Hyppää pääsisältöön

Nuorisosäätiö-sotku levisi Lahden Pelicansiin – liigajoukkue hermostui maakuntalehden uutisesta

Pasi Nurminen
Entinen jääkiekkoammattilainen Pasi Nurminen on Pelicansin pääomistaja. Pasi Nurminen Kuva: Jari Pekkarinen / All Over Press MOT,Nuorisosäätiö

Lahden Pelicansin pääomistaja Pasi Nurminen on saanut salattua rahoitusta lahtelaiselta liikemieheltä. Liikemiestä alettiin myöhemmin tutkia yhtenä pääepäiltynä Nuorisosäätiöön liittyvässä talousrikostutkinnassa.

Keskustataustaisen Nuorisosäätiön ex-johtajien rikosepäilyt ovat ehtineet tahria jo useiden yritysten ja talousvaikuttajien mainetta.

Muutama viikko sitten oli jääkiekon SM-liigassa pelaavan Lahden Pelicansin vuoro. Etelä-Suomen Sanomat kertoi, että liikemies Mika Wilenius on rahoittanut sadoilla tuhansilla euroilla Pelicansin pääomistajaa Pasi Nurmista.

Wilenius on yksi pääepäillyistä Nuorisosäätiön ex-johtajien Aki Haaron ja Perttu Nousiaisen lahjus- ja talousrikostutkinnassa. Pelicansin pääomistaja Pasi Nurminen näyttää vakiinnuttaneen valtansa liigajoukkueessa Wileniukselta tulleilla rahoilla.

Tieto säväytti paikallisissa kiekkopiireissä. Lahdessa on liikkunut juoruja Wileniuksen “salaisesta tuesta” Pelicansille tai Pasi Nurmiselle. Nyt tiedolle saatiin vahvistus.

Ex-huippumaalivahti Pelicansin suurin omistaja

  • Jääkiekkojoukkue Lahden Pelicansin pääomistaja Pasi Nurminen on entinen huippumaalivahti.
  • Nurminen pelasi urallaan SM-liigassa, Ruotsissa sekä NHL:ssä.
  • Maajoukkueessa Nurminen oli pelaajana voittamassa hopeaa ja pronssia MM-kisoissa.
  • Vuonna 2011 Nurminen oli voittamassa MM-kultaa Suomelle joukkueen apuvalmentajana.

Keskustapoliitikko liigajoukkueen hallituksessa

Spekulaatiot Mika Wileniuksen roolista Pasi Nurmisen rahoittajana kiihtyivät kesällä 2016. Lahden Pelicans valitsi tuolloin hallitukseensa Nuorisosäätiön nyt jo entisen puheenjohtajan Perttu Nousiaisen.

Valintaa ihmeteltiin. Miksi Savosta kotoisin oleva ja Helsingissä asuva keskustalainen poliitikko haluttiin mukaan lahtelaisen liigajoukkueen hallintoon?

Monet tulkitsivat Nousiaisen olevan käytännössä Mika Wileniuksen edustajana hallituksessa. Wileniuksen enemmistöomistuksessa olevalla rakennusliikkeellä Salpausselän Rakentajilla ja Nuorisosäätiöllä tiedettiin olevan poikkeuksellisen tiiviit liikesuhteet.

Esimerkiksi Yle oli julkaissut aiheesta useita juttuja. Nuorisosäätiö järjesteli kiinteistökaupoilla ja vuokrasopimuksilla rakennusliikkeelle miljoonien eurojen voittoja. Poliisi tutkii näitä liiketoimia.

Nousiainen jätti Pelicansin hallituksen kevättalvella 2018 pian sen jälkeen, kun Yle ja Suomen Kuvalehti olivat kertoneet poliisin epäilleen häntä lahjusten ottamisesta. Kaupparekisteriin toimitetussa asiakirjoissa Nousiainen perusteli eroaan “muilla kiireillä”.

Salpausselän Rakentajat on vaihtanut nimeään ja yhtiöllä on myös uusi omistaja.

Salpausselän Rakentajilla on uusi omistaja

  • Salpausselän Rakentajat oli kevääseen 2018 saakka osa SSR-konsernia.
  • Konserni myytiin yrittäjä Pertti Yliniemelle.
  • Yliniemi omistaa Lapin suurimman hotelliketjun Lapland Hotelsin.
  • Pertti Yliniemi ei liity millään tavalla käynnissä olevaan poliisitutkintaan.

Nurmiselle rahaa virolaisesta pöytälaatikkoyhtiöstä

Wileniuksen Nurmiselle maksamat rahat ovat nousseet esille viranomaistutkinnassa.

Salpausselän Rakentajat maksoi vuosina 2015 ja 2016 virolaisiin pöytälaatikkoyhtiöihin konsulttipalkkioita vähintään yli neljä miljoonaa euroa.

Poliisi epäilee, että maksut ovat aiheettomia.

Virosta rahoja on jaeltu eri tarkoituksiin, kuten Nuorisosäätiön ex-johtajille. Etelä-Suomen Sanomien mukaan myös Pasi Nurminen on saanut satoja tuhansia euroja virolaisesta pöytälaatikkoyhtiöstä.

Ylen MOT on hankkinut vahvistuksen tiedolle. Maaliskuussa 2016 Mika Wilenius siirsi kotimaiselta pankkitililtään sata tuhatta euroa Pasi Nurmiselle. Pian tämän jälkeen Nurminen osti lisää Pelicansin osakkeita.

Kauppojen jälkeen Wileniuksen roolista Nurmisen rahoittajana alkoi kiertää Lahdessa huhuja. Kesäkuussa 2016 Nurminen kiisti Etelä-Suomen Sanomille, että Wilenius olisi rahoittanut häntä tai Pelicansia suoraan. Salpausselän Rakentajat on kuitenkin ollut Lahden Pelicansin sponsori.

Pasi Nurminen, tränare för Pelicans.
Pasi Nurminen, tränare för Pelicans. Kuva: All Over Press Pasi Nurminen,jääkiekko,Pelicans (Jääkiekon Miesten Liiga)

Muutama kuukausi jutun julkaisun jälkeen Nurminen sai Wileniukselta yli 200 000 euroa. Rahat siirrettiin kahdessa erässä virolaisesta pöytälaatikkoyhtiöstä. Sitä pyöritti Virossa asuva suomalainen liikemies Arto Autio. Myös häntä epäillään rikoksista Nuorisosäätiön ex-johtajien tutkinnassa.

MOT:n tietojen mukaan sama pöytälaatikkoyhtiö lainasi Nuorisosäätiön Viron-tytäryhtiöltä vuonna 2016 yli sata tuhatta euroa. Laina on maksettu takaisin.

Poliisi tutkii virolaisista pöytälaatikkoyhtiöistä tulleita rahoja. MOT:n tiedossa ei ole, että Pasi Nurmista epäiltäisiin rikoksesta. Myös Pelicans on kertonut tiedotteessaan, ettei poliisi ole kuulustellut Nurmista.

Rahat eivät liity Pelicansin seuran toimintaan, vaan sen pääomistajaan.

Rahat ottaessaan Nurminen ei tiennyt, että pari vuotta myöhemmin Wilenius olisi pääepäilty laajassa talousrikostutkinnassa. Nurminen on kuitenkin sotkeutunut tahtomattaankin sekavaan vyyhtiin, jossa tutkitaan useiden ihmisten vakavia talousrikoksia.

Lehti: Toimittajien työtä ei häiritä

Uutista on seurannut erikoinen näytelmä, jossa liigaseura on ryhtynyt painostamaan maakuntalehteä, kertoi Suomen Kuvalehti torstaina. Lehden mukaan Etelä-Suomen Sanomien urheilutoimituksen työskentelyä Pelicansien otteluissa on muun muassa rajoitettu.

Etelä-Suomen Sanomien vt. päätoimittaja Hanna Myyrä ei antanut MOT:lle haastattelua. Lähettämässään tekstiviestissä Myyrä sanoo, ettei lehden toimittajien työtä rajoiteta.

– Olemme keskustelleet Pelicansien johdon kanssa eilen. Tunteet ovat läikkyneet uutistointimme vuoksi, mikä ei liene yllätys, mutta urheilutoimituksemme työ jatkuu peleissä ihan normaaliin tapaan. On täysin selvää, että toimitus päättää itse lehden sisällöistä, eikä tästä ole erimielisyyttä meidän ja Pelicansin välillä, Myyrä kirjoitti tekstiviestissään.

Lahden Pelicans
Lahden Pelicans Kuva: ©Tomi Hänninen. All rights reserved. MOT,Nuorisosäätiö

“Mediasopimus on katkolla…”

Nurmisen ja Pelicansin reaktio Etelä-Suomen Sanomien uutiseen oli vihainen. Liigaseura julkaisi tiedotteen, jossa se syytti maakuntalehteä virheellisen mielikuvan luomisesta. Seura kertoi tekevänsä myös kantelun jutusta media-alan itsesääntelyelimeen eli Julkisen sanan neuvostoon.

Onko kantelu tehty?

– Se on tekeillä, sanoo Pelicansin viestintäpäällikkö Jesse Pyykkö.

Mikä kantelun peruste on?

– Nimenomaan virheelliset vihjailut ja mielikuvat sekä toimintatavat.

Mitä virheelliset mielikuvat ja vihjailut ovat?

– Me ei sitä aleta tässä vaiheessa julkisuuteen avaamaan.

Viestintäpäällikkö Jesse Pyykön mukaan Pelicans ei ole rajoittanut Etelä-Suomen Sanomien työskentelyä.

– Ei kyse ole ollut mistään tämmöisestä. Tämä viikko sattui olemaan koko kauden raskain eli neljä ottelua viiteen päivään. Silloin olennaiseen osaan tulee palautuminen matsien välillä. Ei ole ollut mitään muuta draamaa, kuin että olemme halunneet tehdä asiat urheilun ehdolla.

Tiedotteessaan Pelicans sanoi harkitsevansa myös muita toimenpiteitä. Tarkoitetaanko tällä esimerkiksi kanteen nostamista käräjäoikeudessa?

– Ei sillä viitattu suoraan oikein mihinkään. Toki meillä tulee olemaan katkolla tämän vuoden jälkeen muun muassa mediasopimus.

Onko Pelicansilla tällä hetkellä voimassaoleva mediasopimus Etelä-Suomen Sanomien kanssa?

– Yhteistyösopimus.

Eli jos lehti julkaisee uutisen, joka ei ole teille mieluinen, te katkaisette sopimuksen lehden kanssa?

– Ei tietenkään.

MOT ei tavoittanut Pelicansin pääomistajaa Pasi Nurmista tai Mika Wileniusta.

Nuorisosäätiö