Hyppää pääsisältöön

Lukukoira auttaa lukemaan opettelevaa ja nyt myös yliopiston opiskelijaa

Lukukoira tulee apuun kun lukeminen tökkii. Usein kohtaaminen tapahtuu kirjastoissa - ja parhaat lukukoirat osaavat jopa reagoida lukijan virheisiin! Nyt lukukoiran reviiri on laajenemassa yliopistoihin.
Lyhytdokumentti Mikä ihmeen lukukoira? kuuluu Yle Areenan Kirjastotarinoita -sarjaan.

Koiralle lukeminen rauhoittaa

Eläinten terapeuttinen vaikutus on tiedetty Suomessa ainakin 1980-luvulta asti. Esimerkiksi vammaisratsastus parantaa koordinaatiokykyä ja antaa ratsastajalle kokemuksen itsenäisyydestä ja liikkeelläolosta. Korkealla hevosen selässä vammainen on vihdoin saanut tuntea olevansa vapaa pyörätuolista tai muista liikkumisen esteistään.

Myöhemmin ymmärrettiin, että myös oppimisvaikeuksissa eläimistä saattaisi löytyä apu. Suomen ensimmäiset lukukoirat työskentelivät Kaarinan kaupunginkirjastossa Luetaan koiralle -projektissa vuonna 2011 ja siitä lähtien toiminta on levinnyt useisiin kirjastoihin ympäri maata.

Lukemisen oppimiseen ei ole kiertoteitä. On luettava uudestaan ja uudestaan ääneen, niin että sanat alkavat sujua ja lauseet kuulostavat ymmärrettäviltä.

Koiran tarkoitus äänenlukemistilanteessa on rauhoittaa lukija ja tilanne eli antaa aloittelevalle lukijalle lukurauha. Lukijoissa on myös aikuisia, joilla on vaikeuksia lukutaidon tai lukemisen kanssa.

Lukukoiralta vaaditaan kokemusta erilaisista ihmisistä ja tilanteista

Kirjastot eivät omista lukukoiria, vaan ne ovat paikallisten koiraharrastajien innostuksen varassa. Suomen Kennelliiton lukukoirakoulutuksesta on valmistunut tähän mennessä noin 150 koiraa. Kaikki lukukoiratoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen eikä koiranomistaja saa siitä palkkiota.

Kennelliiton lukukoiran tulee olla yli 2-vuotias, perusterve, ihmisystävällinen koira, joka on perusluonteeltaan sopiva lukukoiratoimintaan. Koiralta edellytetään myös kykyä työskennellä toisten koirien läheisyydessä. Koiralla tulee olla hyvä ja luottavainen suhde ohjaajaansa ja sille on pitänyt kertyä kokemusta erilaisista ihmisistä, paikoista ja tilanteista.

Valkoinen koira.
Valkoinen koira. Kuva: Yle / Maria Seppälä koira

Koirista apua myös opiskeljoiden paineisiin

Lukukoirat saattavat olla koulutettuja pelastuskoiriksi, rauniokoiriksi, eksyneiden etsimiseen tai muihin kriisitilanteisiin.

On tutkittu, että eläimen silittäminen rauhoittaa ihmistä. Usein vaikeimmista lukihäiriöistä kärsivät eivät halua lukea ääneen luokassa muiden kuullen, ja silloin he voivat tulla harjoittelemaan lukemista kirjastoon koiran kainaloon.

Kuluvana vuonna 2018 koirat ovat saapuneet myös yliopistoon oppimisvaikeuksista kärsivien opiskelijoiden tueksi. Ensimmäisenä toiminnassa on mukana Jyväskylän yliopisto.

Taustalla ovat opiskelijoiden piirissä lisääntyvät stressi ja keskittymisvaikeudet. Koirasta opiskelija saa itselleen sparraajan, olipa harjoittelun kohde mikä tahansa. Kampukselle tulevien koirien kanssa voi harjoitella vaikkapa opintoihin liittyvää esitystä, hankalia kielten äänteitä, tehdä vaativaa oppimistehtävää tai lukea tenttiin.

Opettajakoirat tarttuvat jumittavaan lukijaan ja napauttavat tassulla käsivarteen.

Lukukoirille luetaan kirjastoissa ja suosituimpia paikkoja ovat koulujen yhteydessä olevat kirjastot.

Koira ei tuomitse, ei puutu, ei tartu pienen lukijan virheisiin - paitsi ”erikoislukukoira”. Yhdysvalloissa on koulutettu lukukoiria, jotka reagoivat lukijan virheisiin: opettajakoirat tarttuvat jossain kohdassa jumittavan lukijan äänensävyyn ja napauttavat tassulla lukijaa käsivarteen tai muuten puuttuvat tilanteeseen. Tällaisia lukukoiria on Suomessa vain muutama, muut kuuntelevat lempeästi vaikka kuinka takeltelevaa lukijaa.

Suomessa on olemassa myös lukulehmä ja lukuponi, mutta niiden tuominen kirjastoihin on tietysti huomattavasti riskialttiimpaa kuin sisäsiistien koirien. Lehmälle emännät ovat vuosisatoja kertoneet murheitaan, ja vaikkapa lukeneet kirjeitä rintamalta - ja lehmä on kuunnellut keskeyttämättä.

_______________________

Kirjasto auki! on ohjelmakokonaisuus, joka näyttää nyt suomalaisille rakkaan kirjaston uudet kasvot.

Yle Teeman pitkän tv-dokumentin, Yle Areenan minidokumenttien, Yle Radio 1:n sarjan, yle.fi:ssä julkaistavan verkkosisällön ja sosiaalisen median avulla selviää, millaisia supervoimia kirjasto tarjoaa tulevaisuuteen matkaavalle.

Jaa #kirjastotarina sosiaalisessa mediassa. Vaikuttavimmat tarinat esitetään puhelinkontaktiohjelmassa Kirjastolle kiitos! lauantaina 1.12. klo 19-21 Yle Radio 1.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa