Hyppää pääsisältöön

Star Wars, Avengers ja Stephen Kingin teokset ovat osa ilmiötä, jonka sivutuotteena leffateatterit ovat täynnä huonoja jatko-osia

Avengers-elokuvan hahmot juoksevat kohti kameraa.
Avengers-elokuvan hahmot juoksevat kohti kameraa. Kuva: 2018 Marvel KulttuuriCocktail,Avengers: Infinity War

Loputtomat sarjakuvaelokuvat ärsyttävät ja ihastuttavat. Ne ovat osa fiktiouniversumeita, ilmiötä, joka on muuttanut elokuvateollisuutta pysyvästi.

Pääpahis on voitettu, elokuvateatterin valot syttyvät, ja lopputekstit rullaavat valkokankaalla. Osa yleisöstä kuitenkin tietää, ettei vielä kannata nousta: viimeinen kohtaus on nimittäin piilotettu tekijätietojen perään. Jos kyseessä on sarjakuvaleffa, varsinkin osa Marvelin maailmaa, kärsivällisyys palkitaan.

Tekstien perään nähdään kohtaus, joka vinkkaa, ettei tämä ollut vielä tässä. Uusi vastustaja punoo jo juoniaan, tarina jatkuu toisaalla.

Kyse ei ole pelkästään silmäniskusta niille faneille, jotka tuntevat käytännön. Näin rakennetaan elokuvauniversumeja, joita on nykyään kaikkialla.

– Elokuvauniversumi on kokonaisuus, jossa elokuvat liittyvät toisiinsa, mutta jokaista ei tarvitse nähdä, jotta pysyy juonessa mukana, kertoo sarjakuvatutkija Laura Antola.

Antola tekee väitöskirjaa sarjakuvien suomalaisista adaptaatioista Turun yliopistolla ja on huomannut, kuinka tarinankerronta ja mainonta nivoutuvat toisiinsa elokuvauniversumeissa. Hittileffoista on aina taottu jatko-osia, mutta nykymaailmassa se ei riitä, vaan suosittu elokuva laajennetaan franchiseksi. Se tarkoittaa, että elokuvasarjaa laajennetaan spinoffeilla, tv-sarjoilla, lehdillä, kirjoilla, action-hahmoilla ja eväsrasioilla tuotemerkiksi ja ilmiöksi, jota voi hyödyntää kaupallisesti myös leffateatterin ulkopuolella.

Kun franchisen sisällä on useita toisistaan itsenäisiä tarinoita, jotka noudattavat saman maailman sääntöjä, sitä kutsutaan universumiksi. Voisi siis sanoa, että franchise on termi bisnespuolesta, kun taas universumi selittää tarinamaailmaa.

Lopputekstien taakse piilotettu kohtaus on osa ristiinmarkkinointia, jossa seuraavan elokuvan koukku esitellään yleisölle jo ennen traileria. Kun yleisö on kerran ihastunut hahmoihin tai tarinamaailmaan, on helpompaa houkutella se seuraavaan tuttuun elokuvaan kuin esitellä jotain täysin uutta.

– Elokuva on ikään kuin samalla traileri jollekin toiselle leffalle, Antola sanoo.

Ajatusta elokuvauniversumeista on helpointa lähteä purkamaan sarjakuvaleffojen kautta, sillä kuuluisimmat niistä ovat sarjakuvatalojen luotsaamia. Marvelin omat sankarit, kuten Captain America, Ironman ja Hulk, vierailevat toistensa elokuvissa ja kokoontuvat välillä yhdessä taistelemaan suurempaa pahaa vastaan Avengers-elokuvissa.

Captain Marvel -elokuvan pääroolin esittäjä Brie Larsson.
Talvella 2019 ensi-iltansa saava Captain Marvel on Marvelin elokuva-universumin ensimmäinen naisvetoinen elokuva. Pääroolissa nähdään Brie Larson. Captain Marvel -elokuvan pääroolin esittäjä Brie Larsson. Kuva: ©Marvel Studios 2019 KulttuuriCocktail,Marvel Comics,Captain Marvel

Vaikka ulkoapäin katsottuna kokonaisuus saattaa näyttää tasapaksulta sarjakuvamuhjulta, universumeissa jokaisella elokuvalla on oma roolinsa. Kyse on siis tarinankerronnasta. Antola selittää, että yksittäisten sankareiden elokuvissa syvennetään hahmoja ja niiden edustamia arvoja.

Esimerkiksi Iron Manissa pohditaan, mikä on oikein aseteollisuudessa. Yhteiselokuvat taas ovat massiivisia tapahtumia, joissa sidotaan tarinalangat yhteen ja käydään valtava taistelu.

Marvel on rakentanut universumiaan määrätietoisesti 1960-luvulta saakka sarjakuvalehdissään.

– Hämähäkkimies jää kiipeliin, joka ratkeaa seuraavassa Ihmeneloset-lehdessä. Eli pitää ostaa se lehti ja tutustua uusiin hahmoihin, jotka taas linkittyvät toisiin hahmoihin, Antola selittää.

Vastikään 95-vuotiaana kuollut Stan Lee oli luomassa näitä Marvelin ikonisia hahmoja lähes 60 vuotta sitten.

Antolan mukaan kuvio alkoi sarjakuvien puolella hajota omaan mahdottomuuteensa 1990-luvulla, kun juoniin tuli loputtomia looppeja aikamatkailua, tarinoita oli vaikeaa seurata ja myyntiluvut alkoivat laskea.

– Siksi on niin kiinnostavaa seurata, kuinka menestynyt sama kuvio on nyt elokuvissa.

Sen sijaan, että studio omistaisi oikeudet tiettyyn näyttelijään, omistetaan hahmoja ja tarinamaailmoja, joita voi monistaa loputtomasti.― Sarjakuvatutkija Laura Antola

Suunnitelmallinen, tehdasmainen tuotanto tuo mieleen Hollywoodin kultakauden, eli 1920–60-luvun, jolloin ihmiset käyttivät paljon rahaa viihteeseen ja elokuvia taottiin liukuhihnalta. Silloin näyttelijät kiinnitettiin vuosiksi tietyille studioille, ja sopimukseen kuului sovittu määrä isomman ja pienemmän budjetin elokuvia.

– Nykyinen bisnesmalli on sama, mutta paljon isompi. Sen sijaan, että studio omistaisi oikeudet tiettyyn näyttelijään, omistetaan hahmoja ja tarinamaailmoja, joita voi monistaa loputtomasti, Antola sanoo.

Jokaisella hahmolla on oma leffansa, jolla on jatko-osansa. Sarjakuvaelokuvien määrä tuplaantuu, kun Marvelin lisäksi laskee kilpailevan talon eli DC Comicsin omat hahmot, kuten Batmanin, Supermanin, Wonder Womanin ja niiden risteilevät kytkökset.

Siksi monesta tuntuu, että juuri sarjakuvaelokuvat valtaavat leffateatterit kuin homesieni tasakattoisen ala-asteen. Mutta universumeita on muissakin genreissä: Harry Potter -elokuvat ja sen sivutuotteet (Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -leffasarja) muodostavat Wizarding Worldin, dinosaurusteemapuistoon sijoittuvat elokuvat taas Jurassic Worldin.

Kauhun suurin universumi on “tositapahtumiin perustuva” Conjuring-maailma, jossa Warrenin pariskunta metsästää demoneita 1970-luvulla. Antola sanoo, että myös American Pie -elokuvat voidaan nähdä omana universuminaan. Kahdeksan leffan kokonaisuudessa on jatko-osia ja spinoffeja.

– Esimerkiksi yhdessä spinoffissa seurataan lähinnä sitä pöhköä isää, Antola sanoo.

Tyylikkäitä viittauksia vai irrallisia hahmoja?

Universumit ovat pyörineet ympärillämme pitkään ikään kuin huomaamatta. Jo ennen sarjakuvaelokuvien tulvaa tai ristiinmarkkinointia, fiktio-universumeja on käytetty työkaluna tarinankerronnassa.

Esimerkiksi kauhukirjailija Stephen Kingin romaanit ovat kaikki kytköksissä toisiinsa. Monet Kingin tarinoista sijoittuvat Derryn tai Castle Rockin kaupunkeihin, ja lähes kaikki juuret vievät Mainen osavaltioon. Jopa Ohion osavaltiossa kuvattu vankilaelokuva The Shawshank Redemption sijoittuu kirjassa ja elokuvassa Maineen.

Kingin universumissa fanit saavat bongailla yhtäläisyyksiä, kun Hohto-hotellin kokki mainitaan Se-kirjan taustatarinassa tai The Dead Zonen hahmo George Bannerman joutuu Cujossa tappajakoiran uhriksi. King käyttää universumiaan tasona, jonka päälle rakentaa lisää yksityiskohtia.

Parhaimmillaan universumit toimivat juuri näin: kun aina ei tarvitse aloittaa tyhjästä, tarina saa syvyyttä ja hahmot muodostuvat moniulotteisemmiksi. Silloin sekä universumin fanit että satunnaiset vierailijat nauttivat laadusta.

– Eli pelataan kahdella tasolla, joilla koitetaan saada superfaneille jotain hihiteltävää ja samalla satunnaiset katsojat koukuttumaan, sarjakuvatutkija Laura Antola sanoo.

Pahimmillaan väkinäinen ristiinlinkitys saa katsojalle ulkopuolisen olon. Esimerkiksi Batman vs. Superman -elokuvan jälkimainigeissa moni ihmetteli kohtausta, jossa Bruce Waynen toimistoon ilmestyy aikaportaalin kautta mies punaisessa robottipuvussa. Hahmo pitää sekavan monologin tulevaisuudesta ja katoaa, eikä kohtaukseen palata enää elokuvan aikana.

Myöhemmin paljastui, että mies oli The Flash, joka esitellään tarkemmin DC Comicsin seuraavassa elokuvassa Justice Leaguessa.

Thor: Ragnarök elokuvan pressikuva, kuvassa näyttelijä Chris Hemsworth
Yksi tuoreimmista Marvelin universumin leffoista on Thor: Ragnarök. Thor: Ragnarök elokuvan pressikuva, kuvassa näyttelijä Chris Hemsworth Kuva: Marvel Studios 2017 KulttuuriCocktail,elokuvat,skandinaavinen mytologia

Huonosti tehtynä universumin rakentaminen näyttää siltä, että markkinointi on ajanut elokuvallisen kokonaisuuden ohi. Antolan mukaan sarjakuvaelokuvien ohjaajat joutuvatkin toisinaan taipumaan taiteellisen visionsa kanssa.

– Tehdessään sopimusta ohjaaja sitoutuu esimerkiksi siihen, että elokuvaan kuvataan tietynlainen tiiserikohtaus. Tai niin, että loppukohtauksen ohjaakin joku ihan muu. Se on aika ennenkuulumatonta, Antola sanoo.

Esimerkiksi vuoden 2011 Thor-elokuvan ohjasi Kenneth Branagh, mutta lopputekstien jälkeen tulleen kohtauksen taas Marvelin seuraavan elokuvan, The Avengersin, ohjaaja Joss Whedon.

Ohjaajalle kiinnitys Marvelin franchiseen on kuitenkin tärkeä tilaisuus, jonka vuoksi voi joustaa. Universumileffat nimittäin keräävät isoja yleisöjä ja tuottavat rahaa, aivan valtavasti.

Maailman tuottoisimpien elokuvien listauksessa 20 tuottoisimmasta 18 on osa jotain universumia.

Maailman tuottoisimpien elokuvien listauksessa 20 tuottoisimmasta 18 on osa jotain universumia (kaikki paitsi ykkönen Avatar ja kakkonen Titanic), ja niiden tuotot lasketaan miljardeissa. Tilasto näyttää masentavan yksipuoliselta, mutta pelkkiä dollarimääriä tuijottamalla näkee vain osan totuutta, sillä suurin osa listauksista ei ota huomioon inflaatiota eli dollarin arvon muutosta. 8 dollarin leffalippu ei ole saman arvoinen nyt kuin vuonna 1939, jolloin Tuulen viemää pyöri teattereissa.

Historiallisessa kontekstissa supersankarielokuvat, Disney ja jatko-osat eivät ole yhtä ylivoimaisia taloudellisessa menestyksessään. Nykyisestä listasta kuitenkin näkee, millaisilla elokuvilla nyt taotaan rahaa ja kuinka vauhdilla uudet universumit kasvavat.

Hobitti Bilbo Reppuli ja Gandalf Konnun maisemissa, elokuvassa Hobitti - Odottamaton matka.
Hobitti-elokuvien Konnun maisemat ovat tuttuja Taru Sormusten Herrasta -maailmasta. Hobitti Bilbo Reppuli ja Gandalf Konnun maisemissa, elokuvassa Hobitti - Odottamaton matka. Kuva: © 2012 Warner Bros. Entertainment Inc. and Metro-Goldwyn-Mayer Pictures Inc. (US, Canada & New Line Foreign Territories) © 201 KulttuuriCocktail,Hobitti

Fanitus parantaa maailmaa

Universumien aikakaudella on tyypillistä, että yksittäisen elokuvan sijaan fanitetaan hahmoja. Supersankarielokuvissa ei ole väliä, vaikka näyttelijä vaihtuisi: jokainen uusi Spiderman-elokuva on taloudellisesti kannattava, koska fanit tahtovat jälleen nähdä lempparinsa.

Toisaalta fanitetaan myös maailmoja. Kun Peter Jackson julkaisi kolme Hobitti-elokuvaa, monet Taru Sormusten Herrasta -fanit olivat innoissaan “paluusta Keskimaahan”. Kriitikot lyttäsivät elokuvat niiden venytetyn ja sekavan juonen vuoksi, mutta Aberystwyth ja British Columbian yliopistojen tutkijoiden teettämässä yleisötutkimuksessa selvisi, että monet nauttivat elokuvista niiden juonesta huolimatta.

– Yleisöstä oli niin ihanaa päästä Kontuun ja nähdä ne upeat maisemat, ettei elokuvien epätasapainoisuus sitten haitannut, tutkimukseen perehtynyt Antola kertoo.

Ajatus huonosta juonesta ja isoista tuotoista hirvittää: Laskevatko franchise-universumit elokuvien taiteellista tasoa? Entä kun varmat tuotot saavat elokuvastudiot karttamaan uusia eli riskialttiita käsikirjoituksia?

Black Panther -elokuvasta.
Black Panther -elokuva perustuu Marvel Comicsin sarjishahmoon. Black Panther on Marvel Cinematic Universen 18. elokuva. Black Panther -elokuvasta. Kuva: ©Marvel Studios 2018 KulttuuriCocktail,Black Panther

Suomessa asiaa on ruotinut Kuvien takaa -elokuvablogia pitävä toimittaja Kalle Kinnunen, joka kirjoittaa, ettei elokuviin mennä enää yllättymään, vaan katsomaan tuttua ja turvallista. Ja kyllähän ilmiö tuntuu jo käytännössä. Tuottoisimpien elokuvien listaa selatessa huomaa, että alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuvat hitit ovat nyt harvinaisuus.

Toisaalta voi ajatella, että fanittavaa yleisöä ei ole koskaan palveltu näin perinpohjaisesti. Kun yksittäisen elokuvan sijaan fanitettavana on kokonaisia maailmoja, niiden ympärille ilmestyy herkästi innokkaita yhteisöjä, joille määrä ei ole huono asia. Fanit pitävät blogeja, tekevät podcasteja ja tapaavat uusia ihmisiä konventioissa, ja näin syntyy rikkaita alakulttuureja. Antola sanoo, että nykyisessä viihteessä faneilla on ennennäkemättömän paljon valtaa.

– Esimerkiksi silloin, kun fanit odottelivat uutta kautta Dr. Whosta, kirjoitettiin todella paljon fanifiktiota. Joitain niistä tarinoista käytettiin myös aiheina uudessa sarjassa, Antola sanoo.

Franchise-elokuvat eivät ole vain markkinointiosaston käsissä, vaan kuten aina, menestys riippuu yleisöstä. Ja joskus jättiläisetkin horjuvat. Star Warsin maailma on yksi elokuvahistorian suosituimpia universumeita, mutta Han Solon alkuperästä kertovan Solo: A Star Wars Storyn ennustetaan tekevän Disneylle 50 miljoonaa dollaria tappiota.

Onko väärin fanittaa käsikirjoitukseltaan köykäistä jatko-osan jatko-osaa?

Ilmiö on sama kuin popmusiikissa: on helppo naureskella yksinkertaiselle hitille, mutta sellaista ei voi taikoa pelkällä rahalla. Antola sanoo, että franchise-elokuvien paheksumisessa on kyse myös perinteisestä erottelusta arvostetun korkeakulttuurin ja väheksytyn popkulttuurin välillä. Onko väärin fanittaa käsikirjoitukseltaan köykäistä jatko-osan jatko-osaa?

Vaikka universumielokuvat luokitellaan helposti pinnallisiksi, niillä voi olla myös syviä yhteiskunnallisia merkityksiä. Suosittu franchise tavoittaa lähes varmasti suuria massoja, joten sen kautta yleisölle voidaan riskittömästi tarjota uudenlaisia tarinoita ja päähenkilöitä.

Viime vuonna Wonder Woman herätti keskustelua naiskuvasta elokuvissa, nyt afrofuturistista Black Pantheria hehkutetaan sen laajasta rodullistettujen representaatiosta ja mustan kulttuurin kuvauksesta.

DC:n ja Marvelin universumeissa naisen tai mustan miehen nostaminen päähenkilöksi ei ole jäänyt marginaaliin: Wonder Woman on tähän mennessä tuottanut yli 800 miljoonaa dollaria. Black Panther on tuottoisimpien elokuvien listauksessa yhdeksäntenä ja sillä on taottu jo yli 1,3 miljardia dollaria.

Han Solo elokuvassa Solo: A Star Wars Story.
Solo: A Star Wars Story -leffa kertoo Han Solo -hahmosta ja sijoittuu aikaan ennen alkuperäisten Star Wars -elokuvien hetkiä. Han Solo elokuvassa Solo: A Star Wars Story. Kuva: 2017 Lucasfilm Ltd. & ™, All Rights Reserved. KulttuuriCocktail,Tähtien sota (elokuvasarja),Han Solo

Myös sarjakuvatutkija Antola fiilistelee sitä, että supersankarileffoissa päähenkilöinä voidaan nähdä muitakin, kuin “se valkoihoinen lihaskimppu”. Seuraava Marvelin suuri satsaus on Brie Larsonin esittämä Captain Marvel.

Jos kuitenkin yhä ahdistaa, että sarjakuvaelokuvat syövät allensa kaiken muun, tutkijalla on lohdullinen analyysi: niiden aika tulee vielä päättymään.

– 1950-luvulla tehtiin pelkkiä länkkäreitä, sitten yleisö kyllästyi, ja nykyään niitä ei tehdä enää yhtään, Antola sanoo.

Entä mitä sen jälkeen tapahtuu?

– Aina tulee joku uusi franchise ja uudet universumit.

Tutustu syvemmin kauhu-universumeihin ja The Conjuringinin maailmaan Outo laakso -podcastissa, jossa toimittajat Sofia Tawast ja Ville Yli-Knuutila puhuvat kauhukulttuurista, kertovat kaskuja ja tekevät juonianalyyseja. Miksi juuri The Conjuring -elokuvat ovat niin äärimmäisen suosittuja, ja mitä kaikkea ne pitävät sisällään? Sofia ja Ville esittelevät vuosikymmenen suosituimman kauhuilmiön ja pohtivat, mitä syvempää sanomaa elokuviin on piilotettu.

Muokattu 10.12.2018. Korjattu asiavirhe koskien The Shawshank Redemption -elokuvaa. Toisin kuin jutussa aiemmin sanottiin, elokuva ei perustu tositapahtumiin.

Kommentit