

Samaan aikaan kun toiset huolehtivat siitä, onko heille ylipäätään töitä, monet työssäolevat ovat aivan poikki. Työelämä koetaan kuormittavaksi.

Eräs esimerkin lähettänyt 33-vuotias luovan alan työntekijä kuvaili työelämäänsä näin:

"Nykyinen työnantajani on yleisesti ottaen humaani, visionääri ja innostava, mutta samaan aikaan hyvin vaativa ja väärällä tavalla yltiöpositiivinen. Esimerkiksi ummistamalla silmänsä siltä, että ihmiset ovat todella pahasti ylikuormittuneita. Henkilöstöä on jo pidemmän aikaa ollut liian vähän suhteessa työmäärään. Viimeisen puolen vuoden sisällä moni on myös lähtenyt, koska eivät ole enää jaksaneet. Sama meno tuntuu olevan arkipäivää monessa paikassa."

Toinen sanoi omien aivojen huoltamisen olevan nykyisessä työelämässä kaikista tärkein tehtävä. Kaikki energia menee työhön, ja omasta hyvinvoinnista tulee yksi lisätehtävä to do -listalle.

Ei liene yllättävää, että nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet.

Ja vaikka hommia kuinka painetaan, elintaso jää tutkimusten mukaan pysyvästi vanhempia ikäluokkia alemmaksi.

työläinen kaupassa Kuva: Arja Lento kauppa

Joillekin pätkätyöt ja vapaus toimivat. Esimerkiksi monen taiteilijan työhön on sisäänkirjoitettu ajatus vapaudesta ja vaihtelevuudesta. Suorantakaan ei näe perinteistä palkkatyötä ainoana ratkaisuna. Vakituinen työ ei välttämättä ole onni ja autuus, jota kaikki tavoittelisivat.

Yhteiskunnan turvaverkot pitäisi rakentaa työelämän moninaisuuden varaan eikä nojata turvajärjestelmään, joka hylkii vakituisesta ja kokoaikaisesta työstä poikkeavien elämää.

Tietokirjailija Pontus Purokuru muistuttaa sähköpostikeskustelussa, että yksi ratkaisuehdotus tähän ongelmaan on ollut perustulo. Se ikään kuin myöntää nykyisen työelämän sirpaleisuuden ja mahdollistaa eteenpäin menemisen yhteiskunnallisen muutoksen pohjalta sen sijaan, että haikailtaisiin täysipäiväisten työpaikkojen perään.

Määräaikainen työsuhde nähdään välitilana.

Eräässä esimerkkitarinassa yliopistotutkijana työskennellyt henkilö olisi halunnut jatkaa freelancerina, vaikka hänelle tarjottiin vakinaista virkaa. Lopulta hänen sitoutumisensa työhön kyseenalaistettiin hänen kieltäydyttyään virasta.

On kuvaavaa, että vaikka työn moninaisuus tunnustetaan, vakituista työtä pidetään yhä tavoiteltavimpana työmuotona.

Määräaikaisessa työsuhteessa oleminen nähdään välitilana, vaikka toisille se on koko työuran kestävää. Pätkätyöyhteiskunta on ollut olemassa jo 90-luvulta lähtien.

Viime keväänä perustettu Työstäkieltäytyjäliitto on herättänyt keskustelua koko työn käsitteestä ja siitä, miksi palkkatyö ylipäätään on moraalinen velvollisuus. Liikkeen tempauksilla on myös kritisoitu työttömiin kohdistettuja pakkotoimia.

Työelämä elää jatkuvassa muutoksessa. Purokuru ennustaa monen muun tavoin, että suuri osa nykyisistä työpaikoista tulee katoamaan robotiikan ja automaation seurauksena. Työt tulevat järjestymään uusiksi. Ilmastonmuutos synnyttää uusia töitä.

Varmaa on, että jatkossakin työ määrittelee identiteettiämme ja arvoamme. Ehkä entistä enemmän. Suoranta muistuttaa, että kuka tahansa voi olla tänään töissä ja huomenna työtön.

Töitä ei ole kaikille. Ja jos vain työ määrittelee arvomme, osa ihmisistä jää arvottomiksi.

Puhutaan näistä asioista.