Hyppää pääsisältöön

Missä tilanteessa jonkun tutun tai tuntemattoman ihmisen hyvä teko lämmitti mieltäsi?

Havaintoja ihmisestä -ohjelmasarjan kuva
Havaintoja ihmisestä -ohjelmasarjan kuva Kuva: Tuuli Laukkanen / Yle ihminen,ihmisyys

Millaisia kokemuksia sinulla on muiden ihmisten teoista, sanoista tai läsnäolosta, joissa koit olevan empatiaa? Miten se vaikutti sinuun? Millä tavalla olet auttanut muita? Kannustaako kulttuurimme empatiaan vai vaimentaako se sitä?

Empatiamekanismi on kehittynyt evoluution myötä. Se on auttanut ihmislajia säilymään ja kehittymään.

- Empatia mahdollistaa harmonisen yhdessäolon, yhteistyön, motivoi auttamaan ja estää vahingoittamasta toisia, kertoo Keto.

Italialaiset tutkijat löysivät ensimmäisenä uuden solutyypin simpanssien aivoista 1990-luvulla. Kyse oli peilisoluista. Sama mekanismi on myös meillä ihmisillä.

- Jos yksi nostaa kättä ylös, niin silloin aivoissa hermosolut aktivoituvat ja toinen, joka havainnoi sitä, niin hänen aivoissa aktivoituu samoja peilaamiseen kykeneviä soluja, sanoo vapaa empatiatutkija Sami Keto.

Peilisolujen löytyminen ihmisistä hämmensi ja innosti tiedekenttää. Peilaamisesta vastaavia soluja kutsutaan peilineuroneiksi ja niitä on eri puolilla aivoja. Niiden kautta olemme yhteydessä toisiimme.

- Peilisolut hämärtävät tekijän ja havainnoijan sekä yksilöiden välistä eroa. Emme pysty kontrolloimaan kaikkea siihen liittyvää, lisää Keto.

Empatiaa on havaittu myös useilla eläinlajeilla.

- Hyönteisillä on feromoneja ja muita mekanismeja, jotka toteuttavat samaa mitä empatia ihmisillä ja muilla empatiakykyisillä eläimillä, sanoo vapaa empatiatutkija Sami Keto.

Vastaa kyselyyn tiistaihin 20.11.2018 mennessä.

Havaintoja ihmisestä Yle Radio 1:ssä torstaisin. klo 12.10 ja Yle Areenassa podcastina.

Millaisia asioita teet yhteisen hyvän eteen? Miksi? Mitä ajattelet empatiasta? Arvostetaanko yhteisössäsi empatiaa vai nähdäänkö se heikkoutena? Millaisia kokemuksia sinulla on tunteiden tarttumisesta?

Täytä lomake.
  • Musiikkitoimittajalta: Klassisen musiikin ohjelmia ovat tehneet yli 90 vuoden ajan kaltaiseni henkilöt, ja asian on aika muuttua!

    Miten ja miksi syntyi ohjelmasarja Sinisen nuotin rapsodia?

    Yksikään ilmiö ei ole saari, sanotaan. Valitettavasti tuon filosofian todeksi eläminen ei tapahdu musiikkipuheessa. Ei ainakaan julkisessa puheessa, ei kovin onnistuneesti eikä siinä alati kiihtyvässä tahdissa, jollaista koko muu todellisuutemme velvoittaisi. Genre, jota nimitetään klassiseksi musiikiksi, on meriaiheisista metaforista pikemminkin yksi yhteinen vene.

  • Taiteilijoiden rohkeus rakentaa tilan poliittiselle vapaudelle

    Book Forum Mosul -radioessee Yle Areenassa 13.7.2019 alkaen

    Radioessee Book Forum Mosul kertoo taiteen vapauttavasta voimasta ja siitä, miten ihmisyys säilyy myös totalitarismin keskellä. Siinä kuuluvat Irakin Mosulissa Isis-hallintoa arjessaan vastustaneiden ihmisten äänet. Book Forum on taidekahvila, jollaiseen voisi törmätä minkä tahansa eurooppalaisen kaupungin boheemissa korttelissa.

  • Hartauspuhujat syyskuussa

    Yle Radio 1:n hartauspuhujat syyskuussa 2019

    Aamuhartaus ma-la klo 6.15 ja 7.15 (uusinta) Iltahartaus ma-pe klo 18.50, ehtookellot ja iltahartaus la klo 18.00. Iltahartauden uusinta ma-la klo 23.00.