Hyppää pääsisältöön

”Juoksin välitunnilla poikia karkuun, sillä jos jäin kiinni, minut hakattiin porukalla - se oli yhdeksän vuoden helvetti”

Portaat, joiden päässä valoa
Portaat, joiden päässä valoa Kuva: videoblocks Flinkkilä & Tastula

Kaisa koki kiusaamista jo ihan ensimmäisestä kouluvuodesta alkaen. Tilanne paheni väkivallaksi, jolloin häntä satutettiin, vainottiin ja piestiin. Monesti hän juoksi kokonaista kiusaajalaumaa karkuun. Kaisa puolusti itseään sekä fyysisestä että sanallisesti. Miksi ihmeessä aikuiset eivät puuttuneet tarpeeksi tilanteiseen?

Otsikkokuva, jossa lukee elämäni tarina Flinkkilä & Tastulan yleisöltä.
Otsikkokuva, jossa lukee elämäni tarina Flinkkilä & Tastulan yleisöltä. Kuva: Markku Lyytinen Flinkkilä & Tastula

Kaisan tarina:

– Tästä tulee kivaa, ajattelin. Olin intoa täynnä kuten kaikki koulunsa aloittavat lapset. Pari ensimmäistä viikkoa menikin hyvin, kun opettelimme lukemisen ja laskemisen alkeita.

Onneksi en tiennyt tuolloin miten väärässä olin. Kiusaamishelvettiä kesti yhdeksän vuotta!

Ensimmäinen kouluvuosi vuonna 1977

Opettaja esitteli meille koulurakennuksen, joka oli puinen vihreä talo. Kävelimme jännittyneinä opettajan perässä luokkaan, missä oli paripulpetit ja iso liitutaulu.

Meille kerrottiin koulun säännöt, saimme ensimmäisen aapisemme ja tutustuimme toisiimme ryhmissä, vaikka moni oli tuttu jo leikkikoulun ajoilta.

Puuttuminen kiusaamistapaukseen

Ensimmäisen kerran näin kiusaamista koulun pihalla. Kaksi apukoulun poikaa kiusasi luokkatoveriaan. Olin vasta aloittanut koulun ja ihmettelin, miten opettaja salli tämän puuttumatta asiaan.

Kerran sitten suutuin näille apukoulun kiusaajille ja sanoin, että he käyttäytyivät typerästi, kun kiusasivat heikompaa. Siihen loppui pojan kiusaaminen, mutta silloin minusta tuli heidän uusi kohteensa. Pojat heittelivät minua pitkin pihaa ja seiniä.

Pojat estivät pääsyni muiden leikkeihin ja pitivät minua kuistilla vankina, kun muut leikkivät kirkonrottaa tai poliisia ja rosvoa.

Opettajat katsoivat tilannetta ikkunasta, mutta he eivät puuttuneet mitenkään kiusaamiseen – paitsi sitten kun heitin poikia kivellä.

Silloin tuli puhelu äidilleni. Hän ihmetteli asiaa, mutta opettajat eivät puuttuneet kiusaajien käytökseen ollenkaan.

Kiusaaminen paheni syksyllä

Kiusaaminen paheni syksyn mittaan niin paljon, että henkeni oli vaarassa. Kerran vedin takkia päälleni, silloin pojat tulivat paikalle ja tarrasivat minuun kiinni.

Onneksi opettaja ja keittäjä tulivat paikalle ja estivät poikia raahaamasta minua jonnekin hakattavaksi.

Opettaja ei päästänyt minua yksin kotiin. Soitin tädilleni, joka haki minut koulusta. Lopulta äitini ilmoitti koululle, että en tule takaisin kouluun ennen kuin pojat on sijoitettu muualle.

Muistan pelon ja kivun siitä 1.luokan syksystä, kunnes koitti päivä, jolloin poikia ei päästetty enää luokkaan. Olin helpottunut, mutta aivan tolaltani.

Toinen poika sijoitettiin koulukotiin ja toinen eri kouluun. Kiusaaminen loppui hetkeksi.

Pelkoa, pelottelua ja väkivaltaa

Kotioloni olivat hyvät ja turvalliset, mutta äitini koki niin, että hänen puuttumisensa kiusaamiseen olisi vain pahentanut tilannettani.

Onneksi osasin puolustautua sekä fyysisesti että sanallisesti. Muistan sen, että minua pidettiin jopa pelottavana, kun olin teräväkielinen ja sanavalmis sekä fyysisesti vahva tyttö.

Kerran poikajengi piiritti minut ja ystäväni ns. heidän alueella. Jengin pääjehu kuulusteli minua, mutta minä totesin, että ”mene sinä räkänokka vaan kotiin, minun asiani eivät kuulu sinulle.”

Käsirysyn jälkeen annoin pääjehulle turpaan. Pojat häipyivät vähin äänin.

Tosin, yksi luokkani pojista muksi minua aina ohimennen. Ja pikkuhiljaa hän sai muutaman muun pojan mukaan tähän kiusaamiseen. Tuntien alussa juoksin pitkin käytäviä poikia karkuun.

Uudessa koulussa kiusasi myös opettaja

Uudessa tiilikoulussa uusi luokanvalvoja otti minut heti hampaisiinsa. Hänen mielestä en osannut mitään.

Minulle sai sanoa ja tehdä mitä vaan. Kiusaajat tajusivat tämän heti. Vaan auta armias, jos minä annoin takaisin! Tytöt sain helposti hiljaiseksi terävillä kommenteilla, mutta kiusaavia poikia alkoi olla sen verran mukana, että heille oli vaikeampi pärjätä.

Viidennellä kiusaaminen sitten lähti käsistä. Kaikki luokan pojat - neljää poikaa lukuun ottamatta - kiusasivat minua vuorotahdissa.

Sain lumipesut ja kovan rökityksen jokaisella välitunnilla ja koulumatkalla – koko talven. Kouluun tullessa olin usein märissä vaatteissa koko koulupäivän.

Luokassa pojat tiputtelivat tavaroitani, potkivat minua jaloille ja häiritsivät minua monin tavoin. Löin kiusaajani kirjalla päähän ja sain siitä tietysti jälki-istuntoa.

Kiristystä ja väkivaltaa vuosien ajan

Yläasteella kiusaaminen oli pahempaa vapaa-ajalla kuin koulussa. Minua riepoteltiin usein pitkää pihaa ja heitettiin rinteestä alas.

Voimasuhteetkin kääntyivät poikien eduksi, enkä pärjännyt enää fyysisesti yhtä hyvin kuin aikaisemmin.

Eräs poika alkoi vainota minua. Hän odotti pihalla ja kävi kimppuuni. Pojan äiti oli kotitalousopettaja ja asiaa puitiin tietysti koulussakin. Opettajan, rehtorin ja opon mielestä minä olin syyllinen.

Ihmettelin sitä, että pojat saavat olla väkivaltaisia, mutta tytöt eivät. Minä sain taas jälki-istuntoa, mutta poika ei.

Sitten, toinen, outo ammattikoulussa opiskeleva poika oli hyvin raaka minua kohtaan. Siitä alkoi vuosien piina, joka vaikutti koko loppuelämääni. Traumaattiset tapahtumat ovat edelleen mielessäni ja näen unia.

Poika kiristi minulta rahaa jatkuvasti kesällä, vapaa-ajalla, koulumatkoilla. ”Jos kuljet tästä, maksat joka perjantai 30 markkaa tai pieksen sinut”. Olin jatkuvasti mustelmilla ja verinaarmuilla, kun en maksanut ja antanut periksi.

Minulla on vieläkin arpia kehossani näistä lapsuuden taisteluista.

Elämää koulun ulkopuolella ja jälkeen

Onneksi minulla on aina ollut ystäviä, jotka ovat seisseet rinnallani kaikesta huolimatta. Harrastin ratsastamista jopa ihan kilpailulajina, mikä nosti itsetuntoani. Hevostallilla ei kukaan kiusannut minua.

Kesämökillä ja Helsingin reissuilla sain olla myös rauhassa. Näissä paikoissa sain elää normaalia elämää ystävieni kanssa.

Ehkä juuri ratsastus ja matkat Helsinkiin toivat minulle varmuuden siitä, että en ole hylkiö, vaan saan olla turvallisesti ihminen muiden joukossa.

Tällä hetkellä teen koulukiusaamista ehkäisevää työtä. Työ on konkretisoinut mm. näin: paikkakunnallani on siirretty kolme kiusaaja toiseen kouluun.

– Vanhemmille annan tällaisen neuvon: pistäkää lapsenne karatetunnille, jotta osaavat puolustaa itseään tarvittaessa.

Haluatko lähettää meille tarinasi? Lue lisää